Esittelyssä ihan loistava uutuuskirja! Ja arvottavana viisi ehkäpä maailman ihaninta lastenkirjaa!
Etana Editionsin kustantama Tutki ja tee taidetta on poikkeuksellisen inspiroiva uutuuskirja. Se sisältää useita hauskoja taideideoita ja herättelee samalla pohtimaan taiteen merkitystä. Lisäksi se antaa tiiviin pikakatsauksen alan eri tekniikoihin. Suuri suositus!
Claudia Boldtin ja Eleanor Meredithin Tutki ja tee taidetta -kirjassa ei tehdä muovailuvaha-askarteluja pelkän puuhastelun vuoksi, vaan niiden kautta pohditaan esimerkiksi ilmastonmuutosta. Tässä kirjassa ei myöskään askarrella dinosaurusmaailmaa ihan vaan ajankuluksi, vaan taustalla on ajatus oman unelmahuoneen pohtimisesta.
Tutki ja tee taidetta innostaa luovuuteen ja ajatteluun. Se kannustaa pohtimaan omia toiveitaan, mieltymyksiään ja ominaisuuksiaan. Se kehottaa miettimään, mitä haluaisi muuttaa ja mitä voisi tehdä toisin.
Toki kaikki kirjan hauskat ideat voi toteuttaa ihan vaan sellaisinaan, ilman sen syvempiä ajatuksia, mutta kannattaa ehdottomasti hyödyntää myös kirjan pienet, sarjakuvamaiset info-osiot, ammentaa inspiraatiota mukana olevista taideteoksista ja heittäytyä todelliseen luovuuteen.
Tutki ja tee taidetta antaa pienen katsauksen niin maalaamiseen, veistämiseen kuin kuvittamiseenkin, pukusuunnitteluun, rakentamiseen ja valokuvaukseen. Lisäksi se sisältää myös paperin leikkaamista ja yhdessä tekemistä – sekä kertoo näidenkin historiasta (ihanan tiiviisti).
Tämä on todellinen unelmakirja – niin pienten lasten kanssa toimiville aikuisille kuin koululaisten omaksi, kivaksi kesätekemiseksi. Suuri suositus! Tämän kirjan parissa me taidamme tulla toteuttamaan omien lasteni kanssa oman, hauskan ”kesäleirimme”. 🙂
Voita viisi itse valitsemaasi kirjaa!
Sain Tutki ja tee taidetta -kirjan Etana Editionsilta tutustuttavaksemme. Samalla sain ihan mielettömän mahdollisuuden arpoa lukijoideni kesken viisi (5) vapaavalintaista, Etana Editionsin kustantamaa kirjaa!!!
Ja nämähän eivät siis ole ihan mitä tahansa kirjoja, vaan ehkäpä maailman ihanimpia teoksia. Joukkoon lukeutuvat viime syksyn kauneimmaksi lastenkirjaksi arvioimani Pallen & Monkon kumma päivä (Jenni Rope), aivan mielettömän upea Tuhat ja yksi otusta (Laura Merz) ja esimerkiksi pari vuotta sitten Habitaressa ihastuttanut Talo kulman takana (Jenni Erkintalo ja Réka Király).
Etana Editons on pieni, vuonna 2014 perustettu lastenkirjakustantamo, joka on tunnettu visuaalisesti upeista ja sisällöllisesti moniulotteisista kirjoistaan. Useat Etana Editionsin kustantamat kirjat ovat keränneet arvostettuja kuvitus- ja lastenkirjapalkintoja – enkä yhtään ihmettele. Nämä kirjat ovat yksinkertaisesti ihania (kuten olen monta kertaa aikaisemminkin todennut).
Voit osallistua viiden (5) itse valitsemasi kirjan arvontaan jättämällä alla olevaan kommenttikentään minkä tahansa viestin viimeistään maanantaina 11.6.2018 klo 21.00.
(Jo yksi sana riittää, mutta voit myös kertoa kommentissasi vaikkapa, minkä / mitkä kirjat juuri sinä haluaisit saada itsellesi.)
Yksi kirjavaihtoehdoista on luonnollisesti tämä uusi Tutki ja tee taidetta. Muut valittavina olevat kirjat löydät Etana Editionsin omilta verkkosivuilta.
Arvonta suoritetaan maanantai-iltana 11.6.2018 ja voittajalle ilmoitetaan asiasta sähköpostitse. Voittajan tulee ilmoittaa kirjatoiveensa ja postiosoitteensa viimeistään torstaina 14.6.2018.
Hurjasti onnea arvontaan!
Ja vielä lisävinkki: Etana Editionsin Studiokaupassa on käynnissä superale! Kaikki kirjat saa 40 % alennuksella 21.6.2018 asti!! Kauppa sijaitsee osoitteessa Kapteeninkatu 1C, 00140 Helsinki ja se on auki ti-to klo 14-17.
Ihania taide- ja lukuhetkiä!
– Johanna
P.S. Lue kaikki Etana Editionsin kirjoja koskevat juttuni:
- Lastenkirja, joka sisältää 60 sivua palkittua taidetta – Miten tehdä vastaavaa itse? (Tuhat ja yksi otusta)
- Syksyn kaunein lasten kirja (Pallen ja Monkon kumma päivä)
- Etana Editionsin uutuuskirja kertoo peloista ja ystävyydestä (Pieni suuri tarina ystävyydestä)
- Talo kulman takana – ja kaksi itse askarreltuina (Talo kulman takana)
P.P.S. Kaikki kirjavinkkini löydät osoitteesta taidekoti.com/category/kirjavinkit/.
P.P.S. Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!
Hienoa, että lastenkirjoihinkin on tullut nykyään hieman muutosta! Nuo taidekirjat vaikuttavat mielenkiintoisille!
Arvonnan kirjavalinnoista kiinnostaa eniten ”tutki ja tee taidetta”.
Ihanaa kesäkuun alkua!
Nytpä olette valloittamassa uutta! Iloitsen mukananne, odotan 5-vuotiaalle Ollille sopivaa.
Kiinnostus heräsi!
Ihanan inspiroivan kuuloinen tuo taidekirja!
Ihanan näköisiä kansia kirjoissa,oikein kutsuu lukemaan. Eniten kiinnostaisi tuhat ja yksi otusta 😊
Näyttääpä ihanan värikkäiltä nuo kirjat 😘Tutki ja tee taidetta vaikuttaa mielenkiintoiselta kuten myös Pieni suuri tarina ystävyydestä.
Mukana arvonnassa!
Mertzin kirja mulla onkin, tuo uutuus Taidekirja ainakin olis huippu!
Oi mukana arvonnassa!!
Olisi mahtava päästä tutustumaan uutuuskirjoihin 👍
Mukana!
Aivan ihastuttavan kauniita kirjoja, mukana arvonnassa!😍
Mukana arvonnassa! Näistä olisi paljon iloa kotona omien lasten kanssa😊
Etena Editionsin kirjat on ihania! Meillä jo muutama onkin. Tutki ja tee taidetta on hankintalistalla.
Taidekirja vaikuttaa tosi kiinnostavalta! Siitä saattaisi saada intoa myös omiin taiteiluihin 🙂
🌞 Mukana myös!
Tuhat ja yksi otusta on loistava, sen haluaisin lahjoittaa kaikille! <3
Mukana
Mukana ihanassa arvonnassa! 😍
Ihana taidekirja! Tulisi kyllä käyttöön niin töissä kuin kotonakin!
Mukana, käyttöä olisi ja Etanan faneja ollaan.
Siis aivan ihania nuo kirjat, rakastuin kyllä ihan ensisilmäyksellä. Niin värikkäitä ja kauniisti kuvitettuja kirjoja. Tuhat ja yksi otusta kirja vaikutti niin mielenkiintoiselle, että se on kyllä aivan pakko hankkia jossakin vaiheessa itselle.
Mukana, pikku taaperon ja isomman tyllerön touhukas mummi.
Mukana! Lastenlasten kanssa tehdään kaikkea luovaa kivaa.
Ihanaa. Taidekirjalle olisi käyttöä sekä töissä ja kotona. 😊
Tuo Taidekirja vaikuttaa lupaavalta!
Ihan ehdottomasti mukana!! Kovaa käyttöä olisi noin mielenkiintoisille teoksille.
Monta kiinnostavaa kirjavinkkiä 😍 Mukana arvonnassa 👍
Oih, mukana arvonnassa! 😍
Kiitos kirjasuosituksista!
Mukana arvonnassa! Onpa ihania vaihtoehtoja, millä noista nyt päättäisi parhaat! 🙂
Noi ois niin hyviä työhön ja omaksi iloksi 😍
Oi, kuinka ihan kirja tuo olisikaan opetuskäyttöön 👌
Ehdottomasti mukana arvonnassa.
Houkuttelevan näköisiä kirjoja! Töissä tulisi käyttöä lasten kanssa 🙂
Ihana kirja ja muutkin aivan mahtavia! Tämä eskariope käyttäisi töissä erittäin mielellään!
Olen seurannut tätä blogia ammatillisessa mielessä jo useita vuosia ja saanut paljon vinkkejä ja ideoita päiväkodin taidekasvatukseen mutta parasta antia ovat ehkä olleet juuri nämä kirjaesittelyt ja tämänkertainen vaikuttaisi olevan ihan helmi lastentarhanopettajalle 😊 (toki myös kotona tutkitaan ja taiteillaan lasten kanssa joka päivä)
Mukana arvonnassa! Etana editionsin kirjat on ihan parhaita.
Pitää alkaa orientoitua jälleen varhaiskasvatuskentälle – töihin paluu häämöttää. Tällaiset eväät olisi hyväksi!
Olis tosi hyödyllinen mulle töihin! Voitais yhdessä lasten kanssa tutkia, miettiä ja ihmetellä mitä tehtäisiin! ☺️ Toivotaan että onni potkaisee! 🐎
Meillä asuu pieni taiteilija! Ihana saada uusia ideoita. 🙂
Ilahduttaisin ja yllättäisin työpaikan lapsia uusilla kirjoilla kyllähän taidepäiväkodissa taide kirja pitää löytyä :)jaettu ilo on moninkertainen ilo 🙂
Voi miten ihanan näköisiä kirjoja! Olisipa upeaa voittaa, Etana editions on vielä tuntematon meidän perheelle.
Toi tuhat ja yksi otusta kuulostaisi hauskalta 🙂
Mukana ihanassa arvonnassa 🙂
Nämä tulisi tarpeen neljän pienen lapsen kanssa!
Upeat kirjat! Olisi kiva tutkailla kaikkia ja inspiroitua:)
Nää ois töissä loistavia, mutta pakko myöntää, että visuaalisuudellaan ja ideoillaan hivelevät myös ihan itseäni.
Oi, onko kiinnostavampaa kuin lastenkirjauutuudet! ❤ Toivomme pienen lukutoukkamme kanssa uusia elämyksiä.
Mukana 😊
Voi, iiihania kirjoja!
Taide ja jooga kirjat kiinnostavat, myös muut.
Mukana
Mukana ❤️
Tämän(kin) taidekirjan haluaisin!
Mukana!
Kiitos kirjaesittelystä! Erityisesti taidekirjat kiinnostavat! Koti ja koulukäyttöön. 🙂
😍
Hyviä kirjoja. Heti käyttöön! Mukana arvonnassa.
Mukana. 🙂 Ensimmäisenä varmaan valitsisin juuri tuon taidekirjan.
Mukana arvonnassa,kirja perhepäivähoitolasten käyttöön
Ihania kirjoja.
Onpas tosi kiinnostavia kirjoja. Lapsenlapselle tulisivat.
Mielenkiintoisia kirjoja.Lapsenlapsia ajattelen.
Oi, Tuhat ja yksi otusta!
Mukana arvonnassa. Kivoja kirjoja.
Mukana!
Lasten taide ❤ mukana siis! 😊
Ihana arvonta! ❤️❤️❤️
Ehdottomasti kiinnostaa tuhat ja yksi otusta -kirja. Pääsisi lasten kanssa tutkimaan maailman ihmeellisiä tietoja eläimistä 😊
Onpa ihana arvonta!
Mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia!
Todella mielenkiintoisen tuntuisia. Pieniä tutkijoita ryhmässäni varmasti kiinnostaisi moni asia kirjoista.
Mielenkiintoiselta vaikuttava kirja!
Mukana upeassa arvonnassa! 🙂
Mukana arvonnassa 👍
Ihania!
Ihanaa, että löysin tämän sivun pariin ^^
Kiva löytää uusia ideoita ja vinkkejä lasten kanssa toimimiseen, ja mielelläni myös osallistun arvontaan! Vielä tosin en osaa sanoa mitä valitsisin…
Ihania kirjoja, kotiin ja työhön <3. Ja vähän itsellekin ;).
Mukana ⚘
Mukana kivassa arvonnassa.
Innolla osallistun, meillä on monta kirjoista kovasti kiinnostunutta.
Omat lapset rakastavat kirjoja ja kaikkea piirtämistä sekä askartelua. Tuo tutki ja tee taidetta vaikuttaisikin hauskalta kirjalta.
Olisipa mieluisa yllätys!
Ihania kirjoja.
Tosi kiva arvonta! 🙂
Hienoja kirjoja kaikki =)
Ihanilta kirjoilta näyttävät! <3.
Innoissani odotan, että pääsisin hypistelemään ja selailemaan tätä kiinnostavaa uutuutta (Ja muitakin esiteltyjä teoksia.) 🙂 Töihin ja kotiin riittäisi varmasti kasapäin ideoita.
Iloisia, värikkäitä kirjoja – näistä tulee varmasti hyvä mieli sekä lukijalle että kuuntelijalle 😍
Vau! Onpa mielenkiintoisia uutuus lastenkirjoja.
Lapset kiinnostuivat ainakin Tutki ja tee taidetta, Tuhat ja yksi otusta sekä Talo kulman takana.
Kuulostaa mielenkiintoiselta! =)
Mukana ollaan.
Kivoilta kirjoilta näyttävät.
Tutki ja tee taidetta-kirja on kuin tehty siskontytölleni!
Mukana kohta 2 v pojun kanssa!
Käyttöä olisi!
Onpa hienoa että meille aikuisille annetaan tietoa taiteen tekemisestä lasten kanssa. Kiitos!!!
Minäminäminäminä!!!! Tutki ja tee taidetta – toivotaan siis arpaonnea 🙂
Wau mikä arvonta, vaikea valinta kyllä olisi 😀
Olisi ihana voittaa! 👍👍❤💙💜💚💛
Mukaan arvontaan 🙂
Ihania kirjoja, mukana arvonnassa 😀
Mukana arvonnassa. Etana Editions on kyllä kiva kustantamo, kaikki kirjat, joita on luettu heiltä ovat olleet kiinnostavia. Tuo taidekirja olisi kyllä kiinnostava mutta myös monet muut.
Etana Editionsin Pop-kirja on meillä 1- ja 2-vuotiaiden lemppari, näihin muihin tutustuisin myös mielelläni.
Voi miten inspiroivia kirjoja! Tuhat ja yksi otusta ja tutki ja tee taidetta kiinnostaisivat ainakin. Luulen että näistä olisi töihin paljon apua ja nyt kohta on kotiinkin syntymässä pieni taiteilija kenen kanssa olisi ihana päästä toteuttamaan näitä.
Mielenkiintoisia uutuuksia. Täytyypä tutustua tarkemmin
Voi mitä kirjoja! Täällä niitä tutkittaisiin silmät pyöreinä ja taiteiltaisiin kädet kyynärpäitä myöten touhussa!
Kivoja kirjoja😊
Valitsisin 1-v. kummilapselle luettavaa ja jotain omalle vähän vanhemmalle lapselle. Tuo taidekirja voisi olla kiva.
Mikä vaan!
Tutki ja tee taidetta. Mummon muksuille luettavaksi ja katseltavaksi kirja!
Kiinnostavia teoksia kaikki !
Ehdinpäs mukaan tähän kirja-arvontaan. Lukeminen kunniaan😀
Kivoja varmaan kaikki! 😍
Ehdottomasti mukana. Erilaista ja uusia näkökulmia.
Ihania kirjoja, olen mukana❤️
Mukana arvonnassa!
Olisipa ihana kirja. Näin ainakin vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta.
Kiitos sinulle monista ihanista ideoista joita olen saanut toteuttaa perhepäivähoitolasten kanssa.
Mukana arvonnassa! 🙋🏻♀️ En osaa valita, minkä kirjoista haluaisin. Tai joo, haluaisin kaikki!
Eskarin pedagogiikkaa piristämään, kyllä kiitos! 😍
Suuret kiitokset kaikille osallistumisesta arvontaan! Arvonta on nyt suoritettu, ja arpaonni suosi tällä kertaa Maija-Liisa Järvistä. Paljon, paljon onnea! Ja oikein ihanaa kesää jokaiselle! 🙂