Ensimmäinen kohtaamisemme tapahtui Savonlinnan kesässä vuonna 2009. Se oli ihastusta ensisilmäyksellä – niin kliseiseltä ja yltiöromanttiselta kuin se kuulostaakin.
Reilu vuosi myöhemmin tuli mahdollisuus uuteen tapaamiseen.
Olimme juuri muuttaneet helsinkiläiskaksiosta espoolaiseen omakotitaloon, ja elämäni ensimmäiseen laskettuun aikaan oli enää kaksi päivää. Nousin Messukeskuksen pysäkillä raitiovaunuun ja suuntasin ison mahani kanssa Habitare-messuilta Gallery Kalhama & Piippoon (nyk. Helsinki Contemporary). Galleriassa oli juuri avautunut Miikka Vaskolan ensimmäinen yksityisnäyttely. Se oli upea. Ja suuri vaalea maalaus isolla valkoisella seinällä oli mielestäni täydellinen uuden olohuoneemme paljaalle tiilipinnalle. Minä halusin tuon teoksen. Oli aika aloittaa yhteinen elämämme.
Kun seuraavana päivänä olisi pitänyt keskustella tarkemmin maalauksen ostosta, oli elämääni juuri tuloillaan uskomattoman upean taideteoksen lisäksi jotain vielä paljon uskomattomampaa ja upeampaa: oma lapsi.
Kyseisen näyttelyn päätyttyä löytyi remontin keskellä olevasta talostamme uusi äiti, uusi isä, uusi lapsi – ja uusi maalaus. Talo ei tuntunut vielä kodilta. Kaikki vanhemmuuteen liittyvä oli aivan muuta kuin olin kuvitellut. Lapsi oli äärettömän rakas, mutta samalla jotain täysin uutta ja vierasta. Mutta uskoin, että talomme tulisi vielä olemaan täynnä, paitsi taidetta, myös onnellisuutta. Ja olin oikeassa.
Miikka Vaskolan Sleepwalks No 11 -maalauksen yhdistyminen elämämme suurimpaan murroskohtaan tekee siitä meille erityisen merkittävän. Ja tuon maalauksen omistaminen tekee Miikka Vaskolasta itsellemme poikkeuksellisen kiinnostavan taiteilijan. Ja Vaskolan näyttely Helsinki Contemporaryssa teki viikonloppuvierailumme Bulevardilla itsestäänselväksi.
Tosin kyseisessä galleriassa kannattaa kenen tahansa käydä minkä tahansa näyttelyn aikana.
Miikka Vaskolan Remembering Forwards -näyttely avautui siis Helsinki Contemporary -galleriassa viime keskiviikkona. Ja tämäkin näyttely on upea. Teoksissa on vahvasti samaa tunnelmaa kuin olohuoneemme seinällä, mutta poikiini teki vaikutuksen erityisesti näyttelyn taidokkaasti toteutetut ihmishahmot. Lapseni pysähtyi paikalleen, kun nurkan takaa tuli esiin Man with a Broken Horizon, jossa miehen silmien edessä kulkee viiva. ”Tuo on h-i-e-n-o.” Ja kolmevuotiaan tulkinnassa tuskin on mukana Vaskolan ajatusta horisontin tiedostamattomasta rikkonaisuudesta, manipuloinnista ja näköalattomuudesta…
Innostunut esikoiseni löysi Vaskolan maalauksista merta, laivan ja muun muassa jättimäisen korkokengän. Mutta paras oli kuulemma tuo samainen mies rikotun horisontin kanssa.
Näyttelyn nimi Remembering Forwards merkitsee taiteilijalle itselleen kykyä tiedostaa menneisyyden vaikutus tulevaan. Teoksissa on läsnä yhteen nivoutuneita aikatasoja, jotka ovat toisistaan riippuvaisia: mennyt omassa ajassaan, mennyt nykypäivänä ja mennyt tulevaisuudessa.
Pojilleni Vaskolan maalaukset olivat kai pääasiassa kivoja tauluja muiden joukossa, vähän tylsiä hillittyine väreineen, mutta samalla ”ihan hienoja”. Itselläni tässä taidekokemuksessa sen sijaan oli vahvasti läsnä tietoisuus omasta historiastamme suhteessa kyseiseen taiteilijaan. Menneisyys oli läsnä, ja se oli myös luonut suuret odotukset. Jotka täyttyivät.
Miikka Vaskola: Remembering Forwards, Helsinki Contemporary (Bulevardi 10, Helsinki), 30.10.-22.11.2015 (Ja Turun Taidemuseossa 4.2.-8.5.2016!)
P.S. Illalla pojat tekivät omat maalauksensa Vaskolan hengessä Ikean kätevien piirustustelineiden avulla. Ostin telineet kesällä lähinnä pihakäyttöön maalaustelineiksi, mutta ne ovat tuoneet paljon iloa myös omassa käyttötarkoituksessaan liitu- ja tussitauluina.
2 thoughts on “Vaskola ja me”