Oletko kokeillut maalata vanupuikoilla? Entä musteella? Tai testannut maalaamista pelkillä pisteillä – ns. pointillismin hengessä?
Itse sain lapseni valtavan innostuneiksi, kun eräänä päivänä en ollutkaan nostanut pöytään siveltimiä – vaan sen sijaan tavallisia vanupuikkoja.
”Mitä, puhdistetaanks me korvia? Eiks meidän pitänyt maalata? ;)”
Vielä suuremmaksi innostus muuttui, kun maalina ei ollutkaan tavalliset sormi- tai vesivärit, vaan sen sijaan pikimusta muste. Tämä Acrylic Ink -muste oli tehnyt poikiini suuren vaikutuksen jo keväällä, kun he viimeistelivät sillä kangaspohjille maalaamiaan tauluja. Nyt sitä pääsi taas käyttämään!
”Jee, tää on siistii!”
Tiputimme pieneen mehutölkkikorkkiin tilkan mustetta. Tähän pojat kastoivat vanupuikkoja. Puikoilla he taiteilivat mieleisiään kuvioita. Toisten käsissä syntyi puhdasoppisia täplämaalauksia, toiset kokeilivat myös viivapiirrustusta. Lopputuloksena oli näyttävää mustavalkoista taidetta!
Tuollainen mustepullo maksaa seitsemisen euroa ja sitä voi käyttää monenlaiseen taiteiluun (lue lisää), mutta jos ei halua lähteä hankkimaan oikeaa, nestemäistä mustetta, voi vanupuikkomaalausta kokeilla toki myös lukuisilla muillakin väreillä. Kannattaa testata! 🙂
– Johanna
P.S. Olemme lomailleet viime päivät Barcelonassa – kuten viikkokirjeeni tilaajat (ks. sivun oikea laita) ja Instagram-tilini seuraajat ovat todennäköisesti jo huomanneet. Ihana matka ja aivan loistava matkustusajankohta! Kirjoitan kaikesta kokemastamme (ja kokematta jääneestä), kunhan saan käytyä kuvani läpi. Heissan siihen asti! 🙂
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!
Ai vitsi, miten kiva idea! Ja todella hienoja taideteoksia teillä syntyikin ♥
Voi kiitos! Lapset tosiaan tykkäsivät tehdä näitä, ja itsekin ihastuin lopputulokseen. 🙂 – Johanna
Heippa Johanna!
Selailin vanhoja julkaisujasi liittyen lasten taiteiluun. Kehuit niissä djecon vesivärejä, mutta niitä ei ilmeisesti enää valmisteta tai ainakaan netistä niitä en löytänyt.. osaisitko suositella jotain muuta merkkiä? Plussaa värien isosta koosta ja pigmenttisyydestä, maalailija on iältään 1v8kk 😊👍
Hei Lotta! Onpa harmi, että noita Djecon isoja vesivärejä ei tosiaan näytä enää olevan saatavilla. Niissä on ihanat sävyt, ja itsekin tykkään ehdottomasti mahdollisimman isoista värinapeista!
Suurin suositukseni ovat tällä hetkellä isot peitevärit, joiden halkaisija on 57 mm. Näitä myydään esim. Konsta Shopissa perusvärisettinä: https://konstashop.fi/tuotteet/kuvataide/vesi-ja-peitevarit/peitevaripaletti-o-57mm-paavarit.html ja mm. yksittäisinä nappeina: https://konstashop.fi/peitevarinapit-57mm-vareittain.html#.
Näissä väreissä erityisen hyvää ja palkitsevaa on nappien iso koko sekä erittäin runsas pigmentti. (Meillä lapset valitsevat aina nämä värit käyttöönsä paljon mielummin kuin ns. tavalliset vesivärit.) Ihan perusvesiväreistä en ole mistään löytänyt yhtä isoja värinappeja…
Ihania taidehetkiä!
– Johanna
P.S. Jos päätät ostaa nuo värit Konsta Shopista (https://konstashop.fi/) ja ostat samalla jotain muutakin, kannattaa hyödyntää alekoodi TAIDEKOTI5 (5 € alennusta yli 50 €:n ostoksista) tai TAIDEKOTI10 (10 € alennusta yli 90 €:n ostoksista). Paperisuosituksia yms. löytyy täältä: http://taidekoti.com/2017/02/taidetarvikkeet/.