Lasten on tärkeä antaa piirrellä ja opetella kynäotetta, hienomotoriikkaa ja niin edelleen. Mutta mitä jos joskus otettaisiinkin käden pois pelistä ja kokeiltaisiinkin jotain ihan muuta? Mitä jos testattaisiin, millaista on piirtää ilman käsiä? Tai ilman näkökykyä?

 

Piirtäminen ilman käsiä

 

Meillä pojat pääsivät jokin aika sitten kokeilemaan piirtämistä varpailla. Teippasin ison paperin seinään (tai siis portaiden lasikaiteeseen) ja kehotin heitä makaamaan selälleen lattialle. Tussikynästä sai napata kiinni varpailla ja taiteilla vapaasti.

(Käytin paperina rautakaupan ruskeaa suojapaperia, ja jos iso osa seinistämme ei olisi  röpöliäistä tiiltä tai täynnä tauluja tms., olisin levittänyt paperin vielä leveämmin.)

 

Piirtäminen ilman käsiä

 

Tämä oli jopa yllättävän vaikeaa! Kuusivuotiaamme onnistui piirtämään monenlaisia viivoja ja kiekuroita, mutta kolmevuotias oli selvästi vielä liian nuori tähän puuhaan. Eikä se itseltänikään ihan siitä vain sujunut… 😉

On ihan uskomatonta, miten upeita teoksia voikaan syntyä niiltä, joilla ei oikeasti ole käsiä, joita voisi käyttää piirtämiseen!

Annoin poikien testata piirtämistä myös suulla. Tussin sai napata hampaiden väliin ja yrittää piirtää tällä tavoin. Tästä nuorimmaisemmekin (3v.) innostui, mutta hänen oli vielä aika vaikea pitää kädet irti kynästä. 🙂

Kannattaa kokeilla!

Ehkäpä me testaamme esikoisemme (6v.) kanssa seuraavaksi vesivärimaalausta varpailla! Tai piirtämistä huivi silmillä! Saa nähdä, miten onnistuu… Oletteko kokeilleet?

 

Piirtäminen ilman käsiä

Tarvikkeet ja ohjeet

Tässä vielä tiivistettynä tarvikkeet ja ohjeet tätä taiteilua varten:

  • Iso paperi
  • Teippiä
  • Kynä

 

Ja näin se sujuu:

  1. Teippaa mahdollisimman iso paperi seinään.
  2. Mene lattialle makaamaan.
  3. Ota kynä varpaidesi väliin ja ala piirtää. Kokeile myös toisen jalan varpaita.
  4. Kokeile myös piirtämistä suulla.
  5. Voit testata laittaa kynän myös esim kyynärpäiden tai polvien väliin.

 

Piirtäminen ilman käsiä

 

Kivoja kokeiluja!

– Johanna

 

P.S. Olethan tutustunut myös muihin taide- ja askarteluideoihini: taidekoti.com/category/taide-ja-askarteluideat/?

 

Seuraathan Taidekotia myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä!

 

Piirtäminen ilman käsiä

 

2 thoughts on “Nyt ei käytetä käsiä! Miten sujuu piirtäminen suulla ja varpailla?

  1. Hei!
    Jossain vaiheessa postin kautta tuli Taidetta ilman käsiä -kortteja ja vastaanottaja maksoi ne halutessaan. Vieläkö näitä kortteja on olemassa?
    Tv: jaana

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *