Kankaanpainanta

Lasten omat kirjastokassit – helppoa monotypiaa tekstiiliväreillä

Viimeisimmässä taideprojektissamme yhdistyy kolme omaa suosikkiani: grafiikka, kankaanpainanta ja hyödyllinen lopputulos. Myös lapset ovat aina erityisen innoissaan, kun teemme taidetta, josta syntyy jokin oikea käyttöesine – tällä kertaa ikioma kirjastokassi.     Painoimme valmiiksi ommeltuihin, mustiin kangaskasseihin persoonallisen tyylikkäät kuviot superhelpolla taidegrafiikan tekniikalla, ns. monotypialla. Hyödynsimme tässä projektissa samoja käteviä pc-levyjä, joiden avulla teimme monenlaista taidetta jo viime kesänä. Kukin sai ensin levittää levylle valkoista tekstiiliväriä isolla maalisiveltimellä. Tämän jälkeen siihen sai piirtää pienellä siveltimellä (tai sormenpäällä) haluamansa kuvion. Maalipinta painettiinRead More

Joulumuistamiset

Lasten omat joulumuistamiset – kankaanpainantaa, silityshelmiä ja piirustuksia

Ihanaa, ihanaa, ihanaa joulua! Nämä mattimyöhäis-vinkkimme eivät varmaankaan ehdi enää tämän joulun lahjakääreisiinne, mutta voit poimia jutusta ideat jo vaikkapa ystävänpäivään, äitienpäivään tai muihin merkkipäiviin – sekä tietysti jo vaikka vuoden 2018 jouluun… Esittelyssä siis lastemme joulumuistamiset heidän elämänsä tärkeille aikuisille: isovanhemmille, päiväkotiin, kouluun ja mm. kummeille!     Kuvioidut keittiöliinat Karsastan ajatusta antaa kenellekään aikuiselle lahjaksi mitään pysyvää tavaraa, mutta tästä huolimatta päädyimme tänä vuonna loihtimaan lasten kanssa keittiöpyyhkeitä. Nämä läpäisivät seulani jokapäiväisenä käyttötavarana, jota voi halutessaan säilyttää esim.Read More

Tähtipussit

Hyödynnä rikkinäiset collegehousut hernepusseiksi (vinkkejä myös pussien käyttöön)

Kuluuko teilläkin lasten housuista polvet puhki? Löytyykö teiltäkin ihan liikaa käyttökelvottomia vaatteita? Mietitkö, mitä voisi tehdä niille vaatteille, jotka eivät kelpaa enää käytettäviksi tai eteenpäin annettaviksi?     Voi olla, että meidän poikiemme vaatteet ovat jotenkin erityisen kovalla kulutuksella, mutta tuntuu kyllä uskomattomalta, että lasten vaatelaatikoista löytyy jatkuvasti lukuisia collegehousuja, joiden polvet ovat reikäiset. Voiko edes olla mahdollista, että pelkästään viikon sisään useammat housut hinkkautuvat täysin puhki ja rikki?! No, näin on taas käynyt, ja käyttökelvottomien vaatteiden kasa sen kun kasvaa. MuttaRead More

Sohvatyynyjä tekstiilisormiväreillä

Design by Kids – upeat koristetyynyt tekstiilisormiväreillä

Miltä kuulostaa koristetyynyjen maalaaminen sormiväreillä? Valkoisen sohvan somistaminen pienten lasten luomuksilla? Me maalasimme viime viikonloppuna lasten kanssa uusia tyynynpäällisiä sohvatyynyihin – ja lopputulos on ihan uskomattoman hieno! Vai mitä mieltä olet?   Pienten lasten omaa designia Sekoitimme Muckin tekstiilisormiväreistä mieleisiämme sävyjä ja painoimme tyynyliinojen pintaan erilaisia kuvioita mm. laudanpätkillä. Osa uusista tyynynpäällisistä sai pintaansa maalia suoraan telalla ja toisiin syntyi pitsikuvioita vanhaa pitsiliinaa hyödyntämällä. Myös ikivanha alusmattoverkko pääsi painohommiin, ja tavallinen viivoitinkin sai toimia leimasimena.     Oli ihanaa, miten huolellisesti erityisesti neljävuotiaaniRead More

Itse tehty unikaveri

Itse tehty unikaveri – ohjeet superihanaan DIY-projektiin

Tadaa! Tässä ne ovat, poikieni ihan itse valmistamat unikaverit! Jos olet kanssani samaa mieltä siitä, että nämä pehmotyypit ovat hurjan ihania ja hellyyttäviä, kannattaa ihan ilman muuta tehdä vastaava kainalokaveri myös oman lapsen kanssa. Ohjeet ja vinkit tulevat tässä!     Pidempi projekti pikapuuhien keskelle Päätin kerrankin unohtaa pikapuuhat ja muutaman minuutin taiteiluhetket. Tuntui siltä, että välillä on hyvä ohjata lapseni myös sellaiseen tekemiseen, jossa lopputulos ei valmistu pienessä hujauksessa, vaan valmiin tuotoksen synnyttämiseen vaaditaan työskentelyä useampana päivänä. (Meidän tapauksessamme jopaRead More

DIY-joulukalenteri

  Omassa lapsuudessani tonttu kävi joulukuisina öinä laittamassa jonkin pienen, kivan tavaran joulumuorin numeroituun taskuun. Tänä jouluna saan itsekin toimia yöllisenä tonttuna, kun ripustamme vajaan viikon päästä uuden joulukalenterimme keittiön seinälle. Olen jo parina vuonna ehtinyt miettiä oman joulukalenterin tekoa, ja nyt tällainen on vihdoin valmistumassa. Olemme yhdessä poikien kanssa tehneet viimeisen viikon ajan kalenteria, ja pian kaikki alkaa olla valmista joulukuun ensimmäiseen aamuun.   Tule joulu punainen Mietin pitkään säilyttäväni minimalistisen linjani ja valmistavani kotiimme jälleen valkoisen joulun, jota saattaisiRead More