Seinälle on heijastettu kahden klovnin kasvot. Ei mitään hurjia tai pelottavia hahmoja, vaan juuri sellaisia kuin pellejen tulee ollakin. Hauskoja. Ja ihania. Pian nämä klovnit astelevat lavalle ja show alkaa.
Talvisirkus muistin mysteeristä
Olemme neljä- ja kuusivuotiaiden poikieni kanssa katsomassa Talvisirkus Muistia Helsingin Kaapelitehtaalla. Sekä itselleni että neljävuotiaalleni tämä Talvisirkus on (muistaakseni) ihan ensimmäinen.
Meillä ei siis ole muistoja viime vuoden esityksestä – tai mistään sitä vanhemmastakaan klassikkoversiosta. Mutta tässä käsillä olevassa Talvisirkuksessa syntyy uusia, hienoja muistijälkiä. Ja itse esityskin on jo valmiiksi pullollaan monia kollektiivisiä muistoja – nimensä mukaisesti.
Kuka muistaa?
Pannuhallissa lennetään Mallorcalle ja kuljetaan Töölön katuja. Seinille heijastuu postikortteja ja matemaattisia kaavoja, iäkkäitä kasvoja ja rauhanmerkkejä. On sikoja ja rotta, tanssia ja temppuja, iloisen värikkäitä retrovaatteita ja vyölaukku.
Lavalla nähdään suudelma ja morsiuspukuja, nalleja ja hetkellisesti myös hurjia hirviöitä (Hallelujah!). Mahtava live-bändi soittaa tuttujakin biisejä ja kaiuttimista kuuluu mm. Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen.
”Mikä kepponen? Äiti, mikä kepponen, kepponen?”
”Hei, miks täällä kuuluu Pikku Kakkosen ääni?”
”Onks toi yks vampyyri?”
Huikeita temppuja
Arja Pettersson on ohjannut Hurjaruuthin Talvisirkus Muistista monipuolisen shown. Pääpaino on kuitenkin valtavan taitavissa sirkusnumeroissa. Tämä on maailmanluokan sirkusta, toinen toistaan taidokkaampia temppuja.
Kansainvälinen esiintyjäkaarti koostuu espanjalaisista klovneista ja akrobaateista, argentiinalaisesta jonglööristä ja ranskalaisesta muistimestarista, suomalaisista tasapainoakrobaateista, tanssijoista jne.
Näemme polkupyörä-, pallo-, vanne-, lautas- ja hyppynarutemppuja, tasapainoilua ja mieletöntä keinuntaa. Itse näen myös, miten huikeita temppuja tekevä nainen putoaa partnerinsa päältä ja loukkaa. Auts. Pojat eivät tätä huomaa.
Ihan mahtavaa!
On mahtavaa, miten esikoiseni näyttää uppoutuvan Talvisirkuksen maailmaan. Hän eläytyy, liikehtii ja seuraa, taputtaa mukana ja on innoissaan. Mikään ei ole tylsää.
Tämä taitaa olla juuri sitä taidetta, josta temppuilua harrastava lapseni nauttii. Kaksi ja puoli tuntia (väliaikoineen) kestavä esitys kuluu hänen kohdallaan antoisasti.
”Milloin tää loppuu?”
Sen sijaan neljävuotiaani ehtii kysyä Talvisirkuksen aikana useaan otteeseen, milloin show päättyy. Hän rakastaa kaikenlaisia esityksiä, mutta yksikään hänen lukuisista aikaisemmista esityskokemuksistaan ei ole kestänyt likimainkaan kahta tuntia. Tiesin, että se tulee olemaan pitkä aika.
”Milloin tää loppuu?”
”Milloin tulee taas ne pellet ja se possu?”
”Milloin tulee se hiiri tai rotta?”
”Äiti, loppuuks tää nyt?”
Arkiaamuisin ja -iltapäivisin Talvisirkuksesta on tarjolla lapsille sovitettu, noin tunnin mittainen ”päiväkotiversio”. Voi, kunpa tällaisia olisi myös viikonloppuisin…
Lumisotaa ja hauskoja hahmoja
Mutta kyllä nuorempikin poikani myös nautti. ”Se oli hyvä, kun ne pellet heitti toistensa päälle niitä hippuja. Ihan ku lumisotaa! Ja ne possut oli hyviä! Ja se, ku meidän joukkue voitti sen satujenarvauskilpailun!”
Lapseni kyselee esityksen aikana pellejen ja possujen perään. Rottakin viehättää. Kirsi Mannisen suunnittelemat, aikaisempien vuosien Talvisirkus- ja eläinhahmot tuntuvat siis olevan neljävuotiaani mielestä ihan parasta – vaikka Jussi Tossavainen vaatikin Helsingin Sanomien arvostelussa, että ainakin sikahahmosta olisi jo korkea aika luopua. Älkää vaan uskoko. 😉
Lopussa lava täyttyy teddykarhuista ja joululauluista. Tunnelma on ihana. Huimaa spektaakkelinumeroakaan ei olisi tarvittu.
Kiitos, upea show!
Talvisirkus Muisti Kaapelitehtaan Pannuhallissa (Helsinki) 3.11.2016-8.1.2017. Liput 15 € (tunnin esitykset arkisin), 16/27 € (arki-illat), 21/32 € (viikonloput ja juhlapyhät). Ikäsuositus yli 3-vuotiaille.
Omat lippumme on saatu Tanssiteatteri Hurjaruuthilta.
Tämän jutun kuvat on ottanut Joona Pettersson.
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!
1 thought on “Talvisirkus Kaapelitehtaalla – hassuttelua ja hienoja temppuja”