Ensi lauantaina vietetään Maailman syöpäpäivää. Tätä kansainvälisen syöpäunioni UICC:n käyttöönottamaa päivää on vietetty vuodesta 2005 lähtien. Meidän perheeseemme syöpäpäivä tuli viikko ennen esikoisemme syntymää. Tai viikko ennen hänen yksivuotispäiväänsä. Noista päivistä ensimmäinen on se, kun äitini sairastui, toinen se, kun hän kuoli.

 

Syöpä

Kyynelmeri ja valkoisia enkeleitä

Jos tekisin yksin taidetta syöpäpäivän kunniaksi, maalaisin valtoimenaan vellovan kyynelmeren. Tai paperin täyteen mustaa vahaliitua. Tai ehkä sittenkin kirjoittaisin sydämin koristellun runon, jossa kertoisin, miten paljon rakastinkaan omaa äitiäni…

Lapsille Mummu hymyilee vain valokuvissa. Heille hän on enkeli taivaassa. Heidän kanssaan me askartelimme pari päivää sitten pieniä, valkoisia enkeleitä, jotka voivat lentää pilvien taakse halaamaan ja kertomaan rakkaita terveisiä.

 

Tekeekö syöpä enkeleitä?

Kaipuuta ja kiitollisuutta

Äitini ehti työskennellä yli 30 vuotta lasten ja nuorten psykologina ja kasvattaa kolme omaa tytärtään aikuisiksi. Voi, kunpa hän saisi olla mukana myös lastenlastensa elämässä. Voi, miten paljon hän ehtikään heitä odottaa…

Voin olla superonnellinen siitä, että pojillani on valtavan ihanat isovanhemmat, joiden kanssa he saavat viettää jokaisen keskiviikkopäivänsä. Voin olla myös hyvin kiitollinen siitä, että heillä on toinenkin ihana isoisä, jonka seurassa pääsee mm. lomamatkoille ja nauttimaan mökkeilystä.

Tottakai ymmärrän, että tämä on luksusta. Mutta se ei poista ikävääni. Se ei muuta sitä, että toivoisin oman äitini olevan täällä kanssamme. Hänet, joka luki minulle tuhansia satuja ja kertoi iltaisin omia, ihania tarinoitaan. Hänet, joka vei minut soittotunneille ja tanssimaan balettia. Hänet, joka jaksoi leikkiä mustekalaa ja rakastaa…

 

Kun syöpä vei Mummun taivaaseen

Pieni kirja kuolemasta

Neljä ja puoli vuotta sitten elokuussa vietimme toisen poikamme ristiäisiä. Päivälleen vuosi aikaisemmin oli äitini lentänyt syövän kyydillä taivaaseen. Tuona päivänä kastepappi lahjoitti perheellemme kirjan, jossa käsitellään kuolemaa.

Lapsemme olivat niin pieniä, ettemme vielä lukeneet kirjaa heille. Mutta – kuten pappikin sanoi – voisimme palata siihen joskus myöhemmin.

Kyseinen kirja on Anna-Mari Kaskisen kirjoittama ja Taru Castrénin kuvittama Kerro minulle taivaasta – kun kuolema koskettaa (Kirjapaja, 2012). Se on pieni kirja, jonka avulla voi puhua kuolemasta lapsen kanssa. Mukana on paljon hyviä ajatuksia ja kauniita sanoja (kristillisesti sävytettyinä).

 

Satuja suruun

Jollain toisella suru ja kuolema saattavat olla vielä paljon, paljon lähempänä. En tiedä, auttavatko satukirjat, jos pieni lapsi kuolee. Tai kun syöpä vie isän kolmelta alle kouluikäiseltä. (Näin kävi lapseni päiväkotikaverille, enkä todellakaan voi edes kuvitella sitä surun määrää…)

Etsin kuitenkin kirjastosta lapsille suunnattuja kirjoja, joissa puhutaan kuolemasta ja joiden avulla saa eväitä surun käsittelyyn. Tutustuin itse näihin koskettaviin kirjoihin ja koostin alle pienet esittelyt jokaisesta. Voi, kunpa joku saisi näistä helpotusta suruunsa.

 

Kun lapsi kohtaa surun

 

1. Päivi Franzon (teksti), Sari Ainola (kuvat): Surusaappaat (Lasten Keskus, 2006)

Surusaappaat on ihastuttava kertomus pienestä Eevistä, jolla on aivan ihana mummo. Kun mummo sairastuu syöpään ja lopulta kuolee, nousee Eevin rintaan musta painava möykky, joka ei meinaa kadota millään. Kun Eevi saa vihdoin itkeä suruaan yhdessä äidin kanssa, alkavat saappaat taas tuntua kevyemmiltä…

 

2. Riitta Jalonen (teksti), Kristiina Louhi (kuvat): Tyttö ja naakkapuu (Tammi, 2004)

Tyttö ja naakkapuu on lapsen sanoin kerrottu tarina muistoista ja mietteistä, siitä, millaista oli ennen kun isä kuoli – ja millaista on nyt. Kertomus on hieno ja herkkä. Siinä on mukana suurta surua – mutta samalla lempeää onnea ja lapsuuden taikamaailmaa.

 

3. Anna Härmälä: Suruposki (Kustantamo S&S, 2016)

Suruposki on viime vuonna julkaistu satukirja, jossa kuolemaa lähestytään suloisen humoristisesti. Heimo on surullinen, koska isomummo on kuollut. Hän haluaa säilyttää mahdollisimman paljon muistoja ja tunkee suunsa täyteen isomummon tavaroita. Lähistölle saapunut sirkus ja heidän auttaminen nostavat kuitenkin jälleen hymyn pienen Heimonkin huulille…

 

4. Titta Kuisma (teksti), Laila Nevakivi (kuvat): Puuvanhus ja pikkukoivu (Pieni Karhu, 2010)

Puuvanhus ja pikkukoivu on kaunis satu, jossa kuolemaa kuvataan luonnon kautta. Se on tarina vanhasta ja nuoresta koivusta, joilla on hyvin läheinen suhde. Puuvanhus on ehtinyt elää pitkän ja hyvän elämän. Nyt on tullut hänen aikansa palata takaisin luonnonkiertoon. Kaikella on aikansa…

 

5. Mari Mörö (teksti), Marjo Nygård (kuvat): Surunappi (Lasten Keskus, 2009)

Surunappi tuo lapsen kuoleman satukirjan sivuille. Se on äärimmäisen koskettava tarina siitä, miltä tuntuu, kun oma veli, 11-vuotias lapsi, sairastaa leukemiaa ja kuolee sairaalassa. Tämä on ehdottomasti hyvä kirja, mutta kaikessa koskettavuudessaan se on kyllä valtavan surullinen. Lopussa musta surunappi saa kuitenkin rinnalleen kaksi vihreää nappia…

 

6. Timo Parvela (teksti), Ralph Branders (kuvat): Tuleeko vaari vielä takaisin? (WSOY, 2009)

Timo Parvelan kirjoittama Tuleeko vaari vielä takaisin? on realistisen kuuloinen kertomus siitä, kun kahden pienen pojan isoisä kuolee sairaskohtaukseen. Se tuo esiin lapsiperheen arkea leikkeineen ja kinasteluineen. Se nostaa esiin äidin surun, ja se antaa tilaa erilaisille tavoille käsitellä surua. Tässä tarinassa on monta elementtiä, joihin lukijakin voi helposti samaistua – ja yrittää hyödyntää omassa surussaan.

 

Kun kuolema tulee

Enkeli lentää liihottaa…

Niin, ja tässä vielä ohjeet pieniin paperienkeleihin, jotka osaavat lentää ilmojen halki taivaaseen (ks. myös kuvat alla):

1. Leikkaa A5-kokoinen paperi kahteen osaan (kahdeksi A6-kokoiseksi paperiksi).

2. Taittele paperit haitariksi.

3. Taita n. 1/3 paperien yläosista sivuille.

3. Pujota puuhelmen tai esim. massapallon läpi n. 20 cm pituisen nauhan molemmat päät.

4. Levitä liimaa haitaripaperien pidempien osien sisäpuolelle. Aseta nauhan päät (n. 5 cm) liimaan. Liimaa paperit toisiinsa.

5. Levitä liimaa lyhyempien osien ulkosivuun ja liimaa ne kiinni pidempiin osiin.

6. Enkeli on valmis ja sen voi ripustaa vaikkapa sängyn yläpuolelle roikkumaan…

 

PaperienkeliEnkeli

 

Iloa ja valoa! Kaikella on aikansa – kuten Puuvanhus ja pikkukoivu -kirjan vanhuskin usein sanoi…

 

 

– Johanna

 

Seuraathan Taidekotia myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä!

 

Written by taidekoti

3 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *