Nyt käsissäni on jotain aivan superihanaa: kotimaisen Oodian suunnittelema ja Suomessa valmistettu Piun ja Örmön joulukalenteri. En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa. Tässä kalenterissa tuntuvat yhdistyvän kaikki koko joulukalenterimaailman parhaat ideat!

 

Piun ja Örmön joulukalenteri

1. Yhteistä tekemistä

Annukka Ketolan ideoiman kalenterin ajatuksena on kannustaa koko perhe valmistelemaan joulua yhdessä päivittäisten puuhien parissa. Joulukalenteripakkaus sisältää 30 tehtävävinkkiä, joista kukin äiti tai isä voi valita oman perheensä kalenteriin heille sopivia ideoita.

Tehtävävinkit on tulostettu tarroille, jotka vanhemmat voivat liimata kullekin joulukuun päivälle varattuun korttiin (valmiiksi etukäteen ja juuri sille päivälle, kun itse haluavat).

Mukana ovat mm. klassiset piparileipomo, joulukorttipaja ja kuusenhaku. Lisäksi kalenterin innoittamana päästään tekemään joulukoristeita ja jouluasetelma, käymään joulumarkkinoilla ja jumppaaamaan tonttujen temppuradalla, lukemaan joulusatuja ja puuhaamaan pihalla. Jne. Jne.

Lisäohjeita ja vinkkejä tehtävien toteuttamiseen voi käydä lukemassa www.oodia.fi/ohjeet. Tehtävät on suunnitellut taidekasvattaja Eija Mettovaara (Ketolan ja Eveliina Sillanpään ideoiden pohjalta).

 

2. Valmiiksi mietittyä

Nyt pääsee siis huomattavasti aikaisempaa helpommalla, jos haluaa tehdä lapsille (ja toki myös aikuisille) joulukalenterin, joka koostuu yhteisestä tekemisestä. Tämän uutuuskalenterin ansiosta ei tarvitse itse pähkäillä ideoita jokaiseen 24 päivään, vaan voi hyödyntää valmiita ehdotuksia! (Mutta toki pakkauksessa oleviin tehtäväkortteihin voi halutessaan kirjoittaa myös ihan omiakin tehtäviä.)

 

Piun ja Örmön joulukalenteri

3. Tarrat!

Tarrat ovat yksi niitä asioita, joita lapset rakastavat. Ja niitä on mukana myös Piun ja Örmön joulukalenterissa. Pakkaus sisältää 24 tarraa, jotka voi liimata kunkin päivän korttiin, kun tehtävä on suoritettu. Niin yksinkertainen idea – mutta tuo aivan varmasti ihan hirmuisesti iloa!

(Meillä tosin tulee mitä todennäköisemmin riita joka päivä siitä, kuka kolmesta lapsestamme saa liimata tarran… Mutta (jee, jee!) tarra-arkkeja saa tilata erikseen lisääkin, eli tämäkin ongelma on jo valmiiksi ratkaistu: jokaiselle lapselle omat tarrat!)

 

4. Värityskuvia

Kalenterin hienous ei lopu tähän. Jokaisen 24 kortin takapuolella on myös värityskuva, jonka voi värittää.

 

5. Palapeli

Ja korttien kuvista voi koota jouluaattona palapelin!

 

Piun ja Örmön joulukalenteri

6. Joulutarina

Kaiken edellä kerrotun lisäksi kalenterissa on myös jouluinen tarina, jonka on kirjoittanut Anna-Maria Sulkakoski (Ketolan ja Sillanpään ideoiden pohjalta).

Tarina alkaa erilliselle paperille kirjoitetulla kertomuksella siitä, miten Piu-pingviini päätyi etsimään joulua – ja jatkuu pienen pätkän jokaisessa kortissa.

 

7. Design

Ihanan toiminnallisuutensa lisäksi tämä joulukalenteri on valtavan kaunis. Sen kuvat ovat viehättävän hauskoja ja värisävyt kauniin murrettuja. Kalenterin kuvituksesta vastaa Eveliina Sillanpää.

 

8. Kotimaisuus

Piun ja Örmön joulukalenteri on myös täysin kotimainen. Se on suunniteltu Suomessa, piirretty Suomessa ja painettu Suomessa.

 

9. Kätevyys

Tämä joulukalenteri on pakattu näppärän kokoiseen laatikkoon, joka mahtuu hyvin postiluukustakin sisään. Pakkauksessa on mukana kaikki yllä lueteltu – sekä lisäksi vielä naru korttien ripustamista varten ja pienet tarrat avattavien korttien sulkemiseksi. Ihan täydellistä.

Kaikki tuntuu olevan mietitty valmiiksi – mutta toteuttaminen jää tietysti kunkin perheen tehtäväksi.

Tervetuloa joulukuu – ihanana ja antoisana!

 

Piun ja Örmön joulukalenteri

 

Piun ja Örmön joulukalenteria voi tilata Oodian verkkokaupasta. Hinta on 23 € + postikulut (lisätarrat 3 € / arkki).

Itse bongasin Piun ja Örmön joulukalenterin Facebookin askarteluryhmästä, ja ilokseni sain kalenterin tutustuttavaksemme Oodialta. Kiitos!

 

P.S. Jos jokapäiväiset joulupuuhat tuntuvat liian haastavilta (valmiiksi mietitystä kokonaisuudesta huolimatta), on esim. Muumi kirjajoulukalenteri edelleen yksi erinomainen vaihtoehto! 🙂

 

Seuraathan Taidekotia myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *