Kun menee katsomaan Tanssiteatteri Hurjaruuthin esityksiä Helsingin Kaapelitehtaalle, saa lähes aina kokea jotain uskomattoman kaunista ja nerokkaan kekseliästä. Niin tälläkin kertaa.

Me saimme neljävuotiaani kanssa uppoutua tänä aamuna kiehtovaan visuaalisuuteen ja päästä keskelle Antoine de Saint-Exupéryn klassikkotarinaa. Hurjaruuthin Pikku Prinssi vei meidät ihmettelemään elämää ja aikuisten maailmaa, etsimään onnea sekä pohtimaan yksinäisyyttä ja ystävyyttä – kauniisti, näyttävästi, koskettavasti, vaikuttavasti, kekseliäästi…

 

Hurjaruuth / Pikku Prinssi / Elina Lajunen / kuva: Joona Pettersson

Visuaalisuutta ja videoprojisointeja

Saimme istuutua säkkituoleille pyöreän (ja pyörivän) näyttämön ympärille. Lentäjä (Oskari Turpeinen) kehotti lastani piirtämään tabletin ruudulle. Piirustus heijastui keskelle näyttämöä – kuten vuorollaan muutamien muidenkin lasten piirustukset.

Vaikka esitys ei ollut vielä varsinaisesti edes alkanut, olimme jo sukeltaneet mukaan vaikuttavaan taide-elämykseen.

Saint-Exupéryn alkuperäisteoksessa lentäjä aloittaa tarinansa kertomalla omasta piirustuksestaan ja aikuisten kyvyttömyydestä ymmärtää sitä. Ja piirtämisellä alkoi siis myös Hurjaruuthin tanssiteatterisovitus. Nykyaikaisesti. Kekseliäästi. Osallistavasti. Kiinnostavasti.

Eikä kekseliäisyys suinkaan jäänyt tähän. Noin 50 minuuttia kestävän esityksen aikana saimme nähdä suuren määrän näyttäviä videoprojisointeja ja taidokkaita akrobatiaosuuksia. Lavalla pyörittiin ja tanssittiin. Syntyi tuulta ja tunteita. Kukka (Sanna Silvennoinen) laskeutui kankaan avulla katosta. Lakanat levittäytyivät tilaan. Hajonnut lentokone savusi. Kaksi henkilöä esitti yhtä hahmoa. Kaiuttimista kuului vuorosanoja.

 

Hurjaruuth / Pikku Prinssi / Sanna Silvennoinen ja Oskari Turpeinen

Ainoastaan sydämellään näkee hyvin

Pikku Prinssi (Elina Lajunen) kertoi omaa tarinaansa siitä, miten oli kulkenut tähdeltä toiselle ja vihdoin päätynyt Maahan. Esitykseen oli poimittu klassikkosadun tärkeimmät kohtaukset, ja mekin pääsimme näkemään mm. ketun ja kuulemaan koko tarinan koskettavimmat ja tunnetuimmat lauseet: Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.

Kun Pikku Prinssi ja Lentäjä löysivät lähteen, kutsuttiin yleisökin näyttämölle. Me pääsimme osaksi sitä kohtausta, jossa sanotaan hyvästit. Saimme pyöriä näyttämön mukana. Näimme myrkyllisen käärmeen ja olimme vieressä, kun Pikku Prinssi lähti matkaansa…

Olimme osana tätä elämystä, jonka jokainen lapsi (ja aikuinen) tulee varmasti muistamaan vielä pitkään – niin kuin oma lapseni muistaa hyvin elävästi myös Hurjaruuthin viimekeväisen Piparkakkupojan.

 

Pikku Prinssi / Elina Lajunen / Hurjaruuth

”Ne baobabit oli parhaita.”

Kun lähdimme teatterilta, poikani aloitti keskustelun:

 

”Äiti, kerronks mä, mikä oli paras kohta? Ne baobabit. Ne oli niin isoja ja tuli melkein meidän päälle. Mitä jos me oltais purtu niitä?”

Ja pohdinta jatkui:

”Sille Pikku Prinssille tuli niin iso hepuli, ku se ajatteli niitä baobabeja, et se tuli melkein meidän päälle.”

Ja jatkui:

”Onks baobabeja oikeesti? Jos olis ja ne tulis meidän taloon, me kaikki pelättäis niitä.”

Hurjaruuthin Pikku Prinssi – ja erityisesti baobab-kohtaus – teki ilmiselvästi vaikutuksen lapseeni:

”Joo, oli se muutenkin hyvä, mut ne baobabit oli parhaita.”

 

Omasta mielestäni tämä esitys oli todella upea. Eikä ole ihme, että jo kolme vuotta sitten ensi-iltansa saanut Pikku Prinssi on täyttänyt katsomoita jo useampana vuotena. Tämä esitys kannattaa ehdottomasti kokea! Suuret kiitokset niin esiintyjille kuin kaikille muillekin tekijätiimin jäsenille!

 

Pikku Prinssi, Tanssiteatteri Hurjaruuth, Kaapelitehdas (Tallberginkatu 1 A, Helsinki), kesto n. 50 min, liput 14,50 / 17,50 €, yli 3-vuotiaille, esityksiä 8.4.2017 asti, ks. aikataulu ja lisätiedot: hurjaruuth.fi

Ohjaus: Arja Pettersson, pukusuunnittelu: Kirsi Manninen, videolavastus: Joona Pettersson, äänisuunnittelu: Miki Brunou, valosuunnittelu: Riku Virtanen

Jutun kuvat: Joona Pettersson

Omat lippumme on saatu Hurjaruuthilta.

 

Vaikuttavia taide-elämyksiä!

– Johanna

 

Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!

3 thoughts on “Hurjaruuthin Pikku Prinssi hurmaa upealla estetiikallaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *