Eilisiltana meillä vietettiin marmorikuulien maalimittelöitä. Teippasin isojen kenkä- ja leivoslaatikoiden kansiin paperit ja kaadoin pieniin muovipurkkeihin lasten maaleja. Pojat dippasivat maaleihin marmorikuulia ja siirsivät kuulat pikkulusikoiden avulla paperille. Ja maalaus sai luvan alkaa!
Kaikki kolme kallistelivat laatikonkansia innoissaan ja näyttivät nauttivan kuulien vauhdikkaasta vierimisestä puolelta toiselle. Jokainen kallistus toi paperiin uusia viivoja, ja kuulien kilpajuoksu synnytti papereille kauniita taideteoksia.
Kaiken maalin siirryttyä marmorikuulista paperille, ne pyöräytettiin uudestaan maalikipoissa – ja vierintä sai jatkua. Välillä vauhti yltyi niinkin kovaksi, että kuulat hyppäsivät reunojen yli ja maalasivat kulkureittinsä niin pöytään kuin lattiaankin. (Kannattaa siis valita käyttöön vesipestäviä maaleja tai korkeareunainen laatikko!)
Meillä maalit oli annosteltu pieniin dippikippoihin, mutta käyttöön sopii loistavasti vaikkapa tyhjä kananmunakenno. Eikä mikään estä soveltamasta tätä taiteilua isompiin laatikoihin, tarjottimiin, altaisiin tms. Ja käyttöön voi ottaa marmorikuulien sijaan vaikkapa superpalloja, golfpalloja tai ulkona esimerkiksi vesi-ilmapalloja. Kivaa tulee takuulla!
Lue myös muut samantyyppisiä taideideoita esittelevät Taidekoti-jutut:
Persoonallisia paketteja. Kuusi tapaa kuvioida lahjapaperi
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa ja Instagramissa!
4 thoughts on “Marmorikuulien maalimittelöt”