Jos Mäntän Serlachius-museot tarjoavat laatua ja tyyliä, pursuilee saman kaupungin kuvataideviikot tämänvuotiseen nimeensä viitaten rentoa, vapautunutta ja rohkeaakin taidetta. Anssi Kasitonnin kuratoima Kommandona-näyttely on värikäs räiskäisy, joka koostuu palasista sieltä ja toisista täältä. Mukana on peppuja ja tissejä, pääkalloja ja puukkoja – mutta myös raikasta ilottelua ja salonkikelpoista maalaustaidetta. Ja koko komeutta värittää Kasitonnin jekkuileva virnistys sekä halu saada teini-ikäiset autonrassaajapojatkin taiteen pariin.
Oma juhannuspäivän vierailumme Mäntän kuvataideviikoilla täytti ennakko-odotuksemme – niin hyvässä kuin pahassa. Kun kuraattorina on pop-kulttuurista ammentava monialataiteilija, jonka töissä on totuttu näkemään niin huumoria, seksiä kuin näennäistä kotikutoisuuttakin, on Pekilon vanhassa tehdaskiinteistössä esillä oleva kokonaisuus oikeastaan juuri sitä, mitä voi odottaakin. Siinä on mukana sellaista pilkettä, jota uskon pientenkin lasteni arvostavan. Mutta vähintään verta ja väkivaltaa voisi totisesti olla vähemmänkin…
Toisaalta suurin osa näyttelyn teoksista näyttää ensi silmäyksellä iloisilta ja positiivisen raikkailta, eikä rankempi sisältö useinkaan nouse suoraan silmille. On myös kiinnostavaa, mitä pienet lapset näkevät vaikkapa Riikka Hyvösen hienosti, kolmiuloitteisella tekniikalla toteutetuissa teoksissa, joissa naisen kiinteää bikinipeppua koristaa jättimäinen mustelma. ”Se on varmaan liukastunut laiturilla ja sen peppu on jäänyt kiinni siihen laiturin reunaan.” Tai vaihtoehtoisesti: ”Se on istunut lasinsirun päälle ja sille on tullut siitä iso haava.” Jokainen tulkitsee taidetta omista lähtökohdistaan, omaan elämäänsä peilaten…
Anja Salosen Aallot-teoskin jakaa poikieni mielipiteitä. Siinä, missä viisivuotias näkee saavista kaadettavan verta, kaksivuotias hihkuu teoksessa olevan mehua: ”Punaista mehua! Isomummin mökilläkin saa punaista mehua!”
Pojat tarkastelevat Kalevi Helvetin (=Pentti Kurikan) yksinkertaisia piirrustuksia ja ihastelevat Tommi Musturin suurta, värikästä seinämää, josta pieni pala on kopioitu myös pääsylipputarroihin. He huomioivat tietysti myös Kaija Papun virkatun, luonnollisen kokoisen poliisiauton, ja toki katsastamme myös Lucy Liun (!) hillityt taulut. Mutta ylivoimaisesti suurimman suosion perheessämme saa Kalle Mustosen jättimäinen puutarhatonttu. ”Se oli parasta, kun sinne sai mennä sisään!” ”Mutta sitä tonttua kyllä varmaan sattui, kun me käveltiin siellä sisällä.”
Tonttuakin suuremmaksi hitiksi kohosi kuitenkin Pekilon takapihalle rakennettu skeittiramppi. Poikien omat pikku skeitit eivät olleet mukana matkassa, mutta juostenkin näytti saavan hyvät vauhdit…
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa ja Instagramissa!