Leppäkerttu, mittarimato ja kotilo. Rantahämähäkki ja kiiltomato. Isosittiäinen ja sarvijaakko. Herkkutatti ja kantarelli. Haapaperhonen ja kylmänkukka.
Tunnistatko nämä? Entä tiedätkö, miltä kuulostaa, kun luonto herää ja ruohikon asukkaat aloittavat keväiset retkensä? Millaista on ötököiden maailmassa? Ihan siellä maanrajassa?
Helsinkiläisen Nukketeatteri Sampon uutuusesitys kuljettaa katsojansa suloiselle luontoretkelle. Iivo Baricin ohjaama ja käsikirjoittama Lennä lennä leppäkerttu on pieni, söpö sukellus keväiseen puutarhaan. Se on täynnä lempeyttä ja herttaisuutta, veikeyttä ja monenmoista musiikkia. Se on juuri sellainen leppoisa puolen tunnin esitys, johon voisi hyvin viedä ihan pienen teatteriensikertalaisenkin.
Meidän oma metroretki
Minä itse sain kokea tämän sanattoman luontohetken yhdessä neljävuotiaan kuopukseni kanssa.
Me teimme eilen kivan pienen äiti-poika-retken täältä espoolaisesta omakoti-idyllistä keskelle Helsingin asfaltoitua ihmisvilinää. Jätimme keväiset nurmikot ja vihertävät koivut hetkeksi taaksemme ja ajoimme bussilla metroasemalle. Sukelsimme maan uumeniin ja ihmettelimme ikkunoista näkyvää tummuutta.
Nuorimmaiseni taisi istua elämänsä ensimmäistä kertaa kotimaamme metrossa. Oli jännää astua valtavan pitkiin rullaportaisiin. Oli kiinnostavaa katsella erilaisia ihmisiä. Oli hienoa ihailla näyttäviä taloja.
(Ehkäpä auto pitäisi jättää useamminkin kotiin – siitä huolimatta, että matka-aika liki triplaantuu…)
Oli hienoa olla pitkästä aikaa kahdestaan liikenteessä. Oli ihanaa nähdä, miten lapseni silmät loistivat.
Kulkiessani Helsingin keskustassa käsi pienen neljävuotiaani kädessä, havahduin itse siihen, miten olinkaan sopeutunut lähiöelämääni. Vaikka elämäni oli vuosikausia pyörinyt keskustan kivikaduilla, tuntuivat ne nyt kovin vierailta. Vaikka olin aikoinani asunut vuosia Ullanlinnassa, työskennellyt aivan ytimessä ja imenyt kaupungin vilinästä valtavasti energiaa, olin nyt auttamattomasti lipunut jonnekin aivan toisaalle. Tämä ei ollut enää minun maisemaani. Ja se tuntui hyvin kummalliselta.
Mutta minä hymyilin. Ja puristin lapseni kättä vielä hitusen tiukemmin.
Ja niinpä vaan sieltä asfaltoitujen porttikongien keskeltä löytyi edelleen iloa ja ihanuutta – ja ihastuttava pieni puutarha.
Salainen puutarha keskellä kaupunkia
Kun Erottajankatu 7:ssa sijaitsevan Nukketeatteri Sampon violetit näyttämöovet avautuivat, saimme astua kauniiseen satumaailmaan. Matti Westerlund oli suunnitellut lavalle hurmaavan ilmeen.
(Näiden valmiiden mediakuvien kautta en valitettavasti pysty välittämään tarkalleen sitä lavasteiden raikkautta ja herkkää visuaalisuutta, jota itse koin teatterisalissa… Mutta menkää itse näkemään! 😉 )
Tape ja Emma Komulainen olivat rakentaneet näyttämölle pienen, pyöreän puutarhan, jossa kasvoi kukkia ja sieniä. Ja jossa erilaiset hyönteiset tutustuivat toisiinsa.
Sofia Airas ja Satu Lankinen saivat kukat soimaan ja eläimet tanssimaan. He herättivät nuket eloon ja pyöräyttivät koko puutarhan vauhtiin. He soittivat ja lauloivat.
Illan tullen lava tummui ja eteemme piirtyi varjojen leikkiä.
Kaunista ja herttaista. Söpöä ja suloista.
Tämä esitys on täydellinen pikkuisille, ihan ideaali päiväkotiryhmille. Se on sellainen ihanan söpö innostaja oikean luonnon tutkimiseen. (Ja useampien näytösten myötä esitys varmasti muuttuu vielä soljuvammaksi…)
Hetki vain
Myös meille eilinen ensi-ilta oli kiva kokemus.
Samalla se oli itselleni kuitenkin taas yksi muistutus siitä, miten lyhyt ajanjakso pikkulapsiaika onkaan – niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Tästä ajasta kannattaa nauttia. Sitä kannattaa värittää ripauksella elämyksiä ja kokemuksia. Se kannattaa sävyttää ilolla ja ihanuudella.
Vielä hetki sitten koin riittämättömyyden tunnetta yrittäessäni tyydyttää kaikkien kolmen pienen lapseni perustarpeita. Vielä vähän aikaa sitten kaipasin edes pientä hengähdystaukoa kaaoksen keskelle. Vielä hetki sitten kulttuurikokemuksemme olivat täynnä jännitystä siitä, pystymmekö katsomaan koko esityksen vai täyttääkö oman lapseni pelokas itku katsomon.
Tuntui mahdottomalta mennä ainoana aikuisena teatteriin kaikkien kolmen lapseni kanssa. Jossain vaiheessa oli nimittäin lähes sääntö, että vähintään yksi joutuisi poistumaan salista kesken esityksen.
Mutta nyt on toisin. Tiedän kaikkien lapsieni jaksavan seurata lähes minkä tahansa esityksen rauhallisesti paikoillaan. Tiedän, että lavalla tuskin mikään saa heitä pelkäämään tai jännittämään liikaa. Tiedän, ettei pimeys ole enää mörkö. Siis meillä.
Mutta siinä, missä esityskokemuksista on tullut arkipäiväämme, ovat myös pienet seuralaiseni kasvaneet kriittisiksi taiteen kuluttajiksi. Kouluikään ehtinyttä esikoistani on turha enää houkutella katsomaan leppoisaa taaperoteatteria. Esityksiä rakastavasta keskimmäisestänikin on kehkeytynyt valikoiva kulttuurikriitikko. Eikä 4-vuotiasta kuopustanikaan voi enää oikein viedä vauvateatteriin…
Mutta onneksi sain hänet seurakseni eilen! Onneksi minulla on vielä yksi ikioma seuralainen, joka nauttii yhä herttaisuudesta ja leppoisuudesta, rauhallisesta lempeydestä ja veikeästä leikittelystä. Ainakin vielä hetken…
Ihania luontohetkiä – pihalla ja metsässä, teatterissa ja kirjojen sivuilla!
– Johanna
Lennä lennä leppäkerttu, ensi-ilta Nukketeatteri Sampossa (Erottajankatu 7, Helsinki) 8.5.2018, esityksiä tänä keväänä 26.5.2018 asti, liput 12 €, lisätietoja: nukketeatterisampo.fi.
Omat lippumme olivat ilmaiset kutsuvierasliput. Kiitos!
Kuvat: Nikke Puskala
Lue myös aikaisemmat Nukketeatteri Sampoa koskevat blogijuttuni:
- Poikkeuksellisen vaikuttavaa nukketeatteria. ”Se oli ihan erilainen kuin mä luulin.” (14.2.2018)
- Perunateatteria ja ehkäpä maailman paras nukketeatterikirja (3.4.2017)
- Ihana joulu! Tänään koimme taikaa… (14.12.2016)
- Nukketeatteria Erottajalla (19.2.2016)
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!
1 thought on “Herttainen luontoretki teatterisalin pimeydessä”