Lumi ja pakkanen ovat taikoneet meidänkin pihastamme upean taideteoksen. Samaan aikaan sisällä on kuitenkin syntynyt jotain kenties vielä upeampaa. Paperille on piirtynyt niin kaunis pakkastunnelma, että tämä ylpeä äiti on ihan superinnoissaan. Kaksivuotiaani on onnistunut luomaan ehkä MAAILMAN HIENOIMPIA talvimaalauksia!
Talvitaidetta ja suolamaalausta
Talventulo sai meidät tuomaan jään ja pakkasen myös lasten taiteeseen. Teippasin maalausalustoihin pieniä akvarellipapereita, otin esiin vesivärit, siveltimiä, vesiastiat ja tavallista, karkeaa merisuolaa.
Omassa mielessäni näin talven väriksi sinisen, ja vanhemmat lapseni omaksuivat kuuliaisesti näkemykseni. Sen sijaan kuopukseni (2 v 9 kk) ei tyytynyt äitinsä ajatuksiin.
Pieni taiteilija vauhdissa
Hän tarttui ronskisti suureen siveltimeen, valitsi keltaisen värin ja alkoi sutia. Väriä siirtyi vuorollaan kuhunkin hänen neljästä paperistaan. Mukaan tuli sinistä. Ja lisää väriä. Ja taas keltaista. Ja toista sinistä. Ja lisää.
Lopulta lapseni ilmoitti väriä olevan tarpeeksi. Oli suolan vuoro. Pieni poikani tiputti merisuolaa vesivärin päälle – välillä reilusti koko kourallisen, välillä tarkkaan ripotellen. Kun suolaa oli tarpeeksi, hän ilmoitti teostensa olevan valmiit.
Suola tekee taikojaan
Jätimme maalaukset kuivumaan alustoihinsa teipattuina, ja tarkkailimme, alkaako suola tehdä taikojaan. Ja kyllä, jokaisen poikani teoksissa suola alkoi imeä väriä puoleensa ja synnytti samalla kiehtovan kauniita kuvioita, ihan kuin talvista pakkashuurretta.
Seuraavana aamuna poistimme kuivuneista maalauksista teipit ja kaadoimme ylimääräiset suolat pois. Iloksemme osa suolasta oli kiinnittynyt maalausten pintaan: huurre sai seurakseen pieniä jäähileitä. Niin kaunista!
Miten tehdä sama?
Näkemykseni ei suinkaan ole puolueeton, mutta mielestäni kaksivuotiaani onnistui synnyttämään vesivärien ja suolan avulla jotain uskomattoman kaunista. Jos olette samaa mieltä ja haluatte itsekin testata tätä helppoa taidepuuhaa, kannattaa varata käyttöönne seuraavat välineet:
- Akvarellipaperia (tarpeeksi paksua, mieluiten 300 g/m2)
- Kunnolliset, runsaasti väripigmenttiä sisältävät vesivärit
- Iso sivellin (esim. littana maalisuti)
- Tukeva vesiastia
- Alusta, maalarinteippiä ja mielellään myös suojaessu
Tämä taiteilu etenee lyhykäisyydessään näin:
- Teippaa akvarellipaperi suoja-alustaan.
- Täytä vesiastia ja ota muutkin välineet esiin.
- Kehota lasta maalaamaan paperille isoja värialueita. (Mitä enemmän väriä, sitä parempi.)
- Ripotelkaa maalin päälle suolakiteitä.
- Antakaa maalauksen kuivua (mieluiten teipattuna).
- Ravistakaa ylimääräiset suolat pois, mutta antakaa kiinnittyneiden kiteiden pysyä paikallaan.
- Ihastelkaa! 🙂
Lisää vinkkejä vesivärimaalaukseen voi lukea 15 vinkkiä vesivärimaalaukseen -jutustani!
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!
Mahtava yllätys, miten yksinkertaisesti voi saada ihania elämyksiä. Kiitos!
Me kokeiltiin tätä tänään oman 2v kanssa, mutta suola ei tehnyt väreille oikeastaan mitään. Käytössä samanlaista paperia kuin teillä ja kostean maalauksen päälle ripoteltiin suola.
Mistähän vois johtua ettei onnistunut?
Oi, onpa harmi, ettei suola toiminut! Valitettavasti en osaa varmaksi sanoa, mistä tuo johtui, mutta yksi veikkaus voisi olla väripigmentin määrä. Olikohan paperille siis tullut riittävästi väriä? Jos joskus tuntuu, ettei vesiväreistä saa riittävän voimakkaita värejä, voi kokeilla peitevärejä. (Näyttävät samalta, mutta sisältävät enemmän pigmenttiä.)
Toivottavasti maalaus oli silti kivaa, vaikkei suola tällä kertaa toiminutkaan!