Tuskaillaanko teilläkin jokapäiväisen ruuanvalmistuksen kanssa? Mietitäänkö, miten sen saisi helpommaksi? Tai hauskemmaksi? Miten siitä voisi tehdä sellaisen jutun, että nirsotkin lapset innostuisivat? Tai voisiko pikkulapsiperheessäkin nähdä ruuan gastronomisena ilotteluna? Tehdä siitä sellaista koko perheen hauskaa taidetta? Yhdistää jokapäiväinen pakko ja lasten rakastama taiteilu?
Näitä juttuja pohtiessani päätin kirjoittaa aiheesta jutun ja esitellä kolme vinkkiä, joiden avulla olemme itse lähteneet tavoittelemaan kaikkea yllä lueteltua. (Ensimmäinen vinkki on omat DIY-ruokakortit, toinen syötävien taideteosten tekeminen ja kolmas yhteisen taiteiluajan hankkiminen siirtämällä ruokaostokset verkkoon.)
Tämä juttu on toteutettu yhteistyössä Kauppahalli24:n kanssa, minkä ansiosta jutun lopussa ARVOTAAN SADALLA EUROLLA RUOKAA ja annetaan ALENNUSKOODI tähän suosikkiruokakauppaani!
Kun kaikki ei mene niin kuin kuvittelee
Kyllä, kyllä. Silloin, kun ensimmäinen lapseni oli vielä mahassani, kuvittelin, että meillä tultaisiin lastenkin kanssa syömään sivistyneesti kauniisti katetun pöydän ääressä. Suunnittelin kasvattavani lapsistani ruokaa rakastavia kulinaristeja, jotka osaisivat arvostaa laadukkaita raaka-aineita ja rakkaudella tehtyä luomuruokaa. No, eipä ole onnistunut.
Sofistikoituneet kuvitelmani ovat romuttuneet jo lapsiperhe-elämämme alkumetreillä. Ja aika haastavaa on ollut säilyttää omakin rakkauteni ruuanlaittoon, kun pikaista arkiruokaakin on saanut kokata yksi vauva sylissä ja kaksi taaperoa housunlahkeissa… 😉
Kun jokapäiväisestä pakosta tulee hauskaa taiteilua
Mutta, mutta, tilanne on muutamassa vuodessa helpottunut jo huomattavasti, ja nyt alkaa olla aika kuroa kiinni todellisuuden ja toiveiden välille syntynyttä kuilua. Tästä alkaa matkamme kohti sitä hetkeä, kun lapsenikin ymmärtävät ruuan voivan olla taidetta. 🙂
Olemme aloittamassa hauskan retken makujen, tuoksujen, värien ja muotojen maailmaan. Taustalla on ajatus gastronomisen sivistyksen ja ihastuttavien mahdollisuuksien tuomisesta lasteni elämään. Mutta rehellisyyden nimissä pitää todeta, että tässä vaiheessa päällimmäisenä ajatuksenani on yhdistää lasten jokapäiväinen ruokkiminen heidän rakastamaansa taiteiluun.
Ensisijaisena tavoitteenani on siis ottaa käyttöön jälleen uusia keinoja siihen, miten arkiruokailusta saa helpompaa ja hauskempaa. Tervetuloa mukaan! Tässä kolme ensimmäistä vinkkiä:
1. vinkki: Itse tehdyt reseptikortit
Olen toki lukenut kaiken maailman vinkkejä siitä, miten lapset saa syömään ottamalla heidät mukaan ruuanvalmistukseen. Ei ole toiminut. Meillä pojat ovat innokkaita kokkaajia, mutta tämä ei totisestikaan ole näkynyt lautasten tyhjentymisenä.
Olen myös ottanut heidät mukaan ideoimaan päivällisiämme, ja joulupukkikin toi kaikille lapsillemme omat keittokirjat, joista he saavat valita mieleisiään ruokia. (Kun ensimmäinen toive toteutettiin, kukaan ei tainnut syödä lusikallistakaan…)
Olen ehtinyt viimeisten vuosien aikana miettiä moneen kertaan myös valmiiden ruokalistojen laatimista, mutta aina tämä on jäänyt vain ajatuksen tasolle. Nyt päätin vihdoin tehdä tästä konkretiaa.
Otin pojat mukaan suunnitteluun ja aloimme askarrella. Nyt meillä on tekeillä 30 hauskaa korttia, joista voimme näppärästi valita kunkin viikon ruokalistan. Pojat ovat olleet superinnostuneita tästä taiteilupuuhasta, ja vaikuttaa lupaavalta, että kortit tulevat jopa toimimaan. 🙂
Vaikka lasten syömät ruokamäärät eivät radikaalisti kasvaisikaan, tulee ruokien suunnittelu ainakin helpottumaan ja monipuolistumaan. Ja parasta on, että lapsemmekin vaikuttavat (ainakin näin aluksi) huomattavasti aikaisempaa sitoutuneemmilta tekemään ruokahetkistämme nautinnollisia. (Niin, ja mainittakoon vielä, että eri firmojen valmiiksi suunnittelemat päivällisruokakassit eivät ole oikein toimineet meillä…)
Korttien toteutus:
- Aloitimme reseptikorttiemme valmistuksen valitsemalla kunkin mieliruokia. Poimimme mukaan myös monia hyvänkuuloisia reseptejä valtavasta reseptileikeläjästäni, useista keittokirjoista ja tietysti netistä. Tavoitteenamme oli valita mukaan sekä kasvis-, kala-, kana- että liharuokia.
- Seuraavaksi lapset piirsivät kullekin kategoriallemme ns. logon (kasvisruuille porkkanan, kalaruuille kalan, kanaruuille kanan ja liharuuille lehmän). Kaikille kategorioille kirjoitettiin myös lyhyet otsikot (Kavis, Kala, Kana, Liha).
- Itse taitoin n. A4-kokoisia akvarellipapereita kaksinkerroin, teippasin ne maalausalustoihin, ja pojat saivat maalata kasvisruokakorttien kannet vesiväreillä vihreiksi, kalaruokien sinisiksi, kanaruokien keltaisiksi ja liharuokien punaisiksi.
- Kopioimme ”logoja”, tekstejä ja reseptejä.
- Liimasimme korttien kanteen ko. ruokaa kuvaavan kategoriatekstin ja -logon sekä sisäpuolelle reseptin. (Kaikkein tutuimpien ruokalajiemme kohdalla tyydyimme pelkästään ruokalajin nimeen).
- Täydennämme kortteja valokuvilla sitä mukaa, kun olemme valmistaneet ja kuvanneet ruokia. Lisäksi ajattelin lisätä kortteihin poikien antamia kommentteja kustakin ruuasta. 🙂
Lopputuloksena on korttinippu, josta poimimme keittiön seinälle aina tulevan viikon ruuat. Jokainen saa vuorollaan valita yhden ruuan eri kategorioista. (Edellisellä viikolla mukanaolleita ei saa valita.)
Kortit voi tietysti toteuttaa haluamallaan tavalla, mutta pääpointtina on se, että arkiruokia ei tarvitse alkaa miettiä miljoonista vaihtoehdoista, eikä toisaalta tarvitse tyytyä joka viikko niihin ihan samoihinkaan ruokalajeihin.
Ja tottakai ruuat voi laittaa heti valmiiksi 30 päivän listaksi, mutta meillä tuntuu toimivan se, että lapset saavat olla mahdollisimman usein mukana valitsemassa. Ja tärkeää on myös se, että kortit ovat konkreettisia ja itsetehtyjä, eivätkä siis pelkkiä sähköisiä ohjeita äidin iPadillä…
2. vinkki: Alkupalataiteilua kasviksilla
Toinen mainio keino helpottaa ja hauskuuttaa ruoanvalmistusta on antaa lapsille ennen varsinaista ruokailua pilkottuja kasviksia, joista he saavat asetella itselleen alkupalataideteoksia (ja tutustua näin ruuan asetteluun sekä annosten ulkonäönkin arvostamiseen – fine dining -ravintoloiden tapaan).
Meillä nälkä yllättää usein ennen, kun ruoka on valmis, eikä tässä tilanteessa totisesti auta se, että yrittää ottaa kolme pientä poikaa mukaan ruuanvalmistukseen. Ennen olen yrittänyt pelastaa tilanteen antamalla lapsille esimerkiksi porkkanat käteen, mutta paljon hauksempaa ja tehokkaampaa on antaa heille kippoja, joissa on valmiiksi pilkottuja kasviksia. (Tai tietysti vielä parempi, jos lapset osaavat pilkkoa itse!)
Näitä kasviksia he saavat napostella ja samalla taiteilla lautasilleen mieleisiään asetelmia: kasvoja, linnoja, autoja, eläimiä jne. Luovuus saa kukoistaa! 🙂 Ja tuotokset voidaan toki myös ikuistaa valokuvaamalla ne ennen syömistä.
Tämä vinkki ei tietystikään ole aukoton, eikä varmasti toimi joka päivä – mutta kannattaa kokeilla ainakin joskus!
(Jos kasvisten pilkkominen on mahdotonta syliin takertuneiden lasten takia, kannattaa niitä pilkkoa vaikka jääkaappiin valmiiksi jo edellisenä iltana. Hyvällä tuurilla niiden avulla saa mahdollisuuden latoa lämmintä ruokaa lautasille… Ja yksi valtavan näppärä tapa on myös ostaa tarvittessa valmiiksi pilkottuja kasviksia ja hedelmiä, ks. esim. Kauppahalli24.)
3. vinkki: Taiteilua silloin, kun joku muu käy kaupassa
Kolmas keino yhdistää ruoka ja taide on taiteilla yhdessä lasten kanssa silloin, kun joku muu hoitaa kauppareissun. 🙂
Olen testannut useita erilaisia kauppakassipalveluita, mutta se, jota suosittelen varauksetta on Kauppahalli24. Kannattaa tutustua heidän palveluunsa osoitteessa kauppahalli24.fi (jos asut Uudellamaalla ja kotisi kuuluu heidän toimitusalueeseensa).
Valikoimat ovat runsaat ja saatavilla on ihan tavallisia päivittäistavaroita, huippulaatuisia erikoistuotteita, valmiita aterioita jne. Kasvikset ovat lähes poikkeuksetta tosi tuoreita ja mm. maitojen päivämäärät erinomaisia. Ihan parasta ovat Kalatalon kalat ja Reinin Lihat. Ja se, että luomutuotteidenkin määrä on iso! Enkä esimerkiksi missään muualla ole nähnyt myytävän suurinta herkkuamme, Lepomäen pakastettuja luomu-pensasmustikoita. (Ihan superihania!) Olen kyllä ollut valtavan tyytyväinen tähän verkkoruokakauppaan.
Haluamansa tuotteet voi näppäillä ostoskoriin kotisohvalla, ja maksukin tapahtuu samantien. Toimitusajan saa valita useista vaihtoehdoista, ja se täsmennetään vielä maksimissaan puolen tunnin tarkuudelle lähempänä toimitusta.
(Joskus ostoskasseista on toki puuttunut joku tuote, mutta tämä on aina tietysti hyvitetty. Ja voi, kunpa toiveeni sokerittoman Alpen-myslin saamisesta valikoimiin toteutettaisiin pian…)
Hinnat Kauppahalli 24:ssä ovat pääsääntöisesti hyvinkin kilpailukykyisiä. Ja esimerkiksi nyt Kauppahalli24 tarjoaa uusille tilaajille kuukauden kuljetukset ilmaiseksi! Itse kokeilisin ehdottomasti. Tosin itse kyllä maksankin erittäin mielelläni muutaman euron siitä, että saan todella hyvää tavaraa, jonka joku kerää puolestani ja kuljettaa suoraan kotiovelle…
En tosiaan näe mitään järkeä yrittää tehdä ruokaostoksia tuskastuneena ns. tavallisissa ruokakaupoissa, jos arki on muutenkin haastavaa. Tästäkin on kokemusta.
Tottahan toki välillä voi olla kivakin käydä kivijalkaruokakaupassa, mutta yleensä meillä käytetään tämä aika paljon mieluummin vaikkapa yhteiseen askarteluun tai satujen lueskeluun sylikkäin. 🙂
Arvonta: 100 eurolla ruokaa!
Koska olen ollut niin tyytyväinen Kauppahalli24:ään, pyysin heitä yhteistyökumppanikseni ja sain supermahtavan tilaisuuden arpoa 100 euron lahjakortin heidän verkkokauppaansa! Kannattaa aivan ehdottomasti osallistua! (ks. kuljetusalueet)
Osallistua voit kertomalla alla olevaan kommenttikenttään jonkin teidän perheenne suosikkiruuan. Arvonta suoritetaan tiistaina 31.1.2017 klo 21. Voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostitse.
Alennuskoodi: 5 € alennusta!
Arvonnan lisäksi Kauppahalli24 tarjoaa kaikille Taidekodin lukijoille 5 €:n alennuksen yli 60 €:n ostoksista heidän verkkokaupassaan. Alennuksen saa syöttämällä ostoskorivaiheessa koodin KH24TK5. Koodi on voimassa 28.2.2017 asti, ja jokainen asiakas voi käyttää sen yhden kerran. (Koodin voi hyödyntää samalla kertaa kun uusille asiakkaille tarjottavat ilmaiset kuljetukset!)
Ihania ruokahetkiä!
– Johanna –
Juttu on totetutettu yhteistyössä Kauppahalli24:n kanssa, mutta kaikki kertomani on tietysti totta ja kokemukseni ovat aitoja ja rehellisiä.
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!
Kiitos vinkeistä Johanna! Alkuruokataiteilua pitää ehdottomasti kokeilla heti tänään.
Meidän lasten herkkuruokaa on sitruunainen kanapasta ja tietysti myös kylmät nakit :).
Itsetehty pizza on sellainen, jonka tekemiseen lapset osallistuvat mielellään. 🙂
Kanapasta
Tyttöjemme ollessa pieniä, herkkuruoka oli jauhelihamureke kanttarellikastikkeella sekä perunamuusilla, lisukkeena oli porkkanaraastetta. Yleensä se oli sunnuntairuokaa, jolloin teimme sitä yhdessä koko perhe, pienen kinastelun jälkeen, kun kaikki halusivat tehdä samaa eli jauhelihamureketta? Olipa kivat ideat kirjoituksessa!
Meidän perheen uusin hitti on härkismakaronilaatikko, johon on upotettu niin porkkanaraastetta ja tomaattimurskaa kuin raejuustoa – tai mitä ikinä kaapista löytyykään. Mehevää ja kerholaiselle maistuvaa.
Keitetty peruna.
Meidän perheessä maistuu tofulasagne ja soijanakkikastike perunamuusilla!
Aamupuuro, jonka koristelen kasvoiksi marjoilla ja hedelmillä. Päivä lähtee käyntiin iloisesti 🙂
Kaalilaatikko on yksi suosikeista ja myös lanttukukko, jota harvemmin kyllä tulee tehtyä.
Kiitos vinkistä! Pitäisi ehdottomasti alkaa tilaamaan ruoka netistä ajan ja hermojen säästämiseksi. Meilläkin toinen lapsista turhan nirso ja tarkoituksena olisi laajentaa ja ottaa kokeiluun uusia ruokia ja lisää kasviksia ja kalaa. Täytyykin kokeilla tuota alkupalataiteilua, lapset kyllä syö onneksi paljon (raakoja) kasviksia. 🙂 meidän lasten lemppari on soijakana riisillä tai kanapasta.
Moskovan pata on yksi uusimmista suosikeista.
Lohikeitto
Meillä taitaa kaikkien makuun sopiva herkkuateria syntyä fajitaksista, joissa täytteenä mm. kanaa ja naudan jauhelihaa.
Pyttipannu
tontontonton-pizza kelpaa ruokarajoitteisille, jotka eivät yleensä mistään ravintolasta voi pizzaa tilata.
Lohikeitto
Kanakastike ja riisi maistuvat meillä. Mukana arvonnassa.
Meidän perheen ehdoton suosikki on pasta Carbonara. Tytöt osaavat jo itse valmistaa tätä.
Intialainen ruoka, Palak Paneer
Itsetehdyt Sushit, esim. Avokadosta, lohesta tai tonnikalasta
Itsetehdyt Sushit, esim. Avokadosta, lohesta tai tonnikalasta
Peuranliha ja uunijuurekset.
Paras ruoka on itse tehty makaronilaatikko sekä pizza.
Yksi talvipäivän suosikeista on burgundinpata
Äidin kanssa innostuimme leipomaan porkkanakakun ja koristelemaan sen sokeritaikinasta muovailluilla porkkanoilla. Pääsiäiseen on vielä hetkonen mutta tätä kannattaa kokeilla ja vaikka improvisoida teemaan sopivia koristeita kakun päälle esim. ystävänpäiväksi sydämiä❤️ ?
Meidän perheen suosikki ovat härkäpapurouhepihvit. Nam!
Lasagne
Omasta mielestäni herkullinen kaali-porkkana-kanawokki on yllättäen maistunut myös lapsille ja he toivovat sitä uudestaan.
Toinen on tortillat, joihin saa itse valita täytteet. Salaatti ja vihannekset uppoavat tässä muodossa parhaiten.
Nuudeliwok on helppo tapa piilottaa vihanneksia ruokaan,ja maistuu kaikille. Pienemmille voi ottaa osan ruoasta pois ensin ennenkuin maustaa isommille vahvemmaksi ruoan ja wokkiin voi heittää melkein mitä vain kaapista löytyy
Meidän perheen lempiruoka on kanasalaatti. Rakentiuu vähän niistä aineista, mitä kotoa löytyy mutta mukaan eksyy niin rehuja kuin makeampiakin hedelmiä – maistuu ihan kaikille!
Maksapihvit
Olisi varmaan hyvä testata joskus tilata ruokia netistä. Meillä lempiruokia on yhdessä tehty pizza ja intialaistyyppiset kanakastikkeet.
Sous vide on meidän perheen uusi juttu ?
Olemme tykänneet Kauppahalli24:n kautta tilaamistamme Anton&Antonin vegekasseista. Tulee kokeiltua aina jotain vähän uutta ja erilaista. Lapsille maistuu niistä parhaiten pasta- ja nuudeliruuat.
Jauhelihakastike (luomu-nauta-sika) ja tuorepasta
Lihaperunasoselaatikko
Limellä höystetty lohipasta uppoaa joka kerta kuin häkä koko jengiin parmesaanin kera
Äyriäiswokki on meidän perheen suosikki. Hyvää ja nopeaa valmistaa wokkipannussa.
Niin hellyyttäviä kortteja! Kerro muksuille että tämä täti hymyili kana ja liha-korttien kuvista!
Meillä on jo hieman vanhempia muksuja..10,11,16 ja 19v pojat! Joka toinen viikko on kulloinkin yhen pojan ruuanteko päivät.. Nuorin rakastaa sieni7pekoni risottoa..toinen sieni/jauheliha risottoa ja kolmas kananmunakastiketta.. vanhin nyt tekee jotain helppoa soppa :)…syömme siis usein risottoa!
Jauhelihatortillat maistuvat teinille ja ekaluokkalaiselle. Myös kalapuikot ja muussi.
Hirviburgerit
Slaavilainen kanapata.
Kanapata
Kalakeitto, jossa Kippari savujuusto ruokakermaa mukana.
Aina vaan yhtä suosittuna pysyy liha-makaronilaatikko (koskenlaskijalla) 🙂
Lasagne ja itse tehty pizza
Ihanat kortit! Hampuri Laine on mun suosikki 😀
MEidän perheen lempiruoka on lasagne.
Meillä yksi tämän hetken suosikkeja taitaa olla bataatti-porkkanakeitto 🙂 Sekaan menee chili-Koskenlaskijaa ja päälle raejuustoa. Edellisellä kerralla kaksivuotias söi isomman annoksen kuin minä itse ?
Pasta bolognese
Lasten lempiruokaa on pasta tomaattikastikkeen kanssa.
Itse tehdyt pinaattiletut!
Makaronilaatikko (Saarioisten äitien tekemä) on ehkä se lapsen ykkössuosikki 😀 Itse olen iloinen siitä, että hän on reipas kalansyöjä. Hyvin maistuu esimerkiksi isän tekemä uunilohi, joka kuorrutetaan karkealla porkkanaraastekeolla. Vuokaan laitetaan nahan alle pari laakerinlehteä ja aikuisille päälle teriyaki-kastiketta. Nam!
Lihakeitto oikeilla juureksilla, ei pakaste mauttomilla.
Hienot on kortit ja huippuidea muutenkin, pitää adoptoida meillekin käyttöön niin tulee ruokailuihin vaihtelua. Suosikkiruoka, joka toimii meillä kaikille on kanatortilla, supernopea valmistaa ja itse saa valita täytteet.
Loistava kirjoitus Johanna! Taidamme itsekin tehdä myös jonkinlaiset ruokakortit ja ehdottomasti kokeilen Kauppahalli.fi:n palveluja! Meillä lempparia on tällä hetkellä kanakastike ja riisi, ensi viikolla varmaankin jokin muu… 😉
Janssonin kiusaus
Pizza
Paistettu lohi ja siika maistuu erityisesti lapsille. Kauppahallille kiitosta siitä, että kala on ollut aina poikkeuksetta tuoretta.
Lapsilla tietenkin eri lemppariruuat mutta onneksi sentään molemmat maistuvat eli makaronilaatikko ja lihapullat muusilla kera puolukkahillon ??
ikisuosikki paahtopaisti hirven lihasta.
Kasvishöystö (bataatti, linssi, kikherne). Syödään kuskusin, jogurtin ja srirachan kanssa.
Kanakastike ja riisi ovat suosikkiruokamme.
Itse savustettu lohifilee, sen kanssa muusi ja munakastike.
Kaalilaatikko ja hedelmäinen raastesalaatti.
Makaronilaatikko on lasten lemppari, myös aikuisten lasten.
Lasten lemppari makaroonilaatikkojen lisäksi on karjalanpaisti,perunat ja puolukkahillo.
Kasvissosekeitot uppoaa aina. 🙂 KH24 on tuttu entuudestaan.
Mureke on pojan suosikki, mutta itse tykkään lasagnesta.
Tonnikalapasta on tosi helppo, nopea, edullinen ja maistuu kaikille.
Makkarapata ja itsetehty Pizza
Makkarapata ja tonnikalamakaroni laatikko
Makkaramakaronilaatikko on paras.
Makaronilaatikko ?
Ehdoron suosikki on munakoiso-mozzarella-lasagne.
Kiitos inspiroivasta blogistasi! Taloutemme lempiruoka on tällä hetkellä dhal -linssikastike.
Fajitakset ja lihamakaronilaatikko 😀
Tosi mielenkiintoinen postaus. Meillä on montakin lempiruokaa,mutta varma valinta on jauhelihakastike
Kana kaikissa muodoissa:)
Kanarisotto , salaatin kenssa!
Suosikkina tällä hetkellä kinkkukiusaus!
Kaikilla on omat suosikkinsa, pienimmällä hampurilainen, esikoisella sushi, minulla aasialaiset maut ja mieheni lempiruokaa en itse asiassa tiedä :)!
Itse tehty Pho -keitto on meidän perheessä se must juttu! Toinen braavuriherkku on hot pot-pata 🙂
Kauppahalli24 on ollut meidän perheen pelastus! Kahden alle kolmevuotiaan kanssa ei vain pysty kantamaan viikon ruokia kotiin selän tahi pään nyrjähtämättä. Kiitos, Kauppahalli24!
Meidän perheen suursuosikki on pekonipaprikapasta. Onhan siinä suolaista pekonia toki, mutta myös runsain mitoin paprikaa ja muita kasvisherkkuja.
Kanaa riisipedillä.
Meillä molemmat lapset rakastavat makaroonilaatikkoa, johon onkin kätevä piilottaa myös vihannesraasteita, siemeniä tai viherjauheita ravinteita tuomaan. Kasvissyöjinä tehdään loota vaihdellen esim soijarouheesta, härkiksestä, tofusta tai quarnista. Myös hunajaiset uunijuurekset ovat koko perheen lemppareita, varsinkin lanttu, bataatti ja nauris toimivat! Ja viikonloppuisin syödään aina tortillaa, varioivin täyttein. 🙂
Uunilohi
Suosikkiruokamme on palak paneer 🙂
Karitsakaalilaatikko. Maistuu suolattomana myös perjantaina vuoden täyttäneelle. Paranee lämmittäessä eli aikaa säästyy kun voi tehdä kerralla ison satsin.
Lohiruoat ovat parhaita! Mukaan huippuun arvontaan.
Monikäyttöinen, nopea ja helppo lemppari on pestosilakat. Otetaan purkki valmista vihreää pestoa, pätkitään puoli kiloa silakkafileitä suupaloiksi. Kypsennetään haudutuskasarissa tai uunissa. Fiiliksen mukaan voi lisätä valkosipulia tai muita mausteita. Maistuu kuumana ja kylmänä esim. perunan, pastan, riisin, leivän tms kanssa.
Meidän perheemme suosikkiruokaa on lasagne. 🙂
Kiitos ihan superpaljon kaikille tähän mennessä osallistuneille! Kiitos kivoista kommenteista! Ja kiitos hyvistä vinkeistä! Pitääkin lisätä kortteihimme muutamia ihan uusiakin ruokia… 🙂 (Arvontaan voi osallistua tiistaihin 31.1.17 klo 21 asti.)
Kun muksu oli pieni, sai rruat ”myytyä” sillä, että niistä rakensi naamoja, autoja ym lautaselle. Kaikki auton osat meni. Muuten olisi jäänyt osa syömättä!
makaronilaatikko!
Perinteinen makaronilaatikko maistuu aina!
Olipa hauska! Kun oli pieni niin äiti teki joskus näitä ”piilotettuja vitamiiniruokia”. Oli autoa ja sellasta. Ja minä tahvo menin halpaan. Tosin hyvähän se 🙂 Nykyään maistuu kyllä ruoka ilmankin. Vähän liikaakin 😀
Meidän perheen suosikkiruoka on savustuspöntössä tehty savulohi. Ei petä koskaan! Kaveriksi perunoita ja muista kasviksia ja vihanneksia. Nopeaa, helppoa ja aina niin hyvää! Ihana on tämä sun blogi, löysin vasta hiljattain ja olen jo iso fani. Kiitos!
Suosikkiruoka on sitruunainen smetanalohi. 🙂
Kalakeitto kelpaa meillä kaikille.
Härkis-bolognese on koko perheemme uusin suosikki
Kana-pesto-pasta
Suuret kiitokset kaikille hyvistä vinkeistä, ihanista kehuista ja osallistumisesta arvontaan! Arvonta on nyt suoritettu ja voittaja on Suvikh. Onnea!!! (Voittajalle on lähetetty sähköpostiviesti voitosta.)
Yhden suosikki on kanakastike toisen pinaattiletut ja parsakaali uppoaa molemmille koska vaan