Legot ovat lastemme ehdottomia suosikkileluja, ja viisivuotias esikoisemme esitti jo viime vuonna toiveekseen päästä käymään Legolandissa. Kesäreissumme yhteydessä tämä toive toteutui. Italian, Sveitsin ja Saksan […]
Kategoria: Museot ja näyttelyt
Katutaidekaupunki
Berliinissä on katutaidetta kaikkialla. Jo lähestyessämme kaupunkia paikallista ysitietä pitkin, oli graffitien ja tägien lisääntyminen silmiinpistävää. Jopa takapenkkiläisemme malttoivat jättää Tuomas Veturi -leffansa kesken ja […]
Ferrari-designia
Maranellossakin oli heinäkuisena hellepäivänä lähemmäs 40 astetta lämmintä ja ilmastoimattomassa asuntoautossamme oli jälleen aistittavissa hienoista tukaluutta. Kun parkkeerasimme automme Ferrari-museon eteen, pilkahteli hien seasta kuitenkin myös innostusta. Tämä oli […]
Taideseikkailu Uffizissa
Jatkoimme lomaamme Roomasta asuntoautolla kohti pohjoista. Kotona olin ajatellut, että leirintäalueiden etukäteisvaraaminen toisi matkaamme rauhaa ja systemaattisuutta, mutta onneksi mieheni puolusti spontaaniutta. Majoituspaikat jäivät varaamatta ja […]
Kesäklassikko
Purnu on paikka, jota voi suositella ihan jokaiselle. Siellä se sijaitsee keskellä pirkanmaalaisia peltoja, Längelmäveden rannalla Orivedellä. Kuvanveistäjä Aimo Tukiainen hankki alueen vuonna 1962 ja […]
Peppuja ja pääkalloja
Jos Mäntän Serlachius-museot tarjoavat laatua ja tyyliä, pursuilee saman kaupungin kuvataideviikot tämänvuotiseen nimeensä viitaten rentoa, vapautunutta ja rohkeaakin taidetta. Anssi Kasitonnin kuratoima Kommandona-näyttely on värikäs räiskäisy, joka […]
Menkää Mänttään!
Meillä oli täydellinen juhannus: uintia ja uusia perunoita, tuoreita vihtoja ja komea kokko, suku ympärillä ja täysi ylläpito kaikkine herkkuineen. Suuret kiitokset vielä kerran! Oman ihanan lisänsä […]
Huikeat puitteet seikkailulle
Turunväylän varrella, tasan kymmenen kilometrin päässä Helsingin keskustasta sijaitsee vaikuttava ateljeelinna, Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema ja rakentama Tarvaspää. Teimme lauantaina ihka ensimmäisen retkemme kyseiseen kulttuurikohteeseen ja […]
Viikonlopun taidevinkki: Daniel Palillo Designmuseossa
Daniel Palillon Mainly Portraits -näyttely on esillä Designmuseon Galleriassa vielä tämän viikonlopun. Kannattaa käydä katsomassa! Kokoa, väriä ja iloa Daniel Palillo (1981) on […]
Taidesuunnistusta Tapiolassa
Kun on saanut kolme lasta alle kolmen ja puolen vuoden sisään, taitaa olla selvää, ettei jokaiselle pysty antamaan tarpeeksi kahdenkeskistä aikaa. Pientä yritystä meiltä kuitenkin löytyy, […]
Peltipurkista agenttiautoksi
Vierailimme viimeviikkoisen mökkireissumme yhteydessä Mobilian autokylässä Kangasalla. Eilen palasimme museon tunnelmaan askartelemalla omia menopelejä. Autopäivä Kangasalla Suunnitellessamme Mobilia-retkeä, kuvittelin menevämme katsomaan muutamia […]
Turkulaista alkemiaa
Hälytys: Saara Ekströmin Alkemia-näyttely Wäinö Aaltosen museossa, Turussa, enää sunnuntaihin asti! Vielä tällä viikolla ehtii siis nähdä vaikuttavia videoita, kiinnostavia installaatioita, täytettyjä pöllöjä ja muita […]
Huni kuin -harmoniaa Kiasmassa, oma heimo kotona
Brasilialainen Ernesto Neto on yksi nykytaidemaailman kärkinimiä. Eikä ihme. Hän kutsuu katsojansa osallistumaan, rauhoittumaan ja olemaan läsnä. Hän ammentaa taiteeseensa yhden Amazonian alkuperäiskansan, huni kuinin, perinteitä […]
Wau, mikä paikka!
Onko täällä tosiaan aina ollut tällainen paikka??! Uskomatonta, etten ole ymmärtänyt, millainen pienten lasten satuparatiisi Kaapelitehtaan päädyssä sijaitsee! Teatterimuseo saa ensikäyntimme perusteella ehdottomasti täydet pisteet […]
Lapin lumoa
Viime viikolla pääkaupunkiseudulla oli tarjolla valtaisa määrä upeaa lastenkulttuuria ja muuta taidehappeningiä, kuten mm. Bravo!-teatterifestivaali, WeeGeen lasten museofestarit ja esimerkiksi Taidemaalariliiton teosvälitys Kaapelitehtaalla. Meidän perheemme […]
Upea WeeGee, Rakas Emma
Ulkoilua kiehtovilla kallioilla ja antoisassa leikkipuistossa, herkullinen lounasbrunssi viereisen WeeGeen Sis. Deli+Caféssa, laatutaidetta EMMAssa, leluja ja leikkiä Lelumuseossa, kelloja ja niiden mekanismeja Kellomuseossa… Taas viime […]
Designmuseoon!
Uskomatonta, ettemme ole käyneet Designmuseossa varmaan kertaakaan lasten kanssa! Aikoinani pistäydyin silloisessa lähimuseossani melkeinpä viikoittain, mutta jostain syystä tämä upea paikka oli jäänyt tyystin esittelemättä […]
Taas yksi ihana museopäivä
Kun kävelimme viime sunnuntaina Skeppsholmenin sillalla, kirkas auringonpaiste lämmitti upeasti ja tuntui kuin Tukholma tarjoaisi meille jälleen parastaan. Niki de Saint Phallen värikkäät, täyteläiset naisfiguurit […]
Taiteilua taaperopajassa
Taideteosten tarkastelu lasten kanssa on antoisaa, mutta itse tekeminen kenties vielä antoisampaa. Ja parasta taitaa olla näiden yhdistäminen. On mahtavaa, että monet museot järjestävät lapsille omaa […]
Naapurirakkautta
Opiskeluvuosien jälkeen ei ole tullut mieleenikään lähteä laivaristeilylle ihan vain huvin vuoksi – ennen viime kesää. Heinäkuussa teimme matkan Tukholmaan, ja samalla ymmärsimme olevamme […]
Joulutunnelmia
On ollut jouluja, jolloin olen päivä- ja yökausia keitellyt sinappia ja hilloja, leiponut leipiä, graavannut kaloja, valmistanut lukuisia pateita, mousseja, kakkuja, laatikoita yms. Nautin ruuan […]
Lapsilta kielletty?
Taidenäyttelyissä käyminen voi tuoda lapselle valtavasti iloa ja hyötyä, ja monet museot tarjoavat lapsiyleisölle jopa omia erityispalveluita. Mutta entäpä, jos näyttelytilaan on sijoitettu jotain sopimatonta? Jotain, joka toisessa […]