Ulkoilua kiehtovilla kallioilla ja antoisassa leikkipuistossa, herkullinen lounasbrunssi viereisen WeeGeen Sis. Deli+Caféssa, laatutaidetta EMMAssa, leluja ja leikkiä Lelumuseossa, kelloja ja niiden mekanismeja Kellomuseossa

Taas viime sunnuntaina mietin, että kylläpä on onni asua kävelymatkan päässä niin mahtavasta paikasta kuin Näyttelykeskus WeeGee Espoon Tapiolassa!

 

Camilla Vuorenmaa / Meri erottaa meidät

EMMA / Camilla Vuorenmaa / Meri erottaa meidät

 

Brunssista festareihin, leluista gladiaattoreihin

10-vuotisjuhlavuottaan viettävä WeeGee on ehdottomasti yksi lempipaikoistamme. Lapsiystävällisen ravintolan, lukuisten museoiden ja mm. houkuttelevan museokaupan lisäksi talo tarjoaa monenlaista muutakin ohjelmaa myös lapsivieraille.

Kun esimerkiksi viime sunnuntaina lopettelimme lounastamme, oli WeeGeen ala-aulassa juuri alkamassa KAMUn Gladiaattorit-näyttelyyn liittyvä gladiaattoritaistelushow, ja yhdestä eteenpäin olisi ollut mahdollisuus askarrella Lelumuseo Hevosenkengässä. Yli 4-vuotiaat lapset voivat milloin tahansa tehdä noin tunnin mittaisen, omatoimisen Reppureissun talon eri museoihin. Ja kaiken huipuksi reilun viikon päästä, 19.-20.3., koko WeeGee-talo täyttyy Lasten museofestareista ja valtavasta ohjelmatarjonnasta! (Ks. lauantain ohjelma täältä ja sunnuntain täältä.)

 

Camilla Vuorenmaa / Meri erottaa meidät

EMMA / Camilla Vuorenmaa / Meri erottaa meidät

 

Omat suosikkimme

Lelumuseo on lasteni ikisuosikki, mutta myös EMMAn taide viehättää heitä(kin) kerta toisensa jälkeen:

”Noi kaks miestä on kyllä hyvät.”

”Tuolla on toi, mikä kimaltaa! Niin, ja tuolla noi kristallit!”

”Toi pinkki on mun suosikki.”

”Mä haluan nähdä vielä lähempää noi numerot!”

Jopa juuri puhumaan oppinut kaksivuotiaammekin pysähtyi viimeksi parin teoksen kohdalla ja onnistui sanomaan: ”Minä tykkään tuosta.” Näiden kahden, saman taiteilijan tekemän, teoksen sijaitseminen eri puolilla museota todistaa (ainakin äidin mielestä!), että Marianna Uutinen on saanut uuden fanin. 😉

 

EMMA / Kosketus / Uutinen, Jylhä, Uutinen

EMMA / Kosketus / Uutinen, Jylhä, Uutinen

 

Omaperäistä puukaiverrusmaalausta

Jo tutuiksi käyneiden kokoelmateosten lisäksi saimme viime viikon WeeGee-retkellämme tutustua Camilla Vuorenmaan Meri erottaa meidät -näyttelyyn sekä Ad Reinhardtin Art vs. History -näyttelyyn.

Vuorenmaan (1979-) näyttely on osa Suomen taideakatemian viime keväänä myöntämää kuvataidepalkintoa. Kyseisen taiteilijan rujoissa ja runsasvärisissä puukaiverrusmaalauksissa maalaaminen yhdistyy veistämiseen. Pohjana Meri meidät erottaa -näyttelylle toimii Vuorenmaan syksyllä 2015 viettämä aika islantilaisella kalastusaluksella havainnoimassa kalastajien työtä merellä, perimmäisten kysymysten äärellä.

Pojistani Camilla Vuorenmaan reliefimäiset teokset olivat suhteellisen kiinnostavia.

”Mutta ei toi kyllä mun mielestä näytä yhtään kalalta…”

”Noi kolme tyyppiä on vähän niinku meillä on kolme poikaa!”

”Onks noi lampaita? Hei odottakaa, mä haluan laskea ne!”

Osa Vuorenmaan taiteesta oli maalattu suoraan EMMAn seinälle, ja sekin sai aikaan monenlaisia mietteitä: ”Noi on kyllä ihan hienoja, mutta ei kai tohon seinään olisi saanut maalata?!”

 

Camilla Vuorenmaa / Meri erottaa meidät

EMMA / Camilla Vuorenmaa / Meri erottaa meidät

 

Pilapiirroksia ja satiirista sarjakuvaa

Toinen EMMAn tämän hetken päänäyttelyistä, Art vs. History, koostuu amerikkalaisen Ad Reinhardtin (1913-1967) poliittisista pilapiirroksista ja satiirista sarjakuvista. Näyttelyssä on esillä satoja pieniä kuvia sekä useita valtavia sarjakuvasuurennoksia.

Näyttelykäyntiin kannattaa varata reilusti aikaa, jos haluaa tutustua kunnolla tämän abstraktin taiteen pioneerin tuntemattomampaan tuotantoon. Kolmen pienen pojan kanssa tämä ei ihan onnistunut… Mutta erityisesti viisivuotiasta esikoistamme huvitti suuresti muutamat lukemamme stripit ja hän toisteli vielä kotonakin sitä, miten ”Se oli hyvä, kun se mies kysyi, mitä se taideteos oikein esittää ja sit se taideteos kysyi siltä mieheltä, mitä se itse sit oikein esittää.” Poikani ei ehkäpä ihan tavoittanut Reinhardtin ajatusta, mutta ainakin taide onnistui koskettamaan. 🙂

 

Ad Reinhardt / Art vs. History

EMMA / Ad Reinhardt / Art vs. History

 

Ad Reinhardt / Art vs. History

EMMA / Ad Reinhardt / Art vs. History

 

Ad Reinhardt / Art vs. History

EMMA / Ad Reinhardt / Art vs. History

 

Reinhardtin näyttelyn yhteyteen oli tuotu valkokangas, pieni katsomo sekä pahvisia puhekuplia, eläinten päitä yms., joiden avulla jokainen museokävijä sai tehdä omaa varjoteatteriaan ja herättää näin sarjakuvan henkiin. ”Jee, jee!”

Onneksi vielä on yli kuukausi aikaa tulla näihinkin näyttelyihin uudestaankin.

 

EMMA / sarjakuvat eloon varjoteatterin keinoin

EMMA / sarjakuvat eloon varjoteatterin keinoin

 

 

 

 

 

 

Written by taidekoti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *