Harvoin näkee sellaista lastenkirjaa kuin Inka Nousiaisen kirjoittama ja Satu Kettusen kuvittama Yökirja. Vain aniharvoin kuvakirjan visuaalisuus on yhtä kutkuttavaa kuin tässä teoksessa. Tuskin koskaan satu jää pyörimään äidinkin mieleen niin voimakkaasti kuin tällä kertaa.
Poikkeuksellisen kaunis kirja
Viime viikolla, kun lapset poimivat omiin kirjastokasseihinsa toivekirjojaan, nappailin itsekin kirjastossa mukaamme muutaman poikkeuksellisen houkuttelevalta vaikuttavan lastenkirjan. Yksi näistä oli tuo Nousiaisen ja Kettusen Yökirja (Tammi 2015).
Valintaperusteena toimi kirjan visuaalisuus, se sama persoonallinen tyyli, joka oli tullut tutuksemme jo Kettusen Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu -kirjasta (lue juttu).
Ja oi että, miten Satu Kettunen onnistuukin loihtimaan sivuja, joissa yhdistyy ihastuttava värimaailma, monipuoliset materiaalintunnut ja omintakeinen kynänjälki! Voi ihanuus, millaiset raamit hän oli tälläkin kertaa loihtinut koskettavalle tarinalle! (Jonka olemme lukeneet 4-, 6- ja vajaa 8-vuotiaideni kanssa jo useampaan kertaan.)
Filosofinen kertomus erilaisuuden hienoudesta
Yökirja alkaa siitä, kun kuusivuotias poika esittää ääneen kysymyksen, jonka hän on halunnut kysyä jo kauan:
”Oletko koskaan pitänyt yökirjaa?”
Tarina kertoo Kuu-nimisen pojan ja Raa-tytön öisestä kohtaamisesta ja poikkeuksellisen hienoksi kasvavasta ystävyydestä. Kuu ei kestä päivänvaloa, mutta hänen erilaisuutensa kiehtoo Raata.
”Ajattele että kenelläkään muulla ei ole tuollaista. Miten monella on esimerkiksi silmälasit. Mutta kenelläkään ei ole avaruuspukua. Sinä et ole niin kuin muut, ja juuri siksi minä sinusta pidänkin.”
Kirjassa korostetaan jokaisen ihmisen erilaisuutta ja arvokkuutta, mutta siinä on myös niin paljon muuta. Lapsen pohdintaa. Filosofointia. Ajatusta.
Inka Nousiainen on kirjoittanut kertomuksen, joka ei aliarvioi lukijaansa. Hän ei tuputa yksinkertaista kieltä, eikä itsestäänselvyyksiä. Hän antaa lapsen miettiä. Herättelee pohtimaan. Ja näkemään. Ja kysymään.
Yökirja on yhtäaikaa sekä epätodellinen että täysin uskottava. Lapset kulkevat keskenään yön pimeydessä mutta kotona pikkusisko kieppuu lipaston reunalla ja äiti ompelee Ystäviä yksinäisille aikuisille.
Minä-muotoon kirjoitettu Yökirja on myös täynnä kieltä, joka auttaa lasta sanoittamaan omiakin tunteitaan.
”Minulle tulee välillä hiljainen olo ilman mitään syytä. Ja joskus siitä hiljaisuudesta tulee niin iso ettei sille ole kotonani tilaa. Siksi minun on vietävä hiljaisuuteni muualle, sinne missä se parhaiten viihtyy. Minä vien hiljaisuuteni Raan luokse.”
Hienoja oivalluksia
Kaiken kiehtovuuden, erikoisuuden ja kauneuden lisäksi Yökirjasta löytyy ihastuttavia huomioita ihan tavallisesta elämästä. Kuten mm. se, että Kuun pikkusisko on nelivuotias, eli:
”Neljä kuten onnenapilassa on lehtiä tai erakkoravussa tuntosarvia. Minä olen kuusi. Nopan suurin silmäluku.”
Tämä kirja on upea taideteos – niin sana- kuin kuvataiteellisestikin. Suuren suuri suositus!
– Johanna
Lisää kirjavinkkejä löydät täältä!
Inka Nousiainen (teksti) ja Satu Kettunen (kuvat): Yökirja, Tammi 2015
Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa ja Instagramissa!