Myönnän toistavani itseäni, mutta en voi olla aloittamatta tätäkin juttua toteamalla, miten huikeita Etana Editionsin julkaisemat lastenkirjat ovat. Lähes poikkeuksetta.

Kun lainasin kirjastosta upouuden Ruusun matka -teoksen, uskoin, että tulossa olisi hieno lukuelämys. Ja kun uppouduimme lasteni kanssa ko. kirjaan, sain todellakin todeta käsissämme olevan jotain aivan muuta kuin stereotyyppistä tusinatavaraa.

Marika Maijalan debyyttikuvakirja on taideteos, jossa koskettava teksti yhdistyy kiehtovaan kuvamaailmaan. Ja jossa niin materiaalit, muoto kuin mm. taittokin ovat aikalailla täydellisiä.

 

Marika Maijala / Ruusun Matka / Etana Editions 2018

 

Vaikuttava debyyttiteos

Maijalan kuvittamia lastenkirjoja on julkaistu niin Suomessa kuin ulkomaillakin, mutta lokakuussa ilmestynyt Ruusun matka on ensimmäinen kirja, johon hän on laatinut kuvituksen lisäksi myös tekstin.

Maijalan tyyli ei ole sellaista perustarinaa eikä peruskuvaa. Hänen kynänjälkensä ei hengi klassista lastenkirjagenreä, eikä tarinakaan tyydy selittelemään. Maijala ja Etana Editions ovat tehneet teoksen, joka on täynnä persoonallisuutta, ainutlaatuisuutta ja uniikkia kiehtovuutta.

 

Marika Maijala / Ruusun Matka / Etana Editions 2018

Poikkeuksellisen koskettavaa kynänjälkeä

 

”Kato, äiti, tää on väritetty ihan ton viivan yli!”

”Kato, tätä ei oo kyllä väritetty kunnolla! Tuolta näkyy paperi ihan läpi! Ja noi kaikki viivat!”

”Tää näyttää siltä, että tää olis kutosluokkalaisen tekemä. Ja noi naamat sen kummilapsen. (Tai kutosten kummit on kyl kakkosia, mut tää näyttää ykkösen tekemältä.)”

”Mitä toi Rac oikein tarkoittaa?”

”Mikä toi mökki tuolla puussa on? Mitä? Onks se tie?! Se näyttää kyllä ihan siltä, et siellä olis joku talo puussa!”

”Kato, toi koira on niinku pelkkä viiva!”

”Toi on se, kenellä on kännykkä. Kato, toi tuolla!”

”Mikä auto toi on? Minkä merkkinen?”

”Miks tos lukee Gircus?!”

”Hei, ei tolla koiralla kyl oo kolmee jalkaa niinku täs sanotaan.”

”Kato nyt, tää olis kyl pitänyt värittää huolellisemmin!”

 

Ikinä, koskaan, milloinkaan ei yksikään kuvakirja ole herättänyt lapsissani niin paljon kommentteja, huomioita ja keskustelua kuin Marika Maijalan Ruusun matka. Maijalan vahaliiduilla – karkean lapsenomaisesti – piirtämät kuvat koskettavat ja herättävät suurta mielenkiintoa. Ne houkuttelevat tutkimaan ja tarkkailemaan.

Tuntuu siltä, että 8-vuotias pystyy kokemaan suurta samaistumista. Että kuvissa on ihan valtavasti kosketuspintaa lapsen omien taitojen kanssa. Että ne innostavat poikkeukselliseen vertailuun ja analyysiin. Ja samalla kannustavat lasta ottamaan mallia ja uskomaan taas entistä enemmän omiinkin kykyihinsä. Ja ennenkaikkea näkemyksiinsä.

 

Marika Maijala / Ruusun matka / Etana Editions 2018

Persoonallista rohkeutta

Lapseni ovat kiistatta oikeassa väittäessään Maijalan kuvien muistuttavan kouluikäisen piirroksia. Mutta tyyli on valittu tarkoituksella. Tietysti.

Ruusun matka -kirjan kuvat ovat superkutkuttavia, ja niissä on yhdistelty uskomattoman hienolla tavalla karkeaa lapsenomaisuutta, herkullisia värejä ja taidokasta asettelua. Näissä kuvissa on jotain sellaista poikkeuksellista viehättävyyttä, joka syntyy ammattilaisen rohkeudesta luottaa omaan, persoonalliseen näkemykseensä.

Tämän kirjan kuvia voisi tutkia loputtomiin.

Mutta mukana on myös teksti.

 

Marika Maijala / Ruusun Matka / Etana Editions 2018

Tarina kuljettaa kohti unelmia…

Ruusun matka on kertomus kilpakoira Ruusun kaipuusta metsiin, niityille ja vapauteen. Se kertoo yksinkertaisen koskettavalla tavalla sen, miten Ruusu karkaa juoksuradalta ja lähtee etsimään unelmaansa…

Lauseet ovat lyhyitä. Kieli välittää tunnelmia. Mukana on yksityiskohtaisia huomioita.

Maijalan sanat jättävät tilaa lukijan omalle ajattelukyvylle. Ja kannustavat tarkkailemaan maailmaa. Sekä omia haaveitaan.

Yhdessä upean kuvituksen ja tarkkaan mietittyjen yksityiskohtien kanssa ne muodostavat sellaisen hurmaavan kokonaisteoksen, jonka haluaisi kääriä jokaisen lapsen lahjapakettiin. Ja ehdottomasti myös omaansa! 🙂

 

– Johanna

 

Marika Maijalan verkkosivut löytyvät osoitteesta marikamaijala.squarespace.com/.

Etana Editionsin verkkosivut ovat osoitteessa www.etanaeditions.com/.

Lisäinfoa Ruusun matka -kirjasta löytyy osoitteesta www.etanaeditions.com/rosies-journey (Marika Maijala ja Etana Editions 2018, suositusikä +5, sivuja 56)

 

Muita Etana Editionsin kirjoihin liittyviä juttujani ovat olleet mm.:

 

Kaikki kirjavinkkini löytyvät osoitteesta taidekoti.com/category/kirjavinkit/.

 

Seuraathan Taidekotia myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä!

 

Ihanaa, että tykkäät ja jaat! Kiitos!!

Written by taidekoti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *