”Miks teillä on niin paljon tauluja? Miks ne ei esitä mitään? Onks ne tehty itse?”
Istumme päivällispöydässä ja seuranamme on taas tänäänkin yksi esikoisemme koulukavereista. On mahtavaa päästä seuraamaan näiden poikien ihmettelyä ja ajatuksenkulkua. On aivan loistavaa, että taide nostattaa pientenkin lasten mieleen kysymyksiä, herättää pohtimaan.
Sydämeni hymyilee, kun 7-vuotias paneutuu makaronilaatikon syömisen lomassa pähkäilemään värien ja muotojen merkityksiä. Silmäni loistavat, kun lapset koittavat keksiä tulkintoja edessään näkyville väripinnoille.
Iloa ja uniikkia sisustusta
Itselleni kotonamme oleva taide tuo visuaalista mielihyvää. Se on keskeinen osa sisustustamme, sellainen ainutlaatuisen persoonallinen seikka, joka tekee kodistamme juuri meidän kodin.
Taide on ainutlaatuista. Persoonallista. Yksilöllistä. Uniikkia.
Samanlaista ei löydy mistään.
Ns. oikea taide on jotain, jonka avulla kotiin voi luoda tunteen omasta ja ihanasta, syvästä ja kiehtovasta.
Mutta toki taide on myös paljon muuta. (Kuten mm. väline oppia tunneilmaisua ja empatiaa, keino lisätä iloa ja onnellisuutta, media, joka kasvattaa ymmärrystä, kriittisyyttä yms. Näistä lisää myöhemmin!)
Onko järkeä?
Juuri kun esikoisemme oli saapumassa maailmaan, hankimme upouuteen kotiimme Miikka Vaskolan suuren Sleepwalks No. 11 -maalauksen. Teos täytti talomme suurimman seinän. Ja ylettyi myös siis pienten lasten käsien ulottuville…
Miten on, kannattiko sijoittaa suuria rahasummia taideteokseen, joka tulisi isolla todennäköisyydellä saamaan pintaansa kosketuksia? Pienten sormien hipaisuja? Tai mahdollisesti jopa isompia iskuja? Entä oliko edes taiteilijaa kohtaan oikein viedä hänen teostaan paikkaan, jossa se ei välttämättä pystyisi säilyttämään täydellistä koskemattomuuttaan…?
Kun lapset tulivat ihanaksi osaksi elämäämme, mietimme mm. hankkivamme pleksilaseja suurten maalaustemme suojaksi. Pähkäilimme, miten pystyisimme turvaamaan taideteostemme koskemattomuuden ja tekemään kodistamme silti paikan, joka voisi täyttyä lasten riemusta. Tavoitteenamme ei ollut muokata kodistamme galleriaa vaan maailman onnellisin Koti.
Pleksit jäivät kuitenkin hankkimatta. Halusimme opettaa lapsillemme pienestä pitäen sen, miten taideteosten kanssa tulee toimia. Halusimme kertoa, että taideteoksia saa katsoa, ihailla ja analysoida, mutta niihin ei saa koskea. (Osasyynä suojamuovien puutteeseen oli – rehellisyyden nimissä – myös mm. suuret lisäkustannukset ja koliikkivauvan mukanaan tuoma syväväsymyksemme…)
Ei saa koskea
Ripustamalla pienten käsien ulottuville kosketusherkkää arvotaidetta otimme riskin, jonka seurauksena olemme mm.:
a) saaneet nauttia kodista, jonka visuaalisuus rauhoittaa, rentouttaa ja ilahduttaa,
b) voineet kasvattaa lapsemme arvostamaan taidetta,
c) saaneet nauttia onnistuneista vierailuista myös taidemuseoissa ja -gallerioissa,
d) saaneet tilaisuuden pienimuotoiseen taidekasvatukseen myös lastemme lukuisten kavereiden keskuudessa. 😉
Samalla olemme kuitenkin myös joutuneet
e) sanomaan useita kertoja, ettei tauluihin saa koskea sekä
f) todistamaan muutamia kosketuksia uniikkiin maalipintaan ja tämän seurauksena miettimään, riittävätkö nämä vähäisetkin hipaisut ajansaatossa tuhoamaan teokset…
Koti vai galleria?
Kotimme on heti ensimmäisestä vauvavuodestamme lähtien täyttynyt lapsista. Lukuisat vauvaystävät ovat ryömineet lattioillamme, taaperot touhunneet ympäri taloa, leikki-ikäiset rymynneet ympäriinsä. Olemme järjestäneet suuriakin juhlia ja nauttineet siitä, että lastemme ystävät haluavat tulla kotiimme leikkimään.
Meille on ollut tärkeää, että kotimme on mukava ja rento paikka, jossa voi leikkiä rauhassa – arvokkaista taideteoksista huolimatta. Meille on ollut kuitenkin myös ehdottoman tärkeää, että ostamamme taide on ns. oikeaa taidetta. (Perusteluja tälle löytyy esim. tästä jutusta.) Mutta suosittelisinko samaa muille?
Ylös ja suojaan
Kaikesta saamastamme ilosta ja ihanuudesta huolimatta en ehkäpä kannusta muita hankkimaan pikkulapsikotiinsa tuollaisia suuria, kosketuskorkeudelle ripustettavia maalauksia, joita omilta seiniltämme löytyy. Jos taide ei ole ehdoton intohimosi (kuten meillä), voi olla fiksumpaa odottaa taaperoiän ohitusta, ennen kun lähtee näin massiivisiin hankintoihin…
Mutta kokonaan taidetta ei kannata unohtaa lapsiperheissäkään. Ei missään nimessä!
Suurten öljymaalausten sijaan kannattaa kuitenkin miettiä esimerkiksi seuraavia vaihtoehtoja:
1. Taide lasin takana
Helppo ratkaisu on hankkia teoksia, jotka on tarkoitettu kehystettäviksi lasin taakse. Esimerkiksi grafiikka on loistava vaihtoehto lapsiperheiden taidehankintoihin! Kun taide on suojattu lasilla, se ei pääse vaurioitumaan rasvaisistakaan pikkukäsistä. (Tällöinkin tosin kannattaa huomioida se, että särkyessään lasi voi vaurioittaa teoksen lisäksi pahimmillaan myös lasta…)
Meidän kodissamme koko portaikko täyttyy kehystetystä taiteesta, mutta mielestäni on aika hyvä saavutus, että seitsemässä vuodessa ainoastaan yksi kehys 25:stä on saanut pintaansa pienen särön… 😉
2. Taide pienten lasten ulottumattomissa
Varminta onkin ripustaa taideteokset lasten ulottumattomiin, kuten esimerkiksi lipaston yläpuolelle. Tällöin voi vapaasti hankkia mitä tahansa teoksia – lasilla tai ilman. Ja voi että, miten suurta iloa niistä voikaan saada!
Esimerkiksi omalla kohdallamme äitini hankki esikoisellemme ristiäislahjaksi kolme Kiristian Krokforsin grafiikkateosta, jotka ripustimme hänen tulevaan huoneeseensa. Jo tuolloin ajatuksissani oli kertoa teoksissa kuvattuihin mäenkukkuloihin liittyen toinen toistaan hauskempia tarinoita, herätellä lapsen mielikuvitusta ja luoda taiteen ja lapsen välille palkitsevaa dialogia. (No, nämä tarinat ovat jääneet aika vähiin, mutta iloa teoksista on silti tullut… 😉 )
Otsikon kysymykseen vastaan siis ehdottomasti: ”Kannattaa!”
Mutta entäpä pienen koululaisen kysymykset? Miksi meillä on niin paljon tauluja?
”Me tykkäämme taiteesta. Taideteokset tuovat meille iloa ja hyvää oloa.”
Miksi ne eivät esitä mitään?
”Suurin osa teoksistamme on abstrakteja, koska sellainen taide viehättää omaa silmäämme. Ja jokainenhan voi myös itse keksiä, mitä kuvassa näkyy. :)”
Ovatko taideteoksemme itsetehtyjä?
”Nuo pienet maalaukset ovat poikien tekemiä ja monet rappusissa olevat ovat lasten mummin ja isomummun teoksia, mutta kaikki nämä isot maalaukset ovat muiden taiteilijoiden.”
”Mistä te olette ne saaneet?”
”Ne on ostettu eri paikoista, mm. sellaisista gallerioista, joissa myydään taidetta. – – – Hei, mä voisinkin kirjoittaa tästä jutun mun blogiini! Siis siitä, mistä kuka tahansa voisi ostaa taidetta omaan kotiinsa.”
Juttu taiteen hankkimisesta on siis tulossa tänne blogiin lähiaikoina! Ja myös siitä, mitä taide oikeasti maksaa! Ja myöhemmin myös toinen juttu mm. siitä, millä kaikilla tavoilla lasten omia teoksia voi laittaa esille! Ja monesta muustakin aiheesta – pysythän siis kuulolla! 🙂
Hyvää oloa taiteesta!
– Johanna
Suurimmat seinillämme näkyvät maalaukset ovat: Miika Vaskolan Sleepwalkers No 11 (iso vaalea), Marianna Niemisen nimetön teos (musta), Marjatta Holman Rakenteilla (ruskea) ja Marc Ferreron Storytelling-sarjan maalaus (värikäs). Pienet akryylimaalaukset ovat poikien itse tekemiä, ja muuta heidän taidettaan löytyy mm. ns. taidehuoneesetamme (tästä lisää toisessa jutussa).
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!
Tuo salonkiripustus on hauska ja mielenkiintoinen. Kehyksen lasiin kannattaa myös panostaa, etteivät heijastukset pilaa katselunautintoa.
Kiitos! Olet oikeassa. 🙂