Kun kävelimme viime sunnuntaina Skeppsholmenin sillalla, kirkas auringonpaiste lämmitti upeasti ja tuntui kuin Tukholma tarjoaisi meille jälleen parastaan. Niki de Saint Phallen värikkäät, täyteläiset naisfiguurit (The Fantastic Paradise 1966) vaikuttivat vilkuttavan meille jo kaukaa. Nuorimmat poikamme olivat nukahtaneet rattaisiinsa, mutta esikoisemme hihkui muistavansa paikan, Moderna Museetin. ”Hei, meidän piti tehdä tuollainen kotona!” hän innostui nähdessään Jean Tinguelyn metallikoneet.
Istuuduimme penkille syömään eväitä ja nauttimaan kevääntunnusta. ”Mikähän noista on korkein? Mä luulen, että noi kaksi on yhtä korkeita. Ne on pitänyt varmaan rakentaa nosturin kanssa. Heh, toi yks on aika suuri frisbee. Mitä, jos sen irrottaisi tosta ja koittaisi heittää? Se on kyllä varmaan maailman suurin frisbee. Tosi painava.” Alexander Calderin The Four Elements (1961) synnytti suuren ajatusvirran banaania mutustavassa pojassani.
Sisällä museossa tuntui itsestäänselvältä, että oli vähintäänkin onnistunut päätös muuttaa Moderna Museet (kuten kolmentoista muutakin ruotsalaismuseota) ilmaisiksi. Vierailupäivämme oli yksi ensimmäisistä ilmaisista sunnuntaipäivistä ja museon aula kuhisi ihmisiä. Kävijämääriä tietämättä voisin väittää, että nyt tehtiin ennätyksiä.
Hetki aikaisemmin oli päättynyt 2-6-vuotiaille suunnattu miniopastus ja tähän liittyvä workshop. Koko perheen drop-in-taidepaja oli juuri avautumassa ja myöhemmin iltapäivällä oli vielä vuorossa kouluikäisten opastus ja workshop – kuten jokaisena sunnuntaina (ks. Family Sunday).
Päätimme tehdä pikaisen kierroksen kokoelmapuolella ennen varsinaista kohdettamme: Klee/Aguéli -näyttelyä.
”Hei, mä muistan nää sienet!”
”Saaks mä kokeilla tota?!”
”Tuolla on toi lapio. Aika hassua, lapio museon seinällä! Onks se joku taulu?”
”Mikä toi on? Onks se oikee?”
”Mikä toi on?”
”Mikä toi on?”
”Mikä toi on?”
Duchampit, Rauschenbergin Monogram ja monet muut modernin taiteet ikoniset klassikot saivat poikani kiinnostumaan. Paul Kleen (1879-1940) ja Ivan Aguélin (1869-1917) yhteisnäyttely sen sijaan oli kaikessa hienoudessaan kuitenkin suhteellisen vaatimaton. Pienikokoisissa teoksissa ei tainnut olla riittävää voimaa tai näyttävyyttä poikieni viekoitteluun. Eikä väenpaljouskaan tainnut edesauttaa asiaa.
Sen sijaan alakerran iso, mahtava drop-in-tila jopa suomea puhuvine henkilökuntineen onnistui houkuttelemaan esikoiseni maalaamaan. Nuoremmat puolestaan eivät malttaneet irrottaa katsettaan työpajatilan akvaariokaloista. Ja, kuin kruununa kaiken päälle, Moderna Museetissa on oma tilansa myös omien eväiden syömiseen! Ja se museokauppa! Ja viereinen arkkitehtuurimuseo! Ja lasten rakentelupaikka! Ja kahvila! Lyhyesti: mahtava paikka – kuten jo yhdessä tammikuun blogijutussani ehdin mainita…
