Muistatko, kun kerroin marraskuun lopussa jouluisista teatterijuhlistamme, jotka järjestimme lastemme päiväkotikavereille? Jo tuolloin suunnitelmissamme oli omat pikkujoulut myös pienelle koululaisellemme – sillä tottahan toki hänkin halusi kutsua kaverinsa meille fiilistelemään joulua. Tietysti hänkin halusi tarjota omille ystävilleen herkkuja ja toimia juhlien isäntänä. Nämä ekaluokkalaisten pikkujoulubileet järjestimme edellispäivänä.

 

Pikkujoulu / tarjoilut

Mitä keksiä energiselle poikajoukolle?

On ihana ajatus tunnelmoida joulua lasten ystävien kanssa. Ja olisi tietysti valtavan ihana kutsua luokkakaupalla lapsia vaikkapa koristelemaan pipareita (kuten lapseni ehdotti).  Mutta koska realiteetit eivät aina vastaa haavekuvia, sovimme muutaman parhaan kaverin kutsumisesta ja sellaisesta juhlaohjelmasta, jota seuraisi iloinen ja onnellinen joulufiilis – myös äidillä.

Koska nyt vaihtoehtona eivät olleet vauhdikkaat sporttibileet tai muutkaan  huolellisesti organisoidut suurjuhlat, pohdimme jotain muuta hauskaa, joka ei täyttäisi taloamme järjettömällä riehumisella eikä nostaisi omia stressilukemiani liian suuriin sfääreihin.

Miettiessämme mahdollisimman helppoa toteutusta, päädyimme kutsumaan kaverit katsomaan jouluaiheista elokuvaa. Latasimme uuden Disney-elokuvan, paistoimme popcornia ja ostimme vähän karkkia. Ihan superhelppoa ja ihan superonnistunutta! En ole erityisen ylpeä tarjoilujeni ravintosisällöistä, mutta pojat tykkäsivät ja äitikin sai lekotella koko juhlien ajan. 🙂

 

Pikkujoulut / popcornia

 

Ei kuitenkaan ollut tietystikään mitenkään selvää, että ihanan aktiiviset lapset jaksaisivat katsoa TV-ruutua hetkeä kauempaa. Mutta niinpä vain kävi, että Mikki, Hessu ja Aku onnistuivat naurattamaan heitä reilun tunnin ja tunnelma pysyi hyvänä koko juhlien ajan (myös siis meidän vanhempien mielestä). Ja elokuvan jälkeen pojat jopa rakentelivat rauhassa vähän aikaa Legoilla. (Tätä ei tällä kokoonpanolla ole aikaisemmin tapahtunut… 😉 )

Leffan ajaksi viisi mahtavaa kaverusta mahtui hyvin istumaan leikki-/viihdehuoneemme sohvalle, ja pikkuveljille rakennettiin oma elokuvastudio heidän omaan huoneeseensa. 🙂

Ja viime minuuteilla ripustimme olohuoneemme kattoon nopeasti myös jouluviirit, jotka askartelimme lasten kanssa esikoisemme ollessa 2- ja keskimmäisemme puolivuotias. Sormiväreillä painetut kädenkuvat ja muut kuviot jaksavat ilahduttaa aina vaan. 🙂

(Niin, ja kuusesta löytyvät tietysti kaikki lastemme askartelemat koristeet. Ohjeet löytyvät täältä, täältä ja täältä.)

 

Pikkujoulut / elokuvailta

 Joulu

Helpot leffatarjoilut jouluasussa

Tarjoilujen suhteen olin päättänyt pitäytyä hyvin yksinkertaisessa leffasyömisessä. Tästä huolimatta halusin koristella popcorn-kipot, karkkipussit ja mehupullot jouluteemaan sopiviksi. Ja alkuun tarjosimme lapseni toiveesta kaikille tervetuloglögit. Ja toki näihinkin joulujuhliin oli ujutettu myös pipareita…

Alunperin leivoimme pieniä tähtipipareita mehupulloihin solmittaviksi, mutta päätimmekin kiinnittää ne popcorn-kippoihin. Ja vastaanotto oli innostunut. 😉

 

”Hei, tää on syötävä!”

”Onks tää oikea pipari? Jee!”

 

Pikkujoulut / jouluiset popcorn-kipot

 

Mietin myös popcornien maustamista ihanan jouluisiksi bongattuani Teresa Välimäen, Johanna Lindholmin ja Laura Riihelän uudesta Hyvää joulua -kirjasta joulupoppareiden ohjeen.

(Kuumennetaan pannulla 2 rkl rypsiöljyä ja 1 rkl voita. Lisätään 1 rkl siirappia, ripaus suolaa, 0,5-1 tl kardemummaa, 0,5 tl mustapippuria ja 1 rkl kanelisokeria. Sekoitellaan pari minuuttia. Käännellään seos popcornien joukkoon (2 l).)

Päädyimme kuitenkin ihan tavallisiin popcorneihin, mutta luulenpa, että joulunpyhinä koko perheemme istahtaa TV:n ääreen näiden spesiaalipoppareiden kanssa…

 

Joulupopcorn

 

Juhliemme koristeluissa käytimme samoja Pop up kemujen tarroja kuin edellisissäkin joulujuhlissamme. Näillä suljimme kaikille pienet karkkipussit, kiinnitimme popcorn-kippoihin piparit ja koristelimme lasipullot, joita olemme kierrättäneet jo useissa juhlissamme (ks. esim. ystävänpäiväjuhlat ja Pokémon-synttärit). Käytimme koristeluissa myös erilaisia joulunauhoja ja mm. lahjapaperia.

 

Mehupullot pikkujouluihin Pikkujoulut / jouluiset mehupullot Joululeffatarjoilut

 

Piparitikkarit kotiinviemisiksi

Halusimme myös antaa kavereille pienet kotiinviemiset, ja keksimme leipoa ns. piparitikkareita. Kaulimme valmiin piparkakkutaikinan suhteellisen paksuksi levyksi, painoimme siitä kuusimuotilla pipareita ja työnsimme kuusiin jäätelötikut.

 

Pikkujoulut / kotiinviemiset

 

Paistoimme piparit tavallisesti uunissa ja koristelimme ne. Lopuksi vielä käärimme kuusitikkarit (elintarvikekelpoiseen) sellofaaniin. Näistä tuli ihanan söpöjä. 🙂

 

Piparitikkarit

 

Superihanaa joulunaikaa!

– Johanna

 

Mustavalkoiset tarrat on saatu Pop up kemuilta. (Arkki eli 24 tarraa maksaa 3,90 €.) 

Seuraathan Taidekotia myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä!

 

Pikkujoulut ekaluokkalaisille

Written by taidekoti

1 Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *