Se on jännä, miten mieli luo alitajuisesti tietynlaisia odotuksia ja oletuksia. Ja se on myös vähän jännä, miten sitten hämmentyy, kun asiat eivät olekaan juuri sellaisia kuin on kuvitellut.
Aikaisempien kokemusten perusteella sitä helposti kuvittelee, että samassa teatterissa ja samalla lavalla näkisi taas sitä tuttua, hyväksi havaittua kauneutta. Mutta ehei. Helsingin Kaapelitehtaalla toimiva Tanssiteatteri Hurjaruuth ei tyydy toistamaan itseään. Se tuo uusimman uutuutensa kautta näyttämölle taas jotain aivan uutta. (Tällä kertaa tosin aika perinteistäkin…)
Pinokkio ei kikkaile tekniikalla, ei upota yleisöään videotaiteen kauneuteen (kuten esim. Pikku Prinssissä ja Flora & Fauna -esityksessään). Lauantaina ensi-iltansa saanut Pinokkio vakuuttaa musiikillaan, esiintyjillään ja monipuolisuudellaan.
Pölyt pois Pinokkiosta
Hurjaruuthin Pinokkio on osa teatterin Pölyt pois klassikoista -sarjaa. Se pohjautuu italialaisen Carlo Collodin 1800-luvulla kirjoittamaan Pinokkio-klassikkoon, mutta ei suinkaan orjallisesti, kirjaimellisesti eikä perinteisesti.
Toki Hurjaruuthinkin Pinokkiossa valehtelu saa nenän kasvamaan, ja toki sadun perusidea on tuttu: se kertoo köyhän nukentekijän ja hänen poikansa, eläväksi muuttuvan puu-nuken seikkailuista. Lavalla nähdään myös klassikkotarinasta tuttuja tapahtumapaikkoja – sirkuksesta Lelumaahan. Mutta kokonaisuus on täysin uniikki.
Monipuolinen kattaus tinkimätöntä laatua
Sanna Silvennoinen on ohjannut (ja Nina Paakkunainen puvustanut) Hurjaruuthin lavalle sadun, joka henkii sekä 70-luvun visuaalisuutta että 2000-luvun vauhdikkuutta. Siinä on satua ja sirkusta, tanssia ja komiikkaa. Ja musiikkia!
Otto Eskelinen esittää Hurjaruuhtin Pinokkiossa uskomattoman variaation säveltämäänsä musiikkia mitä erilaisimmilla soittimilla. Hyvin vaikuttavaa.
Hurjaruuth ei todellakaan aliarvioi yleisöään. Eikä tinki laadusta. Eikä päästä itseään helpolla. On oikeastaan ihan uskomatonta, miten yhteen tuntiin pystyy mahduttamaan niin paljon juttuja, vivahteita, tapahtumia, tyylejä ja toimintaa. Eikä kokonaisuus ole silti sekava.
Esityksen alku etenee rauhallisesti, mutta tästä huolimatta mukaan mahtuu monipuolinen kattaus juonenkäänteitä ja taidokasta tanssia, sirkustemppuja ja uskomatonta ilmehdintää.
On aikamoista, miten Sampo Kurppa esittää puunukkea. Ja on huikeaa, millainen ilmekavalkadi ja millaiset klovnerian taidot Gabriela Muñozilta löytyykään. On myös hienoa nähdä esimerkiksi Kristiina Tammisalon muuntautumiskyky. Ja mm. Lelumaan toteutus!
Meinasin jo alkaa kysellä Hurjaruuthilta tarkempia tietoja esiintyjien taustoista, mutta onko sillä sittenkään väliä? Esitys on edessämme. Koettavissa. Nähtävissä. Aistittavissa. Juuri nyt. Ei sillä ehkäpä ole merkitystä, mitä kaikkea esiintyjät ovat joskus aikaisemmin tehneet. Vai onko?
Kannattaa mennä!
Vaikka 70-lukulainen värimaailma ja kansanmusiikin vivahteet eivät vetoa täysillä omaan estetiikantajuuni, onnistuu Pinokkio hurmaamaan. Se on kokonaisuus, jossa saa yhdellä kertaa kokea sekä koskettavan klassikkosadun että koko esitystaiteen kirjon. Kannattaa mennä! Esityksiä on Kaapelitehtaalla 7.4.2018 asti.
– Johanna
Pinokkio / Tanssiteatteri Hurjaruuth / Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 A / 117, 00180 Helsinki / yli 3-vuotiaille / n. 60 min / liput 15 / 12 € / www.hurjaruuth.fi/pinokkio/.
Huom! Jos Hurjaruuthin verkkosivut eivät toimi (kuten eivät harmillisesti juuri tällä hetkellä toimi), voit lukea esityksestä lisää Facebookista ja ostaa lippuja suoraan Ticketmasterista!
Omat lippumme on saatu Hurjaruuthilta. Kiitos!
Jutun kuvat: Jouni Ihalainen
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!