Siivousta, sadutusta ja satoja papereita

Viimeiset puolisentoista viikkoa olemme eläneet valtavan kaaoksen keskellä. Aloimme raivata pääsiäisenä varastona toiminutta huonettamme asuinkäyttöön sekä järjestää samalla muitakin kaappejamme ja komeroitamme, jotka valitettavasti pursuavat kaiken maailman tavaraa.

Lukuisat tuotteet ovat jo löytäneet uuden kodin, mutta paljon raivattavaa vielä riittää, jotta viimeisen viiden vuoden aikana kertynyt lapsiperhekaaoksemme saadaan vaihdettua ihanan väljään järjestykseen.

Värikynät, maalit, paperit, muovailuvahat ja muut askartelutarvikkeet ovat jo löytäneet paikkansa, mutta yksi suuri haaste on edelleen poikien sadat piirustukset ja maalaukset.

 

 

Hävittää vai säilyttää?

Olemme esikoisemme ensikuukausista lähtien taiteilleet lasten kanssa liki päivittäin – ja kertyneiden töiden määrä on sen mukainen. Lähes kaikki piirustuksetkin ovat tähän asti saaneet paikan varastohuoneestamme, mutta nyt raja alkaa tulla vastaan. Mitä tehdä kaikille poikien teoksille? Hävittää vaan karusti suurin osa muutamia huippuja lukuun ottamatta? Valokuvata kaikki yhdessä lasten kanssa ja säilöä ne näppärästi digimuodossa? Jatkaa massiivista säilytysoperaatiota?

Onnistuin eilen karsimaan ison kasan teoksia paperinkeräykseen, mutta jäljellä tuntuu olevan edelleen useita satoja papereita. Olen myös hankkinut jokaiselle pojalle oman piirustuskansion muovitaskuineen, mutta näihinkin mahtuu vain murto-osa töistä. Nyt olemme päättäneet varata kaikille lapsille yhden ison taidelaatikon, mutta eipä taida sekään kovin kauaa riittää…

 

 

Monet uudet piirustukset ja maalaukset pääsevät yleensä heti esille keittiömme seinälle, ja parhaat työt olemme päättäneet kehystää poikien uusiin huoneisiin samaan tapaan kuin ns. oikea taide esittäytyy portaikossamme. Olen myös miettinyt töiden kuvaamista ja (pelkän digisäilytyksen lisäksi) niiden teettämistä kuvakirjaksi, eli huomattavasti alkuperäisiä töitä tiiviimpään muotoon. Myös muita ideoita otetaan ilolla vastaan!

 

 

Pysyvää vai pyyhittävää?

Mielestäni on valtavan hienoa, että poikani haluavat piirtää ja maalata jatkuvasti, enkä missään nimessä tahdo rajoittaa heidän taiteiluaan pelkästään magneetti-, liitu- tai tussitauluihin – saatikka iPad-sovelluksiin. Nämäkin kaikki ovat meillä aktiivikäytössä ja pienentämässä paperivuorta, mutta perinteisessä tekemisessä on kyllä ihan oma hohtonsa, ja poikani tämänpäiväistä toteamusta lainatakseni ”Se on ihan parasta, kun koko käsi on ihan maalissa!”. On myös huikeaa nähdä, miten pojat nauttivat tarkastellessaan itse ja ihastellessamme yhdessä seinällä komeilevia töitä, joita kukaan ei mene pyyhkimään heti pois. Mutta säilytysongelma siis säilyy edelleen…

 

 

Satuaarteita

Tämän siivous- ja raivausoperaation keskellä pojat ovat saaneet tutkailla mm. vanhoja värikylpytöitään, mutta myös leikkiä maja- ja piiloleikkejä poislähtevien tavaroiden keskellä. Eilen myös innostuimme tyhjien pahvilaatikoiden ansiosta leikkimään pitkästä aikaa koko perheen voimin vanhaa, hassunhauskaa Laatikkoukko-leikkiä. Parasta siivousoperaatiossamme on ehkäpä kuitenkin ollut erään kaapin perältä löytynyt kadoksissa ollut vihko, johon olen suunnilleen vuosi sitten kirjannut poikien omia sadutustarinoita. Tässä näistä muutama:

 

KEINUN KUUHUN

Minä keinun kuuhun asti.

Ja sitten näen siellä tähtiä.

Ja sitten näen siellä kuun.

Ja sitten lennän takas maahan.

LOPPU.

 (Poika 4 v.)

  

ULKOMAALAINEN ELÄINPUISTO

Susi söi ketun. Ja sitten rausku otti heidät selkään. Ja leijona sitten käveli maalla. Ja sitten metsämies tuli metsästämään heitä, ja sitten se metsämies vangitsi ne. Joku avasi häkin. Se ei tiennyt, että siellä oli jotain. Sitten ne eläimet ryntäs sieltä pois.

 (Poika 4 v.)

 

PORSAS SANOI PERUUTETAAN

Fröbelin Palikat possua uhkasi. Fröbelin Palikat alko possua työntämään. Isoin jaksoi vieläkin. Ei pienin. Ei kosketinsoittaja. Ei kitaransoittaja. Ei muut. Joo isoin. Jaksoi isoin. Isoin huusi ”Kovempaa, kovempaa, kovempaa!” Roskikseen meni possu. Isoin jaksoi nostaakin. Isoin Fröbelin Palikka nosti näin possun. Isoin Fröbelin Palikka jaksoi nostaa roskikseen possun. Roskikseen possu.

(Poika 2 v.)

 

Näille meillä on nyt naurettu maha kippurassa, ja uusia tarinoita on syntynyt vauhdilla. Esikoinen myös pyysi isäänsä kertomaan sadun, jotta hänkin saisi itse toimia kirjurina. Mutta näistä jutuista ehkäpä lisää joku toinen kerta!