Lapsuuteni lukuisista kirjaelämyksistä ovat mieleeni jääneet vahvimmin ehkäpä Astrid Lindgrenin tarinat, mutta lähes yhtä suuri muistikuva on piirtynyt Camilla Mickwitzin Emilia– ja Jason-kirjoista. Tuntuu hyvinkin nostalgiselta lukea pojilleni sitä samaa Emilia ja Onni -kirjaa, joka on omistettu itselleni kolmevuotispäivänäni vuonna 1980. Ja on huikeaa, että Tammi on jälleen ottamassa uutta painosta tästäkin ihastuttavasta sadusta. Aivan ihanaa on myös se, että kirjastostakin löytyy lukuisia lapsuudestani tuttuja Camilla Mickwitzin tarinoita – nyt myös DVD-animaatioina!

 

Camilla Mickwitz on luonut ihastuttavia lastenkirjoja ja -animaatioita.

 

 

Mainospiirroksista lastenkirjoihin

Camilla Mickwitz (1937-1989) oli palkittu suomalainen lastenkirjailija, kuvittaja ja animaattori. Hän aloitti työuransa mainospiirtäjänä, mutta siirtyi pian tekemään lasten animaatiofilmejä ja lastenkirjoja. Mickwitz teki yli kaksikymmentä kuvakirjaa ja lähes yhtä monta animaatioelokuvaa. Hänen käsialaansa ovat myös mm. Pikku Kakkosen alkuanimaatio sekä Varokaa heikkoa jäätä -tietoisku.

 

Hauskoja kuvia, fiksuja tarinoita

Mickwitzin kuvitus on hilpeää ja hyvinkin tunnistettavaa. Hahmojen piirteet ovat pyöreitä ja yksinkertaisia, väritys runsasta mutta selkeää. Tarinoissaan Mickwitz ei pitäytynyt klassisen idyllisissä perhekäsityksissä vaan rakensi esimerkiksi Jason-tarinansa pienen pojan ja yksinhuoltajaäidin arjen ympärille: kiireeseen, jokapäiväisen leivän hankkimiseen, yksinäisyyden tunteeseen – ja samalla pieniin, mutta hyvinkin onnellisiin hetkiin.

 

Camilla Mickwitzin Jason-kirjoja

 

Emilia-kirjoissa puolestaan on kekseliäs perusasetelma: isä ja tytär keksivät yhdessä kunkin kirjan tarinan. Näin viisaat ajatukset onnesta, toisten kunnioittamisesta tai esimerkiksi luonnonsuojelusta on saatu puettua mitä mielikuvituksellisimmiksi kertomuksiksi. Mickwitzin Mimosa-kirjoissa opettavaisiin ydinajatuksiin on ripoteltu sadunhohtoa valitsemalla päähenkilöksi noitalapsi, ja kirjassa nimeltä …ja sinusta tulee pelle päästään huikeisiin seikkailuihin pikkuveljen hoitamiseen harmistuneen siskon mielikuvitusleikin kautta.

 

Pojat tykkää

Pokani nauttivat näistä kirjoista. Kaksi vanhinta poikaamme (3- ja 5-vuotiaat) jaksaisivat kuunnella Mickwitzin satuja loputtomasti, ja liki kaksivuotias kuopuksemmekin on malttanut istua sylissäni monen tarinan ajan. Camilla Mickwitz on siis onnistunut luomaan satukirjoja, joiden viehätysvoima kantaa niin sukupolvelta kuin -puolelta toiselle, ja jotka samalla tarjoavat kiinnostavan lähtökohdan keskustella lasten kanssa monista elämän perusarvoista ja -ajatuksista.

 

Camilla Mickwitzin ...ja sinusta tulee pelle

 

Hitaus hurmaa

En muista aikaisemmin nähneeni Mickwitchin Emilia– tai Mimosa-animaatioita, mutta innostuin valtavasti huomatessani tällaisen tupla-DVD:n (80 + 90 min.) pääkaupunkiseudun kirjastojen valikoimissa. Levyt näyttävät olevan julkaistu vuoden 2014 lokakuussa. Onneksi löysin ne nyt!

Kun ensimmäinen Mimosa-animaatio alkoi pyöriä televisioruudullamme, hätkähdyttävintä oli kenties sen hitaus ja rauhallisuus. Samalla, kun kuva liikkui hassun alkeellisesti, hieman omituiselta kuulostava kertojaääni selosti tapahtumia. Jotenkin kummallista, mutta itse asiassa valtavan viehättävää. Itsekseni tosin mietin, miten tämä mahtaa vedota lapsiini… No, kun vajaa puolituntinen pätkä päättyi, sohvalta kuului kuorossa: ”Saadaanko katsoa vielä toinen, jooko, saadaanhan?”

Tällä viikolla Emilia-animaatioita on esitetty myös ainakin Sellosalissa, ja Mimosa-animaatioita tullaan näyttämään esimerkiksi Espoon kulttuurikeskuksen Tenavakinossa 12.2.2016. Kannattaa mennä!

 

Camilla Mickwitzin Mimosa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *