Löytyykö teiltäkin pieni koululainen, joka tarvitsee mielekästä tekemistä kesäkuun ensimmäisille viikoille? Onko teilläkin lapsi, joka innostuu taiteesta, muotoilusta, animaatiosta, robotiikasta tai vaikkapa metsäseikkailuista?

Meidän oma ekaluokkalaisemme tulee viettämään kesäkuisen viikon Espoon kuvataidekoulun kesäkurssilla. Kyseessä on hänen ihkaensimmäinen ”leirinsä” – ja odotukset ovat innokkaan korkealla. 🙂

Mutta mitkä ovatkaan syyt sille, että valitsimme juuri tämän leiripaikan lukuisten muiden vaihtoehtojen joukosta? Entä miksi muidenkin kannattaisi miettiä juurikin Espoon kuvataidekoulun kursseja? Minkälaisia kesäkursseja Espoon kuvataidekoululla on tarjolla? Missä kaikissa paikoissa? Kuka voi osallistua? Entä mitä nämä kurssit maksavat?

Tässä jutussa annan vastaukset näihin kaikkiin kysymyksiin. Eli kuusi syytä valita alakoululaisen kesäleiripaikaksi Espoon kuvataidekoulu!

 

Espoon kuvataidekoulu / kesäleiri / kesäkurssi

 

1. Monipuolinen kurssitarjonta eri puolilla Espoota

Espoon kuvataidekoulu järjestää lukuisia erilaisia kursseja eri puolilla Espoota. Esimerkiksi Tapiolan WeeGeellä on mahdollisuus päästä tutustumaan robotiikkaan, animaatioon, valokuvaukseen, sarjakuvaan, kuvanveistoon tai mm. taidehistoriaan. Olarissa on tarjolla mm. kuvisseikkailua metsässä, Espoonlahdessa keppihevostelua ja Kauklahdessa surrealistista vaatesuunnittelua.

Leppävaarassa puolestaan on mahdollisuus osallistua esimerkiksi Loiskis!-kussille, jossa riemuitaan vedestä maalaamalla jättiakvarellejä vesipyssyillä, piirtämällä animaatioita höyryyn ja mm. tekemällä oikeita uintiretkiä Leppävaaran uimahalliin uimaopettajan johdolla.

Joillain kursseilla kuvataide yhdistyy myös muihin taiteenlajeihin, kuten tanssiin ja musiikkiin. Kaikki kurssiesittelyt löytyvät täältä.

 

Espoon kuvataidekoulu / kesäleiri / kesäkurssi

 

2. Laadukas opetus

Yksi Espoon kuvataidekoulun vahvuuksista on myös äärimmäisen laadukas opetus. Käytössä on ammattitasoiset materiaalit ja opettajat ovat kokeneita taiteen ammattilaisia. Osa opettajista on työskennellyt kuvataidekoulussa jo pitkään, ja pääsääntöisesti kaikki vastuuopettajat ovat kuvataideopettajia.

Opettajavalintoja tehtäessä on painotettu taiteellisten ansioiden ohella myös kokemusta työskentelystä lasten kanssa. (Mm. tämän varmistin ennen kuin ilmoitin oman poikani ja hänen vähintään yhtä aktiivisen kaverinsa mukaan leireilemään… 😉 )

 

3. Pienet ryhmäkoot

Ehdoton plussatekijä on myös se, että Espoon kuvataidekoulun kesäkurssien ryhmäkoot ovat pieniä, maksimissaan 12 lasta. Tämä mahdollistaa sen, että kukin lapsi todellakin saa yksillöllistä laatuopetusta, eikä kukaan pääse hukkumaan valtavaan massaan.

 

Espoon kuvataidekoulu / kesäleiri / kesäkurssi

 

4. Työpaikan mahdollistaminen nuorelle

Koko päivän kestävillä kursseilla toimii varsinaisen taideopettajan apuna kaksi nuorta, jotka tarjoavat opettajalle ja leiriläisille neljä tehokasta apukättä.

Nuorille itselleen kesätyö kuvataidekoulun apuopettajina on äärimmäisen arvokas työkokemus.

Kukin Espoon kuvataidekoulun kesäkursseista on mahdollista toteuttaa, jos siihen osallistuu vähintään yhdeksän lasta. Ja täyspäiväisten kurssien toteutuminen mahdollistaa kesätyökokemuksen yhteensä kuudelle espoolaiselle ja 2-3 maahanmuuttajataustaiselle nuorelle.

Näin ollen oman lapsensa ilmoittaminen Espoon kuvataidekoulun kurssille tarjoaa osaltaan tärkeän työkokemusmahdollisuuden nuorille.

Osa kesäkursseille palkattavista nuorista on kuvataidekoulun itsensä valitsemia, 16-18-vuotiaita kuvataidekoulun oppilaita, jolla kaikilla on aikaisempaa kokemusta lasten kanssa työskentelystä. (Heidän joukossaan on kuulemma mm. partionjohtajia ja seurakunnan taidekerhon ohjaaja.)

Maahanmuuttajataustaiset nuoret palkataan Plan-järjestön kautta ja heidän valinnoissaan hyödynnetään Planin ammattitaitoa ja kokemusta maahanmuuttajatyöstä. Itsestäänselvää on, että jokaisen Espoon kuvataidekouluun palkattavan nuoren kohdalla varmistetaan hänen sopivuutensa työskentelyyn lasten ja kuvataiteen parissa.

 

Espoon kuvataidekoulu / kesäleiri / kesäkurssi

 

5. Lounas ja välipala

Aamusta iltapäivään (9-16) kestävät kesäkurssit – paitsi tarjoavat pienille koululaisille kivaa ja kehittävää tekemistä – myös  mahdollistavat heidän vanhempiensa töissäkäymisen vielä kesän ensimmäisillä viikoilla. Täyspäiväisillä kursseilla lapsille tarjotaan päivittäin myös lämmin lounas ja välipala. Eikä ihan mitä tahansa einestarjontaa, vaan poikkeuksellisen herkullista ravintolaruokaa!

Esimerkiksi WeeGeen leiriläiset saavat syödä CafeWeegeessä, Leppävaaran lapset ylistetyssä Peroba Cafessa ja Olarin kurssilaiset Cafe Ellassa. Kaikissa ravintoloissa on päivittäin tarjolla myös kasvisvaihtoehto, ja erityisruokavaliot otetaan tietysti huomioon. Lounas ja välipala sisältyvät kokopäiväkurssien hintaan. (Ko. kurssit maksavat 280 €. Puolipäiväkurssille pääsee 155 eurolla ja 3-päiväiselle puolipäiväkurssille 130 eurolla. Lue lisää.)

 

6. Kuka tahansa voi osallistua

Osallistuminen Espoon kuvataidekoulun kursseille ei edellytä sen paremmin espoolaisuutta kuin aikaisempaa taidekokemustakaan. Mukaan voivat siis ilmoittautua espoolaisten ohella aivan yhtä hyvin niin helsinkiläiset, vantaalaiset, kirkkonummelaiset kuin vaikkapa isovanhempiensa luokse yöpymään saapuvat lapset ihan mistä päin Suomea tahansa.

Espoon kuvataidekoulun kurssilaisilta ei myöskään missään nimessä odoteta mitään aikaisempia kuvataideopintoja. Kursseille voivat siis osallistua niin paljon taiteilleet kuin upouudet testailijatkin. Kurssit antavat taiteen tekemisestä nauttiville lapsille hienon tilaisuuden päästä toteuttamaan itseään, mutta samalla ne tarjoavat täysin kokemattomillekin taiteentekijöille oivallisen tilaisuuden saada tutustua taiteeseen ja luovuuteen.

Ja tämän tilaisuuden haluan tarjota myös omalle lapselleni! 🙂

– Johanna

 

Tämä juttu on kaupallinen yhteistyö Espoon kuvataidekoulun kanssa, mutta sen sisältö on tietysti omani ja innostuksemme aitoa. Infoan kesäkuun loppupuolella, miten leirillä meni! 🙂

Jutun kuvat ovat Espoon kuvataidekoulun aikaisemmilta kesäleireiltä.

 

Espoon kuvataidekoulu / kesäleiri / kesäkurssi

Written by taidekoti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *