Kenties ihan parasta taiteilua on luoda luonnonantimista ikiomia linnoja, majoja, kakkuja tai vaikkapa ihastuttavia ikebanoja. En muista koskaan aikaisemmin nähneeni neljävuotiaassani sellaista keskittymistä, intoa ja ylpeyttä, jota hän näytti kokevan rakentaessaan omaa litteää taidelinnaansa tanskalaisella hiekkarannalla (kun asuntoautolomamme oli jo pikkuhiljaa lähenemässä loppusuoraansa).
Ei haitannut, vaikka mereltä tuuli. Eikä haitannut sekään, ettei veteen totisestikaan tarjennut mennä uimaan. Oli vaan niin hienoa, kun sai ihan rauhassa luoda omaa – ilman rajoja, sääntöjä, ehdotuksia tai odotuksia. Sai yhdistellä simpukoita, kiviä ja kaislan pätkiä. Sai valita värejä ja muotoja. Sai miettiä paikkoja ja järjestystä. Mikään ei voinut mennä mitenkään väärin. Oli vain oma prosessi ja itse valittu lopputulos.
Tuona kylmänä rantahetkenämme nuorimmaisemme rakasti piirtää hiekkaan ja tutkia sitä. Esikoisemme etsi mitä erilaisempia materiaaleja. Keskimmäisemme keskittyi asetteluun. Niin kivaa. Ja niin kaunista. (Ja me vanhemmat saimme hetken vain ihmetellä, että näinkö helppoa tämä elämä kolmen pienen pojan kanssa yhtäkkiä onkaan…)
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa ja Instagramissa!
2 thoughts on “Hiekkarantataidetta”