Kaksitoista syytä mennä katsomaan Kansallisteatterin Hölmöläiset

Kansallisteatterissa sai viime lauantaina ensiaamunsa Ella Pyhältön ja Helena Vierikon Hölmöläiset. Myös me suuntasimme esikoisemme kanssa tuolloin Helsingin keskustaan ja aloitimme lauantaipäivämme tämän humoristisen lastenesityksen parissa. Tässä kaksitoista syytä, miksi muidenkin kannattaa mennä kokemaan juuri tämä esitys.

 

1. Suomalaisen teatterin tärkein kohtauspaikka

Aloitetaan paikasta. Se on siis Kansallisteatteri.

Jos pitäisi valita vain yksi teatterikohde Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, olisi se varmastikin itseoikeutetusti tämä maamme vanhin suomenkielinen teatteri, siis vuonna 1872 perustettu teatteri, jonka tehtävänä on tarjota kaikille suomalaisille parasta mahdollista suomenkielistä teatteritaidetta.

 

2. Näyttävä teatteritalo

Kansallisteatteri on jo instituutiona kokemisen arvoinen, mutta erityisen suuren elämyksen tarjoaa myös kansallisromanttinen teatteritalo näyttävine granaattijulkisivuineen, torneineen ja koristeveistoksineen. Onni Törnquist-Tarjanteen suunnittelema teatterirakennus valmistui vuonna 1902 Rautatientorin laidalle, keskelle Helsinkiä. Ja se tuntuu tekevän yhä vaikutuksen myös pieneen lapseen – jo pelkän fasadinsa perusteella.

 

3. Klassisen arvokas teatteritunnelma

Hölmöläiset on saanut estradikseen Suuren näyttämön yleisölämpiön. Esitykseen mennessään saa siis nousta näyttävät graniittiportaat ja avata koristeellisen pääoven. Sisällä pääsee uppoutumaan klassisen arvokkaaseen teatteritunnelmaan punaisen sametin, tumman puun ja näyttävien yksityiskohtien keskellä.

 

4. Huomioiva opastus

Hölmöläisesitystä varten teatteritaloon on tehty yksinkertaiset opaskyltit, ja lattialla kulkee köysi, jota pitkin löytää niin narikkaan kuin itse esitykseenkin. Kyse ei ole siitä, etteivätkö nämä paikat löytyisi muutenkin, vaan siitä, että pienet katsojat on huomioitu hauskasti jo heti sisään tultaessa.

 

5. Tilaa ja väljyyttä

Monet pienet lastenteatteritalot ovat ihan superidyllisiä, ja niissä on ihana uppoutua satujen maailmaan. Toisaalta joskus pienet naulakot pursuilevat niin ihmisiä kuin talvihaalareitakin, salin ovien eteen kertyy tuskallinen ruuhka tai vessajonon pituus ylittää kriittisen pisteen. Tätä ongelmaa ei ole Kansallisteatterin pääaulassa. Moninverroin suuremmille yleisömassoille varatut tilat – paitsi näyttävät kuninkaallisilta – myös tuntuvat kerrassaan ruhtinaallisilta.

 

6. Lämmin vastaanotto

Kun viittä minuuttia ennen esityksen alkua pääsee nousemaan vuoratut portaat ylös lämpiöön, toivottavat ystävälliset hahmot yleisönsä lämpimästi tervetulleeksi. He kohtaavat jokaisen, jakavat käsiohjelmia, ohjaavat istumaan, hymyilevät, opastavat ja kyselevät. He luovat tunteen, että jokainen on varmasti tervetullut.

 

7. Valoisuus

Kun esitys alkaa, valot eivät sammu. Tämä on valtavan iso juttu. Me olimme paikalla kuusivuotiaan teatterikonkarini kanssa, eikä pimeys suinkaan enää hetkauta häntä, mutta pienempänä valojen sammuttaminen on ollut ehkä se kaikkein kriittisin paikka. Lukuisia kertoja se on ollut juuri se hetki, jolloin myös muun yleisön joukosta on alkanut kuulua hätääntynyttä itkua. Kiitos Kansallisteatteri, että tarjoatte esityksen, jossa ei turhaan pelotella pimeällä! Kiitos, että teillä on esitys, joka sopii alusta alkaen myös ihan pienille!

 

8. Hauskuus

Itse esitys on hassun hauska. Se on vanhojen kansansatujen pohjalta dramatisoitu esitys, joka on täynnä hyväntahtoista hölmöilyä. Siinä kannetaan pimeyttä säkeillä ulos talosta, kalastetaan kaivossa ja uidaan kukkameressä. Siinä vedetään verkkoja, pidennetään peittoa ja vartioidaan rahakaapin ovea. Hahmot ovat sympaattisia. Ja niin hölmöjä.

(Tosin omaa esikoistani hölmöläisten yksinkertaisuus ei oikein jaksanut naurattaa, ja näin jälkikäteen ajatellen veisin tähän esitykseen ehdottomasti ennemmin kolme- kuin kuusivuotiaani…)

 

9. Selkeys

Sekä esityksen lavasteet että näyttelijöiden ilmeet ovat korostuneen selkeitä. Kaikki on aurinkoista ja riemukasta. Kokonaisuus on raikas – ja juuri sellainen, että kaikkein pienimmätkin pystyvät sitä vaivatta seuraamaan.

 

10. Osallistavuus

Koska hölmöläiset eivät ole niitä kaikkein fikusuimpia ihmisiä, tarvitsevat he aika ajoin apua selvitäkseen kommelluksistaan ja väärinkäsityksistään. He pyytävät apua yleisöltä. Lapset saavat viitata ja osallistua. He saavat auttaa ja kokea itsensä tärkeiksi. He saavat tuntea olevansa fiksuja ja kekseliäitä.

 

11. Lyhyys

Esityksen suositusikä on 3 vuotta, ja myös esityksen kesto (30 min.) tekee siitä täydellisen juuri tuollaisille pienimmille katsojille. Puoli tuntia on yleensä juuri sellainen pituus, jonka pienikin jaksaa hyvin katsoa (ja jonka jälkeen usein alkaa kiusallinen vääntelehtiminen…).

 

12. Pala suomalaista kansanperinnettä

Kaiken yllä esitetyn lisäksi Hölmöläiset on osa suomalaista kansanperinnettä. Hölmöläistarinat ovat eläneet suullisessa muodossa jo vuosisatoja, ja kirjalliseen muotoonkin ne ovat päässeet jo 1800-luvulla (mm. Zacharias Topeliuksen Maamme-kirjassa, 1875). Myös 1900- ja 2000-luvuilla Hölmölän väen kommelluksista on kirjoitettu useissa kirjoissa. Ja nyt tätä kansanperinnettä on siis nähtävillä 100-vuotiaan Suomemme Kansallisteatterissa!

 

 

Hölmöläiset, Kansallisteatteri (Läntinen teatterikuja 1, Helsinki), Suuren näyttämön yleisölämpiö, kesto 30 min, suositusikä 3, liput 15 €, lue lisää ja katso esitysaikataulu täältä.

Omat lippumme on saatu Kansallisteatterilta.

Jutun kuvissa Helena Vierikko ja Ella Pyhältö, kuvaaja Krista Mäkinen.

 

Muistakaa hölmöillä – kuten Hölmölän väki muistutti esityksensä lopuksi! 🙂

 

– Johanna

 

Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!