Parisen viikkoa sitten Etelä-Suomessa oli talvi. Eipä ole enää. Kaikki lumi on sulanut, ja lumen alta on paljastunut taas muutamia haravoimatta jääneitä lehtiä. Me päätimme […]
Uusimmat artikkelit
Näin tyhjistä säilyketölkeistä syntyy monikäyttöinen keilapeli
Tyhjistä säilyketölkeistä voi loihtia jouluisia lyhtyjä tai leikkiautoja, robotteja tai vaikka kynäkoteloita. Mutta yhtälailla niistä syntyy koko perheen ihastuttava keilapeli! Tämän me teimme viime viikolla yhdessä […]
Älä anna puhelinmyyjän viedä lapsilta ihania lukukokemuksia!
Sain taas muutama päivä sitten puhelun Vaukirjan puhelinmyyjältä. En tilannut. Enkä olisi tilannut niiden lukuisten edellistenkään puheluiden perusteella, jos en olisi jo aikaisemmin onnistunut huomaamaan, miten hienoja aarteita näillä myyjillä olikaan […]
Näyttävä onnittelukortti – 7 yksinkertaista kikkaa
Lapsen itse tekemä onnittelukortti on aina ihana – olipa se millainen tahansa. Mutta jos joskus haluaa saada pienenkin lapsen tekemään korttiin uudenlaista näyttävyyttä ja samanlaista […]
Tunnetko tämän teatterin? (Hieno jouluesitys ja paljon muuta)
Se oli ihastusta ensinäkemältä. Rakastuin pieneen, itselleni ennestään tuntemattomaan nukketeatteriin parisen kuukautta sitten, huomatessani heidän esittävän Oscar Wilden satua Onnellisesta prinssistä. Parhaillaan teatterin ohjelmistossa on myös […]
Juhlapäivänä museoon? Näin meille syntyi uusi perinne
On ihana ajatus luoda omalle perheelle jokavuotisia (tai -viikkoisia) perinteitä. Lapsemme rakastavat perjantaisaunaa pillimehuineen. He ovat myös haltioissaan avotulella paistetuista tapaninpäivän nakeista. Ja ensi vuonna kaikki saattavat jo muistaa, että […]
Tässä Suomen ihanin joulukalenteri! (Lue 9 perustelua)
Nyt käsissäni on jotain aivan superihanaa: kotimaisen Oodian suunnittelema ja Suomessa valmistettu Piun ja Örmön joulukalenteri. En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa. Tässä kalenterissa tuntuvat yhdistyvän kaikki […]
Teatteria ihan pienille? Muutamia tärppejä ja LIPPUARVONTA
Pääkaupunkiseudulla on yli 3-vuotiaille lapsille tarjolla toinen toistaan hienompia teatteriesityksiä – niin paljon kuin kukin vaan pystyy katsomaan. Mutta missä ALLE kolmevuotias voi nähdä ikäisilleen suunnattua teatteria? […]
Miten kaksivuotias voi luoda jotain näin kaunista?
Lumi ja pakkanen ovat taikoneet meidänkin pihastamme upean taideteoksen. Samaan aikaan sisällä on kuitenkin syntynyt jotain kenties vielä upeampaa. Paperille on piirtynyt niin kaunis pakkastunnelma, että tämä ylpeä äiti […]
Talvisirkus Kaapelitehtaalla – hassuttelua ja hienoja temppuja
Seinälle on heijastettu kahden klovnin kasvot. Ei mitään hurjia tai pelottavia hahmoja, vaan juuri sellaisia kuin pellejen tulee ollakin. Hauskoja. Ja ihania. Pian nämä klovnit astelevat […]
Talo kulman takana – ja kaksi itse askarreltuina
Tiedätkö kuka asuu naapurissanne? Millainen koti heillä on? Entä miltä oma kotinne näyttää? Ihastuin Habitare-messuilla Etana Editionsin toteuttamaan lastenalueeseen ja sen pohjana toimineeseen upouuteen Talo kulman […]
Tuntuuko taidemuseoretki liian haastavalta? Tässä hätäapu!
Kiinnostaisiko tutustuttaa lapset huipputaiteeseen? Viedä heidät katsomaan Ateneumin aarteita ja Kiasman kiehtovia teoksia? Nauttia sivistävästästä sunnuntaipäivästä Sinebrychoffin taidemuseossa? Tuoda korkeakulttuuri lasten ulottuville jo ihan pienenä? […]
Muumien kirjajoulukalenteri – 24 luukullista satuja
Markettien joulukalenteripaljouteen on ilmestynyt ihastuttava uutuus: MUUMI kirjajoulukalenteri. Kalenterin jokaisesta 24 luukusta ilmestyy pieni Muumi-aiheinen satukirja. Mikä ihana idea! Kuvia, rihkamaa vai jotain muuta? Meilläkin […]
Retkelle Muumien kanssa! Mukana Tammi ja Suomen Latu
Suomen Latu ja Tammi kutsuvat lapsiperheet retkelle luontoon. He ovat kehittäneet yhteistyössä uuden, koko perheen ulkoiluun kannustavan Muumipeikon retket –kirjasarjan. Sarjan ensimmäinen osa, Talviretki Pikku Myyn kanssa, […]
Isänpäiväkortti täynnä rakkautta ja kosketusta
Isänpäivä on taas lähestymässä, ja meilläkin on mietitty, mitä isälle ja isoisille tänä vuonna askarreltaisiin. Tuleeko isänpäiväkorttiin auto tai kravatti? Omakuva tai jalanjälki? Vai sittenkin […]
Lukupalat – mahtava kirjasarja juuri lukemaan oppineille
WSOY on lanseerannut nyt syksyllä 2016 uuden Lukupalat-kirjasarjan juuri lukemaan oppineille ja tätä taitoa parhaillaan opetteleville. Mahtava juttu! Hienoja kirjoja! Meillä tosin ensikosketus näihin kirjoihin ei mennyt […]
Näyttäviä naamioita tyhjistä kananmunakennoista
Kun komeroon kertyy jatkuvasti kasapäin jätekartonkia, tekee toki mieli keksiä sille jotain muutakin käyttöä kuin pelkkää kierrätyspisteeseen kuskaamista. Tällä kertaa tyhjien myslipakettien, maitotölkkien ja pahvilaatikoiden joukosta […]
Helsingin Kirjamessut / Lapsiperhetärppejä ja lippuarvonta
Helsingin Messukeskus täyttyy pian kirjoista. Ensi torstaista sunnuntaihin (27.-30.10.2016) vietetään Kirjamessuja, ja tarjonnasta löytyy monenlaista ohjelmaa myös lapsille. Tähän juttuun olen noukkinut messulehden ohjelmapaljoudesta muutamia pienille lapsille […]
Ystäväni Viiru – klassisen lempeää lastenteatteria Tampereella
Sven Nordqvistin kirjoittamat satukirjat Ukko Pesosesta ja Viiru-kissasta ovat saavuttaneet vankan aseman lastenkirjallisuuden klassikoina. Ne ovat leppoisia tarinoita ystävyydestä ja kiintymyksestä – ja tätä samaa on […]
Itse tehty unikaveri – ohjeet superihanaan DIY-projektiin
Tadaa! Tässä ne ovat, poikieni ihan itse valmistamat unikaverit! Jos olet kanssani samaa mieltä siitä, että nämä pehmotyypit ovat hurjan ihania ja hellyyttäviä, kannattaa ihan […]
Luetaanko teillä satuja? (10 hyötyä ja yksi satukirjavinkki)
Yle uutisoi viime viikolla, että vain neljäsosa nykyvanhemmista lukee lapsilleen päivittäin ääneen. Tutkija Päivi Heikkilä-Halttusen mielestä on katastrofaalista, että tämän päivän vanhemmat eivät enää tiedosta […]
Halloween-hämähäkkejä vessapaperirullien avulla
Halloween lähestyy! Vaikka ei olisikaan valtava Halloween-fani, kannattaa tämäkin teema hyödyntää omissa taidehetkissä – hauskasti ja söpösti. Me teimme viime vuonna haamuja jalanjäljistä ja vaahteranlehdistä. Eilen […]