Ehkäpä koko vuoden tärkein askartelu on äitienpäiväkortti. Sellainen itse tehty ja kömpelyydessään hellyyttävä. Se voi olla kaunis ja tyylikäs, mutta ihan yhtä hyvin se voi olla täynnä pienen lapsen omaa söherrystä. Ei siinä tarvitse olla mitään erityistä ideaa, ei viivasuoria leikkauksia tai sävysävyyn sointuvia värejä. Ei sen tietenkään tarvitse olla hampaat irvessä tehty kopio aikuisen ideoimasta korttimallista, ei suinkaan mikään orjallisesti toteutettu ”taideteos”.
Mutta siinä, missä toinen lapsi nauttii luodessaan jotain aivan omaa ja persoonallista, voi toinen lapsi saada uskomatonta itseluottamusta onnistuessaan tekemään (aikuisen avustuksella) liki identtisen kortin parinkymmenen päiväkotikaverinsa kanssa.
Eikä kai kenenkään tarvitse arvottaa, kumman kokemus on parempi?
Vastakkaisia näkemyksiä
Olen kuullut, että monissa päiväkodeissa taidehetket rajoittuvat aikuisten tiukkaan ohjaukseen. Äitienpäiväkortitkin ovat kuulemma käytännössä aikuisten pakertamia, eikä niissä taida olla hitustakaan lapsen omaa kädenjälkeä. Toisaalta olen kuullut monien varhaiskasvattajien sanovan, etteivät he suostu koskemaankaan hoitolastensa töihin. Heidän mielestään lasten teosten täytyy olla viimeistä piirtoa myöten pienten itsensä tekemiä.
Itse en kannata ääripäitä. Miksi pitäisi olla ehdoton? Miksei voisi opettaa lapsille erilaisia tapoja ja tarjota ideoita? Miksei voisi auttaa ja opastaa? Mahdollistaa onnistumisenilo ja terve ylpeys? Ja miksei toisaalta voisi ainakin joskus antaa lasten tehdä ihan, mitä he itse haluavat? Miksi leikkausjäljen pitäisi mennä aina viivaa pitkin? Miksi ruohon pitäisi olla vihreää tai taivaan sininen? Miksei voisi vaan antaa luovuuden kukkia?
Facebookin keskusteluryhmissä on näkynyt välillä kiivastakin väittelyä kyseisestä aiheesta. Nyt peräänkuulutetaan luovuutta ja itse tekemistä. Uusi varhaiskasvatussuunnitelmakin on lisännyt vapaan tekemisen korostamista.
Omasta mielestäni lapsi tarvitsee mahdollisuuksia ja työkaluja. Hänelle kannattaa opettaa, mitä milläkin värillä voi saada aikaan, miten mikäkin väline toimii, mitä kaikkea voikaan keksiä, kun katsoo ja yhdistelee tuttuja asioita uudella tavalla. Hänellä täytyy olla kattava kokemusrepertuaari, josta ammentamalla voi syntyä jotain ainutlaatuista. Mutta tietysti hänellä täytyy olla myös tilaisuus toteuttaa omia ideoitaan, omaa luovuuttaan, omaa kekseliäisyyttään.
Kaikki eivät ole samanlaisia
Meidän lapsistamme osa rakastaa sutia suuriin papereihin vauhdikkaita viivoja mahtipontisin elkein. He ovat jo vauvaikäisinä täyttäneet lukuisia papereita mitä moninaisimmilla väreillä ja välineillä. He haluavat tehdä omaa. He nauttivat, kun kukaan ei määritä, mitä pitäisi tehdä. Heidän mielestään on ihanaa, kun saa aivan itse luoda ja toteuttaa.
Mutta meillä esiintyy myös aivan toisenlaista suhtautumista taiteen tekemiseen. Siinä, missä toiset ovat suurpiirteisiä, yksi on tarkka ja huolellinen. Siinä, missä toiset haluavat luoda omaa, yksi toivoo saavansa valmiita ideoita. Siinä, missä toiset piirtävät jatkuvasti, yksi tarttuu kynään vain harvakseltaan. Siinä, missä toiset saavat iloa tekemisestä, yksi nauttii huolellisesta lopputuloksesta. (Ja voi ihanuus, miten ylpeä hän olikaan tuosta yllä olevasta, viime vuonna antamastaan kukkakortista, jota he olivat askarrelleet kerhossa useana eri kertana ja monilla eri tekniikoilla!)
Taidetarvike- ja askartelukaappimme on tietysti ollut aina avoinna kaikille lapsillemme. Jokainen heistä on viety värikylpyyn ja kaikkien kanssa on taiteiltu jo vauvaikäisenä hedelmäsoseilla. Kaikkien teoksista on etsitty kauniita värejä ja mielenkiintoisia muotoja. On kannustettu ja innostettu. Tästä huolimatta lastemme suhtautuminen taiteiluun eroaa toisistaan hyvinkin paljon. Ihmiset ovat erilaisia.
Onnistumisen iloa
Ehkä parasta, mitä tiedän, on se, kun lapsi näyttää pakahtuvan ilosta ja ylpeydestä, kun hänen OMA luomuksensa on NIIN hieno. Eikä tässä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko äiti ollut mukana auttamassa vai ei. Teos on oma, vaikka aikuinen olisi pitänyt kiinni paperista, auttanut leikkaamisessa tai ehdottanut värejä. Eihän tässä olla jakamassa mitään aitoustodistuksia. Eihän?
Äidin (ja isän, opettajan jne.) tehtävähän on kai auttaa, tukea, kannustaa ja opastaa? Tarjota pettymysten ohella myös onnistumisen kokemuksia? Rakentaa lapselle vahvaa itseluottamusta? Tunnetta siitä, että osaa? Että kannattaa yrittää uudestaankin?
Jos minä saan lapsiltani tänäkin vuonna äitienpäiväkortit, tärkeintä on se, että lapseni voivat itse olla niistä ylpeitä. Toivon, että he saavat halutessaan KOKEA tehneensä kortit itse. Ei ole väliä, onko kortissa puukynällä nopeasti tehtyä ”söherrystä” vai valtavan taidokkaasti, useassa erässä askarreltu kokonaisuus. Tärkeää on se, että lapsi saa antaa kortin, johon hän itse on tyytyväinen – oli se sitten toteutettu täysin itse tai yhdessä auttavan aikuisen kanssa. Minulle juuri se kortti tulee tietysti olemaan se maailman paras kortti!
Korttivinkkejä oman luovuuden pohjaksi
Äitienpäivänä on ihana muistaa myös mm. iso- ja isoisoäitejä. Hekin aivan varmasti arvostavat ihan mitä tahansa korttia, jonka lapsen(lapsen)lapset ovat taiteilleet. Mutta tietysti heidänkin toiveissaan on eroja. Siinä missä uskon liki 100-vuotiaan isoäitini toivovan taas lasteni uutta valokuvaa, arvostaa poikieni taiteilija-mummi todennäköisesti muitakin asioita.
Itse emme ole vielä aloittaneet omia korttipuuhiamme, mutta tässä jo muutamia vinkkejämme uusien ideoiden pohjaksi. Ehkäpä joku lapsi voi kokea näitä toteuttaessaan sitä suurta iloa, ylpeyttä, tyytyväisyyttä ja itseluottamusta, jota soisi jokaisen saavan tuntea…
1. Painaminen juureksilla
Perunalla ja vaikkapa porkkanalla saa painettua vaikka mitä! Itse olemme hyödyntäneet juureksia mm. kuopuksemme 2-vuotisjuhlien kutsuissa ja joulukalenteripusseja painaessamme. Me olemme painaneet perunoilla mm. autoja, ja niihin on kaiverrettu piparkakkumuottien avulla sydämiä. Mutta yhtälailla perunoilla syntyy vaikka kukkia – tai melkein mitä tahansa!
2. Maalarinteipin hyödyntäminen
Maalarinteippiä hyödyntämällä saa aikaan hienoja kuvioita ihan superhelposti. Teippiä voi kiinnittää paperiin tai kartonkiin haluamiinsa muotoihin (viivoiksi, kuvioiksi, kirjaimiksi, jne.). Päälle voi maalata ronskisti ihan mitä haluaa, ja lopuksi teipit vain poistetaan teoksesta. Voit katsoa vinkkejä esim. seuraavista jutuista: Vähän erilainen automatto, Syystaidetta vesiväreillä ja maalarinteipillä ja Pikkukokkien omat tähtiessut.
3. Kauniit kukkakortit
Kukkakortit ovat äitienpäivän klassikkoja. Me olemme tehneet mm. silkkipaperista ja piipunkrassista kukkia vesiväritaustalle. Itse olen aivan ihastunut näihin kortteihin! (Ks. Kukkakortteja kerhotädeille)
4. Maalaamista leikkiautoilla
Leikkiautoilla maalaaminen on ihan valtavan hauskaa! Ja lopputuloksena voi olla ihan hurjan hienoja kuvioita! Tätä tekniikkaa voi soveltaa vaikkapa siten, että perheen kaikki lapset ajelevat samalla paperilla tai kartongilla, josta lopuksi leikataan korttipalat niin äidille, isoäideille kuin muillekin sankareille. Halutessaan nämä palat voi liimata vielä toiselle kartongille tai vaikkapa kehystää. (Ohjeet Leikkiautot maalareina -jutusta)
5. Pitsikuvioita painamalla
Myös vanhoilla pitsiliinoilla voi painaa viehättäviä kuvioita, ks. Pitsikuvioita painamalla -juttu.
6. Marmorikuulamaalaus
Marmorikuulien avulla voi synnyttää hienoja, abstrakteja taideteoksia. Ja tämä onnistuu ihan itsenäisesti myös ihan pieniltä. 🙂 (Ks. Marmorikuulien maalimittelöt)
7. Painaminen piparkakkumuoteilla
Piparkakkumuoteilla painaminen on ehkä se kaikkein helpoin tapa saada aikaan hienoja ja kauniita kuvioita, ks. esim. Persoonallisia paketteja.
8. Painaminen pullonpohjalla
Myös tyhjän vesipullon pohjalla saa helposti aikaan kivoja kukkia. 🙂 (Ks. Söpö kukka sekunnissa)
9. Painaminen wc- tai talouspaperirullalla
Vessa- tai talouspaperirullasta saa näppärän sydänleimasimen muotoilemalla sen toisen pään sydämen muotoon ja dippaamalla sen sormi- tai pulloväriin. (Ks. Kaunista jouluaskartelua tyhjillä wc-paperirullilla)
10./11./12. Maailman kauneimmat kuviot vesiväreillä
Vesiväreillä pystyy loihtimaan ihan uskomatonta kauneutta. Testaa esim. suolaa, sokeria tai tuorekelmua! (Ohjeet: suolamaalaus, sokerimaalaus ja kelmumaalaus)
13. Vanhojen maalausten hyödyntäminen
Korttien valmistuksessa voi hyödyntää loistavasti myös lasten vanhoja maalauksia tai piirustuksia. Niistä voi leikata vaikkapa sydämiä ja kiinnittää palat kukiksi (ks. Sydämiä, sydämiä!).
14. Kädenjälkiä
Meillä pojat tekivät viime isänpäiväksi kortit painamalla kädenjälkiään sydämenmuotoon. Mutta kädenjäljillä voi toki painaa myös vaikkapa kukkia tai eläimiä.
15. Ikioma kirja
Yksi valtavan ihana tapa onnitella juhlasankaria, on tehdä hänelle oma, yksinkertainen satukirja. Pieni lapsi voi piirtää kuvia ja kertoa näihin liittyvän tarinan, jonka aikuinen voi kirjoittaa kirjan sivuille. Isompi lapsi pystyy tekemään koko prosessin aivan itse. Tässä ei tarvitse miettiä upeaa ulkonäköä tai laadukasta sidontaa. Tärkeintä on lapsen oma ajatus ja omat piirustukset! Lue aiheesta lisää Kertomus kadonneesta kruunusta -jutusta.
Lisää korttivinkkejä olen koonnut viime syksynä julkaisemaani juttuun Näyttävä onnittelukortti – 7 yksinkertaista kikkaa.
Toivottavasti nämä tuovat iloa ja riemua mahdollisimman monelle lapselle – ja (iso)äidille! 🙂
– Johanna
P.S. Jos joku miettii lahjaideoita, henkilökohtainen vinkkini on suklaa – oli se sitten valmiina ostettua tai kuvioiksi sulatettua ja vaikkapa kuivatuilla marjoilla koristeltua. 😉
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!
1 thought on “Kaikkien aikojen paras äitienpäiväkortti? Spontaania luovuutta vai harkittu idea? (sis. 15 vinkkiä)”