Suomen Valokuvataiteen museon näyttelysalissa tiukat katseet pureutuvat sisimpääni. Seinillä pyörii ajatuksia herättäviä videoita ja vaikuttavia valokuvia. Näkymätön rotu -niminen uutuusnäyttely ravisuttelee katsojaa ymmärtämään valkoisuuden aseman ja eri rotujen välillä vallitsevan epätasa-arvon myös visuaalisessa kulttuurissa.
Päiviö Maurice Omwam ja Orlan Ohtonen ovat kuratoineet Valokuvataiteen museoon kantaaottavan näyttelyn, jolle jokaisen kokijan kannattaa antaa reilusti aikaa.
Käsillä on taidetta, joka koskettaa. Ja vaikuttaa.
Näkymätön rotu on erinomainen esimerkki nykyvalokuvan mahdollisuuksista. Mukana on vahvaa visuaalisuutta mutta samalla voimakasta herättelyä. Taiteellisuus ja dokumentaarisuus rinnastuvat toisiinsa. Kauneus ja kauheus yhdistyvät. Aisteja hyväillään ja sisintä kaivellaan.
Näyttely herättelee myös miettimään koko valokuvauksen historiaa. Kuka esittää? Mitä? Miten? Kenelle? Missä tarkoituksessa?
Kurkistus valokuvataiteen historiaan
Valokuvaus on suhteellisen tuore visuaalisen kulttuurin muoto. Ensihenkosensa se otti 1700-luvulla ja negatiiveihin pohjautuva monistettavuus keksittiin 1800-luvun alkupuoliskolla. Valokuvasta tuli niin tieteen kuin taiteen väline.
1900-luvulla valokuvaus laajeni ylä- ja keskiluokan harrastukseksi, ja pikkuhiljaa koko maailma alkoi täyttyä kuvista. Nykyään jokaikinen sekunti otetaan vähintään kymmeniä tuhansia kuvia, ja on tavallaan ymmärrettävää, että omankin teini-ikäisemme voi olla vaikea mieltää valokuvia taiteeksi:
”Ei valokuvat oo oikeeta taidetta.”
”Kuka vaan voi ottaa valokuvan.”
”Sä voit vaan käskee AI:ta tekeen sulle kuvan. Ei se oo enää mistään taidoista kiinni.”
Valitettavasti teini ei ole näine kärkkäine ajatuksineen ihan yksin. Vielä vuonna 1999 ilmestyneessä Valokuvataiteen keräilijän oppaassa (Musta Taide 4/99) valokuvan asemaa keräiltävänä taiteena tunnutaan perustelevan – ja samalla vähäteltävän – jopa yllättävän paljon. Ko. oppaan teksteissä valokuvahankinnat liitetään pääasiassa julkisiin kokoelmiin, ei niinkään tavallisiin koteihin.
Kohti valokuvataidetta
Vaikka maailman ensimmäinen valokuvataiteen museonäyttely nähtiin Lontoon V&A-museossa jo vuonna 1858, ollaan Suomessa oltu varauksellisia. Ja vaikka valokuva nostettiin nykytaiteeksi New Yorkin MoMassa jo vuonna 1930, kesti meillä vielä vuosikymmeniä yltää samaan.
Mutta onneksi nyt ylletään.
Suomessa perustettiin Suomen Valokuvataiteen museo vuonna 1969, ja ensimmäinen nimenomaan valokuviin erikoistunut galleria, Hippolyte, sai alkunsa vuonna 1978. Helsingin ulkopuolelle valokuvataide laajeni 1980-luvulla, kun ensin avattiin Oulun Rantagalleria ja pian valokuvakeskuksia eri puolille maata.
1990-luvulla valokuva vakiinnutti paikkansa suomalaisella kuvataiteen kentällä. Se nousi suurimpien taidemuseoiden näyttelyihin ja kokoelmiin, ja julkinen keskustelu kuvien ympärillä oli aktiivista. Pikkuhiljaa valokuva alettiin nähdä myös osana taidekauppaa.
2000-luvulle tultaessa monistettavat valokuvaprintit vaihtuivat yksittäisiksi, editoiduiksi taideobjekteiksi, ja valokuvataiteilijoiden karsastama kaupallisuus alettiin vähitellen nähdä osana varteenotettavaa taidetoimintaa.
Omaan kotiin?
Mutta Suomen Valokuvataiteen museon Näkymätön rotu -näyttelyssä ei edelleenkään ole kyse kaupallisuudesta. Museonäyttelyn idea ei ole myydä. Mutta mitä jos haluaisi omaankin kotiinsa valokuvataidetta? Palan jotain koskettavaa ja ajatuksia herättävää?
Kun itse nostimme kotona esiin ajatuksen valokuvateoksen hankkimisesta, ei kärkäs teinimme voinut ymmärtää ajatusta. Hänelle valokuva ei edustanut maalaustaiteen kaltaista arvotaidetta. Ei mitään sellaista, josta kannattaisi maksaa satoja tai jopa tuhansia euroja. Kännykkäkuvatulvassa kasvanut nuori oli tottunut näkemään kotimme seinillä öljyväri- ja akryylimaalauksia, mummilassa akvarelleja ja grafiikkaa. Taidevalokuva oli ajatuksena vieras.
Mutta hänenkin mielensä muuttui, kun esittelin valintaani, Vesa Aaltosen ALKU I -teosta. (Ko. teos on saatu Taideverkkokauppa Taikon kanssa tehdyn yhteistyön yhteydessä.)
”Toi on kyl hyvä!”
Esteettistä merkityksellisyyttä
Tämä teos ei ole mikään helppo räpsy, jonka kuka tahansa voi napsaista näkemästään. Siinä on ajatusta ja ideaa. Se synnyttää kussakin katsojassa omia assosiaatioita. Itselleni teos symboloi oman elämäni kaikkein merkityksellisimpiä asioita ja koskettaa syvästi sisintäni.
Samalla se viehättää myös visuaalisesti: Hohtavan valkoisella taustalla on yksinkertaisia muotoja. Kompositio toimii. Värit ovat maanläheiset. Kontrastit kiehtovat.
Teos on 3-milliseen kierrätysakryyliin kiinnitetty pigmenttimustevedos, jonka saa kiinnitettyyä seinään takana olevasta alumiiniprofiilista. Kokoa tällä teoksella on 70 cm x 70 cm ja sen editio on 2/5 (+ 2.AP). Samanlainen kuva saattaa siis löytyä neljästä muustakin kodista, mutta teos on hyvin, hyvin kaukana printatuista massakuvista. Tämä on visuaalista ja vaikuttavaa taidetta.
Taiteilija itse on kertonut ko. teoksen olevan osa laajempaa metsäaiheista Perintö-kokonaisuutta, johon liittyvä projekti on yhä käynnissä. Kuvan siemenet on kerätty kuivatetusta kävyistä ja niistä on myös istutettu taimia, jotka ovat olleet installoituina hänen näyttelyynsä ja jotka sittemmin palautetaan takaisin metsään kasvamaan.
Teos siis jatkaa elämäänsä ja saa jatkuvasti uusia muotoja – niin metsässä kuin meidän mielessämme. Mutta samalla se edustaa meille jotain todella pysyvää, todella kaunista, todella tärkeää ja todella rakasta – ja saa pohtimaan, miksi ihmeessä emme ole aikaisemmin valinneet juuri valokuvaa taidehankintoja tehdessämme.
Taiko ja muita ostopaikkoja
Me emme kuitenkaan ole ainoita, joille valokuva on pysynyt näinkin pitkään suhteellisen vieraana taiteenlajina. Vaikka valokuvataide on kirinyt itselleen vankan aseman museo- ja gallerianäyttelyissä, ei se edelleenkään kuulu myydyimpien taidelajien joukkoon.
Esimerkiksi Taikon Pia Edman kertoo valokuvia myytävän heillä edelleen vähemmän kuin muita taideteoksia, siis maalauksia, grafiikkaa tai veistoksia.
”9000 myytävästä teoksestamme reilut 900 on valokuvia, mutta myydyistä teoksista vain noin 5 % on valokuvataidetta”, Edman toteaa.
”Eli hankkimalla valokuvataidetta erottuu varmuudella massasta!”
Ja vaihtoehtojahan riittää. Taikon valokuvateosten koot vaihtelevat ihan pienistä hyvinkin suuriin ja hinnat vain sadasta eurosta lähes 10 000 euroon. Lisäksi tälläkin hetkellä valokuvia on esillä lukuisissa gallerioissa eripuolilla Suomea, ks. esim. Helsingissä Valokuvagalleria Hippolyte ja Laterna Magica sekä alueelliset valokuvakeskukset:
- VB-valokuvakeskus, Kuopio (perustettu 1983)
- Valokuvakeskus Nykyaika, Tampere (perustettu 1986)
- Pohjoinen valokuvakeskus, Oulu (perustettu 1988)
- Mikkelin valokuvakeskus, Mikkeli (perustettu 1989)
- Luovan valokuvauksen keskus, Jyväskylä (perustettu 1989)
- Valokuvakeskus Peri, Turku (perustettu 1990)
- Fotocentrum Raseborg, Karjaa (perustettu 1996)
- Pohjanmaan Valokuvakeskus POVA, Lapua (perustettu 1999)
Eiköhän olisi jo aika levittää valokuvataidetta laajasti myös tavallisten kotien seinille?
Lisää!
Valokuvataiteen museon näyttelysalissa moni teos saa minut miettimään ja pohtimaan, mutta lisäksi useat herättävät kysymyksen siitä, sopisiko kuva myös oman kotimme seinälle. Miltä näyttäisivät Lada Suomenrinteen teokset? Entä Zanelle Muholin?
Oma kiinnostukseni valokuvaan kasvoi valtavasti ensimmäisen teoshankintamme jälkeen, ja huomaan selailevani lähes joka ilta Taikon sivuja ja puntaroivan mielessäni, mikä olisi sopiva teos ALKU I -teoksen viereen. Tai ehkä siihen mahtuisi useampi teos? Sekä Karoliina Paappan Sarjasta Milavida, Tyttö ja Tiikeri että Ulla Väätäisen Contrast1? Tai Linda Varoman Käenpesä? Ja ai että, miten paljon kutkuttaisi saada vastakkaiselle seinälle Juha Tanhuan Inside/Outside! Tai Lauri Nykoppin SEEING hopea #1!
Täällä on suuri kipinä syttynyt. Entä siellä? Joko omasta kodistasi löytyy valokuvataidetta? Jotain koskettavaa ja vaikuttavaa? Ehkä jopa tiukka katse tai puhdas peili suoraan sieluun?
-Johanna
Tässä jutussa on käytetyt lähteet:
- Lintonen Kati, Heikka Elina, Rastenberger Anna-Kaisa: Valokuvataiteen ydin – 1900-luvun suomalaiset valokuvat ja taidepuhe (Suomen Valokuvataiteen museo, Maahenki, 2014)
- Vuorenmaa Tuomo-Juhani (toim.): Valokuvataiteen keräilijän opas (Musta taide, 1999)
- Setälä Vilho: Valokuvauksen taide (Suomen valokuvataiteen museo, 1982)
- Suomen Valokuvataiteen museon Etsin-näyttely
- Wikipedia
Näkymätön rotu -näyttely on esillä Suomen Valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla (Kaapeliaukio 3, Helsinki) 8.3.2026 asti.
Luethan myös juttuni siitä, miksi kotiin ylipäätään kannattaa hankkia taidetta: https://taidekoti.com/2025/09/miksi-kotiin-kannattaa-hankkia-taidetta/.