Onko täällä tosiaan aina ollut tällainen paikka??! Uskomatonta, etten ole ymmärtänyt, millainen pienten lasten satuparatiisi Kaapelitehtaan päädyssä sijaitsee! Teatterimuseo saa ensikäyntimme perusteella ehdottomasti täydet pisteet niin itseltäni kuin kahdelta pieneltä pojaltani.
Piipahdus venähti pitkäksi
Kävimme viime sunnuntaina Helsingin Kaapelitehtaalla katsomassa Hurjaruuthin loistavan Piparkakkupoika-tanssiesityksen (ks. juttu täältä). Tämän jälkeen päätimme vielä piipahtaa Teatterimuseossa. Olin toki huomannut, että kyseinen museo järjestää aika ajoin erilaisia lastentapahtumia, ja olimme usein miettineet vierailua tässäkin paikassa. Viime viikkoon asti se oli kuitenkin jäänyt pelkäksi ajatukseksi.
Tällä kertaan olimme liikkeellä kolmistaan 5- ja 3,5-vuotiaiden poikieni kanssa, ja tarkoituksenamme oli tosiaan käydä nyt vihdoin näkemässä tämäkin museo. Ilman suuria ennakko-odotuksia astuimme sisään vuodesta 1993 Kaapelitehtaalla sijainneeseen Teatterimuseoon. Ja mikä paikka se olikaan! Wau! Piipahtaminen venähti pitkäksi.
Saa koskea!
Jo pelkkä astuminen hissistä museorakennuksen kakkoskerrokseen imaisi meidät kiehtovaan satumaailmaan: vastaan tuli eksoottisia naamioita ja kattoon oli kiinnitetty jättimäinen kala – ja lohikäärme! Hämyisä tunnelma tuntui kietovan meidät kaikki täysillä pauloihinsa. Tunnelma on upea. Kaikki näytti fantastiselta. Seinillä roikkui teatterilavojen pienoismalleja ja edessämme aukesi ylevä lava, jolle sai itsekin astua. Ja takahuoneen pukuihinkin sai koskea! Ja niitä sai jopa kokeilla! ”Ihan oikeestiko? Voiks tähän koskea? Mitä, saako noita valojakin testata?! Wau! Jee, mahtavaa!”
Pojat pukeutuvat kotona päivittäin kaikenmaailman rooliasuihin ja heidän omat esityksensä ovat jokapäiväistä viihdettämme. Teatteri siis selkeästi kiinnostaa, mutta nyt olimme kyllä aivan uudenlaisissa puitteissa ja sfääreissä. Museosta löytyi toinen toistaan näyttävämpiä esiintymislavoja ja vaaterekit pursusivat mitä hienompia pukuja, joita olisi halutessaan saanut testata. Mutta ihan parasta omien poikieni mielestä olivat valo- ja äänitehosteet! Pienet museovieraat saivat käyttää valopöytien liukunäppäimiä ja säätää näyttämöiden valoja. Ja Teatterin ullakoksi kutsutusta tilasta löytyi myös sääkone, jonka napeilla sai synnytettyä ukkosta, sadetta, tuulta, linnunlaulua ja vaikka mitä. (Poikien onneksi rauhallisena sunnuntai-iltapäivänä oli mahdollisuus toteuttaa ääni- ja valomiehen rooleja pitkäänkin ilman jonoja…)
Edellisten lisäksi Teatterimuseo pursuaa muitakin toinen toistaan kiehtovampia kokeilupisteitä: nukketeatteria, sääennusteiden tekoa, kurkistuslaatikoita, katoamiskaapin jne. (Kannattaa ehdottomasti napata kierrokselle mukaan paperi, jossa esitellään nämä kaikki pisteet!) Itse kuljimme Teatterimuseon tilasta toiseen niin innoissamme, että paljon jäi varmasti vielä huomaamatta, kokematta, lukematta ja testaamatta.
Nukkeja ja satumaailmoja
Kokonaan oma lukunsa oli lastenteatterilavastuksia esittelevä Kun maailma ei riitä -näyttely. Museoon oli rakennettu Helsingin Kaupunginteatterin vuosien 2004-14 lavastusten pienoismalleja, joiden edessä sai kuunnella kuhunkin näytelmään liittyvää klassikkosatua: Tarzania, Maija Poppasta, Katto-Kassista, Kaunotarta ja hirviötä jne. Lisäksi esillä oli Anneli ja Onneli -lavastuksen rekonstruktio, johon pääsi puuhailemaan.
Kaikkinensa ihan mieletön paikka. Wau.
