Etana Editions julkaisee ihania kirjoja. Ne ovat lähes poikkeuksetta valtavan kauniita, söpöjä tai veikeitä. Niissä on juuri sellaista uniikkia kädenjälkeä, joka saa minut hurmaantumaan kerta toisensa jälkeen. Eikä tämänsyksyinen Pallen & Monkon kumma päivä suinkaan tee poikkeusta! Se on aivan ihana – ehdottomasti koko syksyn kaunein lastenkirja!
Kuvataiteilijan ensimmäinen lastenkirja
Alkusyksystä ilmestynyt Pallen & Monkon kumma päivä on kuvataiteilija Jenni Ropen ensimmäinen lastenkirja. Se kertoo tarinan kahdesta metsän keskellä asuvasta sieniystävyksestä. ”Palle on pehmeä, keltainen tyyppi, jolla on kova ääni. Monko on sininen ja ihan vähän ujompi.”
Pallella on tylsä päivä ja Monko yrittää keksiä heille kivaa tekemistä. Lukuisat ehdotukset saavat hylkäyksen, mutta lopulta Palle suostuu maalaamaan vesiväreillä – ja hetkeksi jopa innostuu. Mutta mitä tapahtuukaan, kun metsään nousee myrsky? Kun sade ja tuuli yrittävät tehdä sienistä muhennosta?
Entä millainen on kummitussieni? Miltä tuntuu epätoivo? Entä ilo? Ehkäpä tylsyys ei sittenkään ole niin huono asia…
Jenni Rope on kirjoittanut pienen, koskettavan kertomuksen, joka saa pienetkin lapset pohtimaan sen sisältöä, jopa filosofoimaan. Mikä on unta ja mikä totta? Miksi tylsyys onkin hyvä asia? Miksei mikään joskus huvita? Mikä saa kenetkin pelkäämään?
Hurmaava taideteos
Tämä pieni kirja tarjoaa niin paljon. Se sisältää tarinan, joka viehättää kaikkia kolmea poikaani (3, 5, 7 v.). Mutta se sisältää myös sellaista visuaalisuutta, joka saa omatkin silmäni myhäilemään. Se on ihana, söpö ja taidokas.
Yksinkertaisilla siveltimenvedoilla on luotu kuvamaailma, joka näyttää hyvinkin simppeliltä, mutta josta kuitenkin löytyy monia hauskoja ulottuvuuksia ja yksityiskohtia.
Rakastan tämän kirjan estetiikkaa. Pallen ja Monkon kumma päivä on kuvitettu niin houkuttelevasti, että meidän pieni kolmevuotiaskin halusi heti kirjan luettuamme päästä itsekin taiteilemaan. Hänkin halusi maalata metsän puita ja tehdä niihin täpliä. Hänkin halusi antaa vesivärisiveltimen loihtia kauniita muotoja ja luoda persoonallista tunnelmaa.
Pallen & Monkon kumma päivä on ihastuttava taideteos – niin sanataiteellisesti kuin ennen kaikkea kuvataiteellisesti.
Se on ihan valtavan ihana.
– Johanna
Jenni Rope: Pallen & Monkon kumma päivä, Etana Editions 2017, 32 sivua
Arvostelukappale on saatu kustantajalta.
Aikaisemmin olen kirjoittanut seuraavista Etana Editionsin kirjoista: Talo kulman takana ja Pieni suuri tarina ystävyydestä.
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!
1 thought on “Syksyn kaunein lastenkirja”