Omat lippumme on saatu.
Jotkut juhlistavat äitienpäivää kotona kahvitellen, toiset ravintolassa brunsseillen. Kolmannet menevät metsään eväiden kera ja neljännet marssivat museoon.
Mutta miten olisi koko perheen konsertti yhdistettynä kevyeen buffetlounaaseen? Ipanapa-klassikoiden ja upouusien lastenlaulujen kuuntelu herkkuruokaa nauttien? Jazzin ja grooven rytmit kahvikupin kera?
Meidän tämänvuotinen äitienpäiväohjelmamme tulee olemaan juurikin tätä, eli KokoTeatterin koko perheen äitienpäiväkonsertti Helsingin Kalliossa klo 14 (lounas klo 13 alkaen). Ehkä nähdään siellä?
Huippuluokan tekijäkaarti
Kyseessä on huippuesiintyjien huippuidea. Konsertin on ideoinut Inka Tiitinen, joka tunnetaan lukuisista musikaaleistaan ja tanssiteoksistaan, ja joka on tanssinut ja laulanut Helsingin Kaupunginteatterissa vuodesta 2000 asti (viimeisimpänä mm. Kinky Boots).
Lounaan konserttiin keksi yhdistää esityksen ohjaaja ja teatterinjohtaja Anna Veijalainen.
Tiitisen ohella äitienpäivälavalla laulaa myös näyttelijä-laulaja Anna-Maija Jalkanen (joka mm. esiintyi viime vuonna Helsingin Kaupunginteatterissa Myrskyluodon Maijana).
Bassoa konsertissa soittaa Koko Jazz Clubin ja Koko Recordsin taiteellinen johtaja Timo Hirvonen. Rummuissa nähdään Jussi Lehtonen, yksi maamme eturivin jazzrumpaleista. Vibrafonia puolestaan soittaa säveltäjä ja ikäpolvensa arvostetuimpiin muusikoihin lukeutuva Arttu Takalo.
Hersyvää meininkiä
Ohjelmistoon Tiitinen kertoo valinneensa sellaisia hienoja, hersyviä kappaleita, joissa on meininkiä. Näitä ovat mm. Ipanapan Huina Haina, HipHoppii Englantii ja Teippileikki sekä mm Tippukivitapauksesta tuttu Äiti sun pitää osata. Lisäksi lavalla kuullaan mm. Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen ja Pepe Willbergin Aivan sama mulle mä oon onnellinen.
Tiitinen on myös säveltänyt konserttia varten täysin uusia lastenlauluja äidin ja lapsen välisestä vuorovaikutuksesta.
”Konsertin ensimmäinen setti on ikään kuin lapsen vinkkelistä ja toinen äidin. Kakkossetin kappaleet tulkitsevat kaikille äideille tuttuja tunteita omintakeisin maustein. Sitä, miten samaan päivään voi mahtua kiitollisuutta, haikeutta, huolta, kiirettä, turhautuneisuutta, onnellisuutta ja riemua.”
Faktoja ja muutamia lisäkysymyksiä
Bongattuani ko. konsertin Facebookin uutisvirrasta, oli selvää, missä me tulisimme juhlistamaan vuoden rakkainta päivää: osoitteessa Hämeentie 3, Helsinki.
KokoTeatterin äitienpäiväkonsertti alkaa sunnuntaina 12.5.2019 klo 14.00 ja lounaalle pääsee klo 13 alkaen. Konsertin kesto on noin 1 h 15 min. Liput konserttiin ja samalla lounaalle maksavat aikuisilta 32 € ja lapsilta 10 €. Alle 3-vuotiaat pääsevät mukaan ilmaiseksi.
Ja vielä muutama täsmentävä lisäkysymys:
Onko esitykselle jotain suositusikärajaa?
Inka Tiitinen kertoo konsertin sopivan parhaiten yli 3-vuotiaille.
”Mutta sitäkin nuoremmat viihtyvät varmasti!”
Anna Veijalainen puolestaan täsmentää, että aikuiset voivat tulla paikalle lasten kanssa, keskenään, yksin tai vaikka aikuisten lastensa kanssa.
”Ohjelma on suunniteltu kaikille iästä riippumatta.”
Entä pääseekö paikalle lastenvaunujen kanssa? Ja löytyykö teatterilta syöttötuoleja?
”Lastenvaunuja mahtuu tarvittaessa useampikin ja syöttötuolejakin on muutama talon puolesta. Näistä molemmista kannattaa ilmoittaa etukäteen, sillä lastenvaunut joutuu kantamaan etuoven kautta portaita, mutta takaovesta pääsee rampin kautta. Se avataan tarvittaessa.”
Esityksen aikana saa nauttia lounasta, mutta voiko sitä myös noutaa lisää kesken esityksen?
”Esityksen aikana saa hakea lisää ruokaa. Lisäksi ensimmäisen ja toisen osan välissä on väliaika, jonka aikana voi käydä tankkaamassa syötävää ja juotavaa!”
Entäpä mitä kaikkea lounas pitää sisällään?
”Tarjolla tulee olemaan ruokaisia vegesalaatteja ja keittoa sekä lisäksi erityisesti lapsia ajatellen nakkeja, lihapullia ja voileipäbuffet useilla eri täytteillä. Kaikki ruoka on laktoositonta, ja tarjolla on runsaasti myös gluteenittomia ja vegaanisia vaihtoehtoja. Ruokajuomaksi on vettä, mehua, kahvia ja teetä. Ja teatterin baarista saa ostettua halutessaan virvoitusjuomia tai vaikka lasin kuohuviiniä juhlan kunniaksi! ”
Olisipa pian sunnuntai.
Johanna
Äitienpäiväkonsertti & lounas su 13.5.2019 klo 14-15.15 (lounas alkaen klo 13) KokoTeatterissa, Hämeentie 3, Helsinki, lisäinfoa täältä.
Lippuvaraukset: bookings@kokojazz.fi
Muista Kokon mahdollisista tulevista lastenesityksistä saa infoa osoitteista www.kokoteatteri.fi ja www.kokojazz.fi sekä mm. Facebookista.
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa ja Instagramissa.