Ihanaa, ihanaa, ihanaa joulua!

Koululaisilla on käynnissä parin viikon joululoma, ja monet päiväkoditkin ovat sulkeneet ovensa vähintään joulunpyhiksi.

Jos kaipaatte jouluherkkujen, talviulkoilujen ja mm. lukuhetkien oheen antoisaa kotipuhaa, tässä poikkeuksellisen kivoja taideideoita – eli Taidekodin viisi kaikkien aikojen luetuinta juttua!

Taideideoita lapsille / Suolamaalaus

1. 15 vinkkiä vesivärimaalaukseen

Olen valtavan kiitollinen siitä, että Taidekotia on luettu sen 3,5-vuotisen historian aikana jo satojatuhansia kertoja (yhteensä yli puoli miljoonaa sivunkatselua), ja yksittäinen juttukin on luettu parhaimmillaan jo yli 36 000 kertaa. Tämä kaikkein luetuin juttu on 15 vinkkiä vesivärimaalaukseen.

Ko. jutussa annan vinkit mm. oikeanlaisten siveltimien, värien ja paperien valintaan. Lisäksi kerron mm. siitä, miksi paperit kannattaa kiinnittää alustaan maalauksen ja kuivumisen ajaksi. Esittelen myös muutamia hauskoja vesiväritekniikoita (mm. suolamaalaus, värin puhaltaminen pillillä ja liimakuvioiden teko).

Ko. juttu on julkaistu maaliskuussa 2016. Kaikki jutun vinkit ovat edelleen erittäin toimivia, mutta kehumiani Djecon isoja vesivärinappeja ei valitettavasti taida enää saada mistään. Värien suhteen vinkkaisinkin peitevärien käyttämisestä.

Peitevärit ovat peittävämpiä kuin ns. viralliset vesivärit, mutta toimintaperiaate on sama ja väripigmenttien määrä vain runsaampi (lue: palkitsevampi). Yksi hyvävaihtoehto on esim. isot Lefranc & Bourgeoisin peitevärinapit (57 mm). Näitä löytyy monissa eri väreissä ja niitä voi ostaa settien lisäksi myös yksittäisinä värinappeina esim. taidetarvikeliikkeistä (hinta noin 1 € / kpl). Esimerkiksi Konsta Shopista löytyy kuuden eri värisen peitevärinapin paletti reilulla kympillä (ks. linkki). (Jos värejä haluaa käyttää irrallisina, ne kannattaa irrottaa paletista heti ennen ensimmäistä käyttöä…)

15 vinkkiä vesivärimaalaukseen / Taideideoita lapsille

2. Sokerimaalaus

Sokerimaalaus on huisin hieno taidetekniikka, ja tähän liittyvä juttuni nousikin heti ilmestyttyään (tammikuussa 2017) Taidekodin luetuimpien juttujen joukkoon. Ko. ohjeitani on luettu jo yli 30 000 kertaa, ja ihan ehdottomasti suosittelen tämän tekniikan kokeilemista myös jokaiselle, joka ei sitä vielä ole testannut.

Lyhykäisyydessään idea menee näin: Sekoita 1 osa vettä ja 2 osaa sokeria. Keitä muutama minuutti, jotta sokeri liukenee veteen. Jäähdytä. Maalaa sokeriliemellä akvarellipaperiin. Maalaa sokerin päälle täpliä vesiväreillä. Ihastele, miten sokeri saa kuviot elämään. 🙂

Yksityiskohtaisemmat ohjeet ja vinkit löytyvät täältä.

Sokerimaalaus

3. Suolamaalaus

Oma suosikkini on suolamaalaus – ja yli 20 000 muutakin on jo lukenut tähän tekniikkaan liittyvän juttuni ”Miten kaksivuotias voi luoda jotain näin kaunista” (10.11.2016).

Tässä vesiväritekniikassa akvarellipaperille maalataan vesivärialueita ja värin päälle ripotellaan merisuolakiteitä. Kiteet imevät väriä itseensä, ja kun teos kuivuu, suolan ympärille jää kauniita kuvioita.

Tarkat ohjeet suolamaalauksen tekemiseen löydät täältä.

Suolamaalaus

4. Kelmumaalaus

Myös neljänneksi luetuin juttuni liittyy vesivärimaalaukseen. Tammikuussa 2017 julkaisema juttuni Superkaunista talvitaidetta – jääkuvioita muovikelmulla esittelee todella hienon – mutta samalla todella helpon – taidetekniikan.

Tässä tekniikassa märän vesivärimaalauksen päälle rypistellään talouskelmua ja annetaan teoksen kuivua. Kun työ on kuiva, kelmu irrotetaan – ja sen alle on muodostunut poikkeuksellisen kiehtovia kuvioita.

Tätäkin juttuani on luettu jo tähän mennessä yli 20 000 kertaa ja se löytyy täältä.

Kelmumaalaus

5. Suomen lippu

Taidekodin koko historian viidenneksi suosituin juttu on todella nopea ja todella helppo lippuaskartelu. Toteutimme tämän askartelun edellisvuonna itsenäisyyspäivän ja Suomen 100-vuotisjuhlavuoden alla, ja hetken mielijohteesta pikatehty juttu nousi suoranaiseksi hitiksi.

Tässä askartelussa maalataan yksinkertainen Suomen lippu maalarinteipin, maalitelan ja sormivärien avulla (ks. ohjeet).

Suomen lippu / lippuaskartelu

Vastaavaa tekniikkaa voi soveltaa lippujen ohella myös esimerkiksi puiden, nimikirjainten tai oikeastaan minkä tahansa kuvion toteuttamiseen. Itse olemme hyödyntäneet maalarinteippiä vastaavalla tavalla mm. seuraavissa jutuissamme:

Toivottavasti nämä ja muut askarteluideamme tuovat iloa teille.

Oikein ihanaa, rauhaisaa, iloista ja onnellista joulun aikaa! 🙂

-Johanna

Seuraathan Taidekotia Facebookissa ja Instagramissa!

1 thought on “Tekemistä joulunajan lomapäiviin: Taidekodin 5 suosituinta taideideaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *