Kesäklassikko

Purnu on paikka, jota voi suositella ihan jokaiselle. Siellä se sijaitsee keskellä pirkanmaalaisia peltoja, Längelmäveden rannalla Orivedellä. Kuvanveistäjä Aimo Tukiainen hankki alueen vuonna 1962 ja rakensi sinne ateljeensa. Ja jo vuonna 1967 Purnussa järjestettiin ensimmäinen kesänäyttely.

 

 

Perinteinen kesäretkikohde

Omaksi kesätraditioksemme Purnu nousi aikoinaan viettäessämme muutamia juhannuksia yhdessä opiskelukavereideni kanssa läheisellä Eräjärven mökillä. (Kiitos Terhi!) Kun perhekoot suurentuivat,  juhannusjoukkomme hajaantui ja mekin palasimme lapsuuteni mökkimaisemiin. Täältä ns. omalta mökiltämmekin on Purnuun matkaa vain reilu puoli tuntia, ja taas tänäkin juhannuksena teimme koko perheen retken tähän Suomen vanhimpaan kesänäyttelykohteeseen.

 

 

Hiekkaranta ja jäätelötiski

Lastemme ei tosin voi väittää hihkuneen riemusta, kun ilmoitin lähtevämme taas taidenäyttelyyn (heti Mänttä-päivämme jälkeen). Uinti ja kalastus mökkirannassa tuntui sillä hetkellä valtavan paljon houkuttelevimmilta. Mutta ei hätää, Purnulla on taiteen lisäksi myös muita valtteja: hiekkaranta, isot nurmikentät, jäätelöt, eväspaikat jne. Heti saapuessamme alueelle, oli vastassa iso keinuhevonen, jolla lapset saivat ratsastaa, ja esiintymislavallakin sai tehdä omat pyörähdyksensä. Ja kyllähän Tukiaisen hiihtäjäpatsaskin (Veikko Hakulinen 1994) oli hauska.

 

 

”Ihan mahtava”

Itse taidenäyttely, kesän 2016 Vapaalla kädellä, on Tina ja Kari Cavénin kuratoima, ja siinä on mukana monia kiinnostavia, hauskoja, näyttäviä ja oivaltavia teoksia.

Ihan mielettömän vaikuttava oli heti ensimmäinen, Pia Sirénin Backdrop. Astuessamme sisään tähän 80-neliöiseen tilateokseen, ehdin jo mielessäni ihmetellä ja tuhahdella tekotaiteellista rakennustelinehässäkkää, mutta yht’äkkiä edessä avautuikin superhieno yllätys, pressuista rakentunut maisema. Vau. Tosi hienoa. Upea kokemus. Neljävuotiaanikin totesi teoksen olleen ”tosi hyvä, ihan mahtava”. Hänelle tosin oman viehätyksensä toi se, että taideteoksen reitin sai kiertää ympäri lukuisia kertoja…

 

 

”Mä olen nähnyt tän!”

Lisää hyviä juttuja oli luvassa heti seuraavassa tilassa. Kun Hanna Saarikoski piirsi viivoja kasvoihinsa Eyeliner-videossaan, kaikki pojat istuutuivat seuraamaan. Itse totesin videon näyttävän tutulta, ja neljävuotiaani hihkui välittömästi: ”Me ollaan nähty tää! Tää oli Emmassa!” Jotenkin vaikuttavaa.

 

 

Hyvää ja kaunista

Myös monet muut näyttelyn teokset olivat ehdottomasti hyviä. Ja Purnun tilat ovat sympaattisen lumoavia. Todella hieno paikka siis. Mukana oli mm. Heikki Marilan suuria maalauksia ja Jasmin Anoschkinin ihastuttavan rosoisia ja leikkisiä veistoksia. Näimme myös Anna Tuorin kiehtovan kauniita maalauksia ja muun muassa Anne Yli-Ikkelän koivuvanerisen Onni-teoksen, jossa parasta oli se, että hännän sai liikkumaan oviaukossa olevan liiketunnistimen avulla. Lisäksi tarjolla oli Anssi Kasitonnia, Timo O. Nenosta ja Viggo Wallensköldiä. Ei voi valittaa.

 

 

Näyttelyn hienoista teoksista huolimatta viisivuotiaamme valitsi suosikeikseen kaksi pihalla olevaa Aimo Tukiaisen omaa veistosta: Linnanhenki (1974) ja Paperiperhe (1972). ”Se oli hyvä, se ränsistynyt rötiskö siellä nurkassa! Oliks se tosiaan oikeesti taideteos?”

 

 

Ihan kaikkein parasta oli kuitenkin kuulemma jätski ja uiminen. Onneksi oli uikkarit mukana. 🙂

 

 

Vapaalla kädellä Purnussa 7.8.2016 asti.

 

Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa ja Instagramissa!