Taide ilahduttaa ja sykähdyttää. Taide luo tilaan syvyyttä ja persoonallisuutta. Taide saa kodin tuntumaan uniikilta, omalta ja poikkeuksellisen ihanalta. Taide voi olla osa sisustusta – mutta samalla se on myös paljon muuta.

Mutta mistä sitä taidetta oikein voi ostaa? Entä mitä siitä pitää maksaa? Ja miksi?

Tässä jutussa esitellään yhdeksän erilaista tapaa ja paikkaa hankkia taidetta omaan kotiin – muutaman kympin grafiikasta ja satasten sisustustaiteesta useita tuhansia euroja maksaviin huippumaalauksiin.

 

Taidetta kotiin / Marianne Nieminen

Yksityiskohta Marianne Niemisen nimettömästä maalauksesta. Ostettu Galleria Johan S:stä.

 

1. Sisustustaidetta maailmalta

Yksi vaihtoehto on hankkia oman kodin seinille ns. sisustustaidetta.

Sisustustaiteella voidaan tarkoittaa esimerkiksi huonekaluliikkeissä myytäviä, printattuja canvastauluja tai julisteita. Oma taiteen määritelmäni lähtee kuitenkin ainutlaatuisuudesta. Sisustustaiteenkin on siis oltava uniikkia – eli sellaisia teoksia, joita ei ole myynnissä useita kappaleita, mutta joita kuitenkin tehdään nimenomaan sisustuksellisista ja kaupallisista lähtökohdista.

Sisustustaidetta löytyy lukuisista verkkokaupoista, ja esimerkiksi Decoart ja Art 24 teettävät käsinmaalattuja tauluja kiinalaisilla taiteilijoilla ja myyvät niitä jopa alle parilla sadalla eurolla suomalaisiin koteihin. Tällöin ostajalla ei välttämättä ole tietoja edes teoksen tekijästä (enkä itse voi sanoa olevani tämän tyyppisen taiteen kannattaja). Mutta tottahan toki nämäkin teokset voivat olla hyvinkin kiinnostavia elementtejä olohuoneen seinällä. Pääasia, että asukkaat tykkäävät ja tekijä saa palkkansa! 🙂

 

2. Kotimaista sisutustaidetta

Itselleni sisustustaide-termi merkitsee ensisijaisesti hillityn skandinaavista maalaustaidetta, jonka tekijällä ei välttämättä ole tutkintoa alan arvostetusta koulusta, mutta hän tekee silti oikein kauniita ja harmonisia teoksia. Minulle sisustustaidetta edustavat sellaiset vaaleasävytteiset maalaukset, jotka tuovat ripauksen persoonallista tunnelmaa tyylikkääseen kotiin – mutta jotka eivät kuitenkaan ole yltäneet saamaan arvostettua asemaa galleristien, kriitikoiden tai muiden taidealan ammattilaisten keskuudessa.

Yksi loistava esimerkki on Keltaisen keinutuolin Virpi Mäkinen, joka maalaa myös tilausteoksia asiakkaan omien toiveiden mukaan. Hänen teostensa kohdalla hinnat lähtevät sadasta eurosta (30x40cm), ja hyvinkin ison (140x220cm) maalauksen voi saada kotiinsa 1500 eurolla.

Hyviä taidelöytöjä voi tehdä myös esim. Facebookin erilaisista Taide-ryhmistä, joissa tekijät myyvät omia teoksiaan (esim. Taide – Art Finland). Ja kannattaa katsastaa myös esimerkiksi Kaarnia Design.

 

3. Verkkokaupat

Verkosta löytyy myös erilaisia taideverkkokauppoja, joiden kautta voi hankkia useiden eri ammattitaiteilijoiden tekemää taidetta. Esimerkiksi Taiko on keskittynyt suomalaisten taiteilijoiden taiteeseen, ja kaupan valikoimista löytyy maalauksia, grafiikkaa, valokuvataidetta ja veistoksia lukuisilta eri taiteilijoilta. Hinnat lähtevät muutamista kympeistä ja yltävät useisiin tuhansiin euroihin. Kunkin teoksen kohdalla on tarkat tiedot niin teoksesta kuin sen tekijästäkin.

 

Taidetta kotiin / taiteen ostaminen / Kristian Krokfors, Kevät 2, 2000

Yksityiskohta Kristian Krokforsin Kevät 2 -grafiikasta. Ostettu Galleria Brondasta.

 

4. Taidelainaamot

Jos haluaa saada kotiinsa ammattitaiteilijoiden teoksia, yksi erinomainen vaihtoehto on tutustua taidelainaamoiden tarjontaan.

Taidelainaamoita löytyy monista kaupungeista (mm. Helsinki, Espoo, Turku, Tampere, Oulu, Salo, Kuopio…), ja periaatteena on se, että suuresta taidevalikoimasta voi lainata omaan kotiinsa sopivan teoksen alkaen 20 euron kuukausivuokralla. Teosta voi pitää itsellään vaikkapa vain yhden kuukauden (esim. suurten juhlien ajan) tai vaihtoehtoisesti sen voi ostaa omakseen maksamalla koko myyntihinnan kuukausittaisina vuokrina – tai vaikkapa samantien.

Esimerkiksi Helsingin Taidelainaamo Rikhardinkadulla välittää Helsingin Taiteilijaseuraan kuuluvien taiteilijoiden teoksia. Ko. seuran jäsenenä on yli 700 ansioitunutta kuvataiteilijaa, ja Taidelainaamon valikoimasta löytyy yhteensä yli 4000 maalausta, grafiikkaa, veistosta ja valokuvaa.

Espoon kuvataiteilijoiden Taidelainaamo puolestaan sijaitsee Tapiolassa, Heikintorilla, ja teoksiin pääsee tutustumaan kätevästi myös heidän verkkogalleriassaan. Tuolta voi etsiä tietyn taiteilijan teoksia tai valita hakukenttään esimerkiksi haluamansa tekniikan (esim. akvarelli, öljy, grafiikka).

Espoon Taidelainaamosta kerrotaan heillä olevan tällä hetkellä teoksia 35 eurosta lähtien aina 3800 euroon asti. Kaikkein edullisimmat teokset ovat yleensä pientä grafiikkaa ja kalliimmat esimerkiksi suurempia öljyväritöitä.

”Esimerkiksi Anna-Maija Mattila-Selinin pienikokoinen Pallo Pallonen -grafiikanlehti (19 x 13 cm) maksaa kokonaisuudessaan vain 55 euroa (20+20+15), mutta esimerkiksi Asko Niemelä-Kouran Syreenit-öljymaalaus (100 x 92 cm) kustantaa 2600 €. Sen voi maksaa myös 130 euron kuukausierissä, 20 kuukauden ajan”, kertoo Espoon Taidelainaamossa työskentelevä Vera Koura.

Ja voipa aitoa taidetta ostaa myös vaikkapa kirjastoautosta! Espoon Taidelainaamo nimittäin vierailee taas esim. maanantaina 26.2.2018 Kirjastoauto Helmissä pienehköjen piirustusten, maalausten ja grafiikanteosten kanssa. (Lisäinfoa voit lukea täältä.)

Kannattaa mennä kyselemään ja katselemaan! Tai laittaa vaikka meiliä. Ja paikan päällä lainaamoissa neuvotaan tietysti kaikessa erittäin mielellään!

 

Taidetta kotiin / Turun Taidelainaamo

Kuva Turun Taidelainaamosta

5. Galleriat

Samoin kuin neuvotaan myös niissä gallerioissa, joissa myydään maamme arvostetuinta nykytaidetta. Nämä hillityn tyylikkäät tilat eivät ole tarkoitettu vain rikkaille taideasiantuntijoille. Eivät suinkaan. Kuka tahansa on tervetullut tutustumaan taidegallerioiden tarjontaan. Aivan jokainen saa tulla ihastelemaan esillä olevia näyttelyitä – ja halutessaan myös tiedustelemaan gallerian muusta tarjonnasta.

Gallerioita löytyy monentyyppisiä ja taidetta on monen hintaista. Kannattaa astua rohkeasti sisään. Eikä ostaa tietenkään tarvitse.

Esimerkiksi Helsingin Bulevardilla sijaitseva, maamme ykkösgallerioihin lukeutuva Helsinki Contemporary toivottaa kaikki ehdottoman tervetulleiksi. Kuka tahansa voi mennä tutustumaan, tutkailemaan ja kyselemään.

Ihan vaan muutaman kympin budjetilla täällä on kuitenkin turha yrittää tehdä taidehankintoja, mutta tuhannella eurolla saattaa jo saada kotiinsa pienen, ikioman aarteen jopa esimerkiksi Janne Räisäseltä, Maiju Salmenkiveltä, Rauha Mäkilältä tai Emma Ainalalta.

”Taideteosta hankittaessa lienee helpoin lähteä liikkeelle siitä, mistä on itse kiinnostunut ja mihin taideteos on tarkoitus sijoittaa. Tietty taiteilija, tekniikka tai tyyli – sekä oma budjetti – ovat hyviä lähtökohtia keskustelulle galleriassa”, vastaa Helsinki Contemporaryn Hanna Joensuu kysymykseeni siitä, mitä taiteen ostamisessa kannattaa ottaa huomioon.

”Henkilökunta tietysti auttaa teosvalinnoissa, ja galleriassa osataan myös ehdottaa sellaisia vaihtoehtoja, joita itselle ei ehkä ole tullut mieleen. Galleriassa voi tutustua myös näyttelyiden ulkopuolisiin teoksiin, ja niitä voi sovittaa virtuaalisesti kotiseinään oman ARTAP-mobiiliaplikaatiomme avulla. Autamme tarvittaessa myös mm. ripustuksen suunnittelussa”, Joensuu lisää.

Hän myös kehottaa huomioimaan teoksen materiaalin.

”Esimerkiksi paperiteokset kestävät aikaa ja näyttävät kauniilta kehystettynä. Raskaammat valokuvavedokset saattavat vaatia tukevat ripustuskiinnikkeet. Ajan myötä myös suora ja voimakas auringonpaiste, nopealiikkeiset pikkuihmiset tai innokkaat lemmikit voivat jättää jälkensä teoksiin.”

 

Taiteen ostaminen / Helsinki Contemporary

Helsinki Contemporary. Kuvassa Miikka Vaskolan teoksia.

Mikä maksaa?

Vaikka monet Helsinki Contemporaryn edustamat taiteilijat maalaavat useita tuhansia euroja maksavia teoksia, tekee moni heistä myös pienempää ja samalla edullisempaa taidetta. Teoksen koko ja siinä käytetyt materiaalit ovat kuitenkin vain yksi osa taiteen hinnanmuodustuksessa.

Valmistuskustannusten ohella merkittävää on taiteilijan positio, eli se, onko hän esimerkiksi juuri valmistunut vai jo pidempään työskennellyt  – ja onnistunut hankkimaan vakiintuneen aseman galleria- ja museonäyttelyillään ja mm. teostensa pääsyllä julkisiin kokoelmiin.

”Tätä voisi suoraviivaistaen verrata siihen, miten kokemus vaikuttaa muillakin aloilla palkkaukseen ja toimenkuvaan”, selventää Joensuu.

Taiteilijan palkkaa on se, mitä jää jäljelle kaikkien kulujen jälkeen.

”Aitoa nykytaidetta hankittaessa teos on varmasti erityinen ja uniikki – samoin kuin sen herättämä kokemus jokaisessa teoksen kohtaavassa. Lisäksi ostamalla kotimaisten nykytaiteilijoiden teoksia tulee tukeneeksi koko ammattikuntaa. Tästä puhutaan paljon esimerkiksi muotoilun ja vaatesuunnittelun kohdalla. Valitsemme koteihimme asioita ja esineitä, jotka puhuttelevat meitä ja kertovat meistä itsestämme – miksei taide voisi olla osa tätä itseilmaisua?” heittää Joensuu.

Tarvittessa Helsinki Contemporaryssäkin ollaan valmiita tekemään yksilöllisiä maksujärjestelyitä.

”Meillä on mahdollisuus sopia osamaksusta teosta hankittaessa. Tyypillisesti tämä tapahtuu 2-3 erässä. ”

 

(Oma Miikka Vaskolamme on hankittu Helsinki Contemporaryn edeltäjästä, Gallery Kalhama & Piiposta. Parhaillaan Helsinki Contemporaryssä on esillä Vaskolan Beyond-näyttely, 9.2.-4.3.2018.)

 

Taidetta kotiin / Miikka Vaskolan Sleepwalks No 11

Osa Miikka Vaskolan Sleepwalks No 11 -maalauksesta

 

6. Teosvälitystapahtumat

Erinomainen paikka taidehankinnoille on myös Helsingin Kaapelitehtaalla vuosittain järjestettävä Taidemaalariliiton Teosvälitys. Täältä mekin ostimme ensimmäisen oman ison maalauksemme kymmenen vuotta sitten!

Taidemaalariliiton Teosvälitys on Suomen suurin kuvataidetapahtuma ja se tarjoaa mahdollisuuden nähdä lähes 600 Taidemaalariliittoon kuuluvien ammattitaiteilijoiden maalauksia yhdellä kertaa yhdessä paikassa. Se antaa tilaisuuden päästä kokemaan nykytaidetta laidasta laitaan, poimimaan omia suosikkejaan, tutustumaan uusiin tuttavuuksiin jne. Hinnat vaihtelevat kympeistä tai satasista useisiin tuhansiin euroihin, eli jokaiselle budjetille löytyy varmasti oma vaihtoehtonsa.

 

Taidetta kotiin / Taiteen ostaminen / Teosvälitys

Taidemaalariliiton Teaosvälitys Kaapelitehtaalla Helsingissä

 

Tämänvuotinen Teosvälitys järjestetään Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa 10.-18.3.2018. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja kaikki ovat tervetulleita. Ja halutessaan taideteoksen voi ostaa Kaapelilta suoraan mukaansa – myös korottomalla osamaksulla.

Ensi torstaina puolestaan Kaapelitehtaan Puristamossa ja Valssaamossa aukeaa kuvanveistäjien ja taidegraafikoiden TEOS 2018 -teosvälitys (22.2.-4.3.2018). Ja kaiken huipuksi maaliskuussa Kaapelitehtaalta on mahdollisuus ostaa myös uniikkia designia ja taidekäsityötä, sillä 10.-18.3.2018 siellä järjestetään myös Ornamon Teosmyynti!

 

Taidetta kotiin / Marjatta Holma: Rakenteilla

Osa Marjatta Holman Rakenteilla-maalauksesta. Ostettu Taidemaalariliiton Teosvälityksestä.

 

7. Opiskelijanäyttelyt

Jos ostamalleen taiteelle havittelee esteettisen ilon lisäksi myös mahdollista arvonnousua, kannattaa ehdottomasti tutustua esimerkiksi Kuvataideakatemian Kuvan Kevät -näyttelyyn (5.5.-3.6.2018), jossa kuvataiteen maistereiksi valmistuvassa olevat opiskelijat esittelevät päättötöitään.

Tuolta voi löytää upeita teoksia kohtuuhinnalla! Ja kaiken huipuksi ”opiskelijahinnalla” ostetun teoksen arvo saattaa jopa moninkertaistua tulevien vuosien aikana… 🙂

 

8. Kesänäyttelyt

Yksi hauska tapa tutustua taiteeseen ja hankkia sitä omaan kotiin ovat myös kesäiset taidetapahtumat. Enkä siis nyt tarkoita mitään torimarkkinoita, vaan ihan oikeita taidenäyttelyitä. Tällainen on esim. Taidekeskus Salmelan kesä Mäntyharjulla 9.6.-12.8.2018.

Täältä meidänkin kotiimme on aikoinaan löytänyt tiensä Ville Rädyn pieni värikäs maalaus reilulla parilla sadalla eurolla. 🙂 (Ja tänne me selvisimme myös sinä vuonna, kun muut taide-elämyksemme jäivät minimiin…)

 

Taidetta kotiin / Ville Räty: Flat field, 2010

Osa Ville Rädyn Flat field -maalauksesta. Ostettu Taidekeskus Salmelasta.

9. Lasten taide

Ja sitten vielä se kaikkein ihanin: lasten tekemä taide. 🙂 Vaikka taidefilosofit ja -kriitikot tuskin suostuvat kutsumaan pienten taaperoiden maalauksia, piirustuksia tai vaikkapa savitöitä taiteeksi, voivat ne olla juuri niitä kaikkein hienoimpia teoksia. Kannattaa ehdottomasti antaa lapselle kyniä, maaleja ja paperia! Ja kannattaa ehdottomasti kehystää syntyneitä tuotoksia! Ja kannattaa myös säästää näitä teoksia – sillä samanlaista jälkeä on turha yrittää saada aikaan enää myöhemmin…

 

Taidetta kotiin / Lasten maalauksia

3-vuotiaan akryylimaalaus

 

 

Hyviä taidehankintoja! Ja persoonallisia koteja! 🙂

– Johanna

 

P.S. Lue myös nämä juttuni:

Kannattaako lapsiperheeseen hankkia (arvo)taidetta? (17.1.2018)

Miten luoda taiteella tunnelmaa moderniinkin kotiin? (8.9.2017)

 

 

Seuraathan Taidekotia myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä!

Written by taidekoti

1 Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *