Sven Nordqvistin kirjoittamat satukirjat Ukko Pesosesta ja Viiru-kissasta ovat saavuttaneet vankan aseman lastenkirjallisuuden klassikoina. Ne ovat leppoisia tarinoita ystävyydestä ja kiintymyksestä – ja tätä samaa on myös tamperelaisen Ahaa Teatterin Ystäväni Viiru -näytelmä.
Viiru ja Pesonen kirjoista näyttämölle
Ruotsalaisen Sven Nordqvistin (s. 1946) Viiru ja Pesonen -kirjasarja on hurmannut pieniä lukijoita usean vuosikymmenen ajan niin kotimaassaan kuin maailmalla. Tarinat vanhan, yrmeän ukon ja hänen kissansa maalaiselämästä ovat kääntyneet myös mm. lukuisiksi filmatisoinneiksi ja teatteriesityksiksi. Ehkäpä viimeisin näistä on Ahaa Teatterin Ystäväni Viiru (ensi-ilta 7.9.2016).
Vaikka meilläkin on luettu Viiruja ja Pesosia, ei omien poikieni voi sanoa varsinaisesti fanittavan tätä lempeän humoristista kaksikkoa. Tästä huolimatta tuntui houkuttelevalta päästä uppoutumaan kirjoista tuttuun maalaistunnelmaan tamperelaisessa teatterikatsomossa – ja päästä jälleen osaksi yhtä ainutlaatuista lastenkulttuurihetkeä sekä uudenlaista satumaailmaa.
Teimme keskiviikkona kuusivuotiaan esikoiseni kanssa syyslomaretken Tampereelle. Istuimme kolmisen tuntia bussissa, söimme lounasta 98-vuotiaan isoäitini kanssa ja kiipeilimme Koskipuistossa. Tämän jälkeen siirryimme (hitusen nuutuneina) nauttimaan elämämme ensimmäistä Ahaa Teatteri -elämystä.
Tuttua ja tunnistettavaa
Teatterin katsomo muovituoleineen henki rentoutta ja hienostelemattomuutta. Itse esitys jatkoi leppoisaa tunnelmaa. Minna Nurmelin oli käsikirjoittanut ja ohjannut Ystäväni Viiru -näytelmän Nordqvistin kirjojen pohjalta. Näiden satujen maailma oli siirretty näyttämölle tutusti ja tunnistettavasti. Ja vaikka tekstissä oli yhdistelty eri tarinoita, oli kokonaisuus hyvinkin selvää Viiru ja Pesonen -materiaalia.
Seppo Paajanen oli ilmetty Pesonen ja Jenni Helenius lähes yhtä ilmetty Viiru. (Molemmat erinomaisia!) Nordqvistin piirtämää maailmaa oli kunnioitettu. Tarina eteni totusti. Näyttelijät esiintyivät sujuvasti. Lavasteet olivat klassiset.
Kukaan ei varmastikaan voi syyttää Ahaa Teatteria Nordqvistin satujen synnyttämien mielikuvien romuttamisesta. (Tai no, ehkä ilakoivat kanat ja hassut mukli-eläimet (Elina Korhonen ja Pyry Smolander) olivat jonkinlainen poikkeus… Mielestäni tosin piristävä sellainen!)
Lempeän klassinen sukellus teatterisatuun
Lavalla nähtiin kaunis tarina ystävyydestä ja turvallisuudesta, siitä miten hienoa on, kun lähellä on joku, johon voi aina turvautua ja jonka kanssa voi jakaa niin hienot kuin huonommatkin hetket.
Ystäväni Viiru oli lempeä totetutus aivan yhtä lempeästä sadusta. Se ei tarjonnut suuria yllätyksiä tai shokeeraavia kikkailuja. Ei sen tarvinnut. Toki mukana oli ääntä ja vähän jännistystäkin, hassuttelua ja veitikkamaisuutta, mutta kokonaisuutena esitys oli sellainen hyväsydäminen näytelmä, joka johdatti pienetkin lapsikatsojat kauniilla tavalla perinteiseen puheteatterin maailmaan.
Oma lapseni arvioi esityksen hyväksi, ja varmasti moni muukin yhtyi takanamme istuvan pienen tytön kuiskaukseen: ”Mummu, tullaanhan me tänne uudestaankin.”
Ystäväni Viiru Ahaa Teatterissa (Hatanpään valtatie 6, Tampere) pe 21.10.2016 klo 18, la 22.10. klo 12 ja 15, joulukuussa useita esityksiä, 50 min., yli 3-vuotiaille, liput 21,50 €.
Omat lippumme on saatu blogiyhteistyönä Ahaa Teatterilta.
Jutun kuvat on ottanut Jari Kivelä.
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!