Kävimme eilisaamuna nuorimpien lasteni kanssa katsomassa vauva- ja taaperoteatteri AEIOU:n Pää alas – jalat ylös! -esityksen Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa. Isoon tilaan oli onnistuttu luomaan pieni, intiimi ja samalla ihastuttavan raikas sirkustunnelma. Esitys kertoi lempeällä ja yksinkertaisen hauskalla tavalla pienen sirkusperheen arjesta – ja otti yleisönkin onnistuneesti mukaan tähän hassuttelevaan leikkiin. Kaikki oli mielestäni kerrassaan täydellistä kahdelle pienelle pojalleni. Tästä huolimatta oma esityskokemuksemme meinasi loppua heti alkumetreillään. Kun vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen lapseni alkoi itkeä tämän viehättävän tunnelman äärellä, ymmärsin jälleen jotain uutta pienten lasten ja teatterissa käymisen lainalaisuuksista.
Itse ihastuin lastenteatteriesityksiin jo opiskeluaikoinani teatteritieteen kursseilla. Esimerkiksi Helsingin Kaupunginteatterin Hukassa on hyvä paikka oli uskomattoman upea, hauska ja monikerroksinen. Tämä nuori opiskelijatyttö alkoi unelmoida siitä, että saisi joskus jakaa tällaiset kokemukset omien lastensa kanssa…
No, nyt yli viisitoista vuotta myöhemmin ja kolmen alle kouluikäisen pojan äitinä voin kertoa, ettei kaikki ole aina ihan sellaista kuin voisi naivisti kuvitella. Siis teatterissa käymisessäkään.
Monta kertaa olen kantanut itkevän vauvan ulos teatterisalista. Monta kertaa olen hikipisarat otsallani yrittänyt estää omaa lastani häiritsemästä toisten teatterielämystä. Monta kertaa olen joutunut toteamaan, etteivät toiveet ja todellisuus vastaa toisiaan. Ja ei, varmastikaan ei jokainen teatterikäyntimme ole tuonut lapselleni (eikä äidille!) iloa ja riemua. Mutta moni on. Ja hyvin moni on tuonut myös paljon muuta: uusia ajatuksia ja ilmaisukeinoja, kykyä ymmärtää ympäröivää maailmaa, toisia ihmisiä ja ennen kaikkea itseä, sopivan kutkuttavaa jännitystä ja runsaasti ravintoa mielikuvitukselle, estetiikan tajua ja visuaalisuuden kiehtovuutta, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja läheisyyttä, ja niin edelleen ja niin edelleen. Haluan siis edelleen tarjota lapsilleni mahdollisuuden kokea teatterin monipuolisen maailman sen kaikkine ulottuvuuksineen – vastoinkäymisistä huolimatta.
Kunpa vain tietäisi, miten välttää ne vastoinkäymiset ja saada noukittua pienen lapsen elämysreppuun ne teatterivierailun kaikkein parhaimmat puolet…
Viiden vuoden, kolmen lapsen ja lukuisten esitysten kokemuksella olen itse ymmärtänyt seuraavat kaksitoista (hyvinkin yksinkertaista) asiaa, joiden avulla voi yrittää varmistaa onnistuneen teatterikokemuksen pienelle lapselle:
- Lapsella ei saa olla nälkä. (Tarjoa poikkeuksellisesti vaikka varmuudeksi pieni välipala ennen esitystä.)
- Lapsi ei saa olla liian väsynyt. (Esitysaikoihin kannattaa tietysti kiinnittää huomiota, mutta minkäs teet, jos lapsi ei ylipäätään nuku… No, parin vuoden päästä ehkä nukkuu…)
- Kerro lapselle etukäteen selkeästi, mihin olette menossa, mitä teatteri tarkoittaa, mitä menette katsomaan ja mitä siellä tulee tapahtumaan. (Näytä mahdolliset kuvat netistä ja selosta kaikki tietämäsi takkien riisumisesta alkaen. Kerro siis kaikki, vaikka kyseessä olisi vauva!)
- Olkaa ajoissa paikalla. (Aikuinen ei saa olla hermostunut kiireen tai minkään muunkaan takia.)
- Käykää vessassa. (Ja kyllä, vähän isommallekin lapselle voi vaikka laittaa varmuudeksi vaipan, jottei wc-hädän takia tarvitse poistua kesken esityksen.)
- Kerro vielä erikseen, että salissa on todennäköisesti valmiiksi pimeää tai katsomon valot tullaan ehkä sammuttamaan, jotta esitykseen olisi helpompi keskittyä. (Pimeys on todennäköisesti yksi jännimpiä asioita koko teatterikokemuksessa.)
- Älkää menkö istumaan eturiviin, jos lapsi on erityisen herkkä tai ensimmäisiä kertoja teatterissa. (On ihana olla eturivissä, josta näkee kaiken selkeästi, kenenkään pää ei ole tiellä ja saa ikään kuin olla osana esitystä. Mutta pienelle, kokemattomalle teatterikävijälle tämä intiimiys ja äänilähteiden läheisyys voi olla liikaa. Onneksi vaihto taaemmaksi saattaa hyvinkin onnistua ja tilanne helpottua pelkästään tämän etäisyydenoton ansiosta…)
- Jos lapsia on useampi, olisi tuttuja aikuisiakin ihanteellista olla useampi. (Jottei yhden itkiessä, kaikkien tarvitse poistua…)
- Älä ärsyynny lasten äänistä tai mulkoile sitä äitiä tai isää, jonka lapsella on vaikeaa. Anna taiteenkokemisen mahdollisuus myös herkemmille ja itkuisemmille! (Kyllä se äiti tai isi varmasti tekee kaikkensa, jota kaikilla olisi hyvä olla…)
- Poistu salista, jos lapsesi tosiaan vaan huutaa ja häiriköi. (Täytyyhän niillä toisillakin olla mahdollisuus siihen taiteenkokemiseen…)
- Jutelkaa esityksestä jälkikäteen. (Myös vauvan kanssa! Lapsen on varmastikin hyvä kertoa kykyjensä mukaan kokemastaan ja kaiken uuden herättämistä ajatuksista. On myös mielenkiintoista, miten erilailla lapsi voi ymmärtää asioita. Esimerkiksi eilisessä esityksessä oli kohtaus, jossa sirkusperheen lapsi vietiin hoitotädille punavalkoisen hoitolaukkunsa kanssa. Kolmevuotiaani päätteli lapsen menneen lääkäriin, koska mukana oli samantapainen salkku kuin kotonamme lääkärileikkitarvikkeilla. Lääkäriin menon syyksi lapseni ajatteli aikaisemman kohtauksen pitkään jatkuneen pissauksen – joka oli mitä ilmeisemmin tarkoitettu lapsia hauskuuttavaksi jutuksi.)
- Nauttikaa esityksestä ja ottakaa siitä ilo irti vielä kotonakin! (Meillä on Pää alas – jalat ylös! -esityksen inspiroimana tehty eilen ja tänään mm. entistä enemmän sirkustemppuja, väännelty erilaisia ilmeitä suurennuslasin läpi, piirrelty post it -lappuihin nauravia naamoja ja kiinnitetty näitä omiin kasvoihimme, testailtu hulahula-vannetta ja pyöritetty sateenvarjoja, ratsastettu toisten selässä ja rummuteltu maharumpuja…)
Onnistuneita teatterielämyksiä! Me menemme ensi kerralla suoraan takariviin…
3 thoughts on “Onnistunutta teatterikokemusta etsimässä”