Syyslehdillä painaminen on klassista taidepuuhaa lasten kanssa. Se on kivaa ja kaunista, hauskaa ja jopa opettavaista. Jos vaahteran- ja pihlajanlehdet ovat kuitenkin jo läpikotaisin tutkittu, kannattaa vaihteeksi testata vaikkapa erilaisia saniaiskasveja.

Me poimimme viikon takaiselta metsäretkeltämme muutamia kotkansiipiä ja loihdimme niiden avulla viehättäviä sisustustauluja. Tähän juttuun olen koonnut muutamia vinkkejä, joiden avulla lasten kasvipainantateoksista syntyy upeaa sisustustaidetta.

 

Sisustustaulut painamalla

Sisustustaulut painamalla

1. Älä käytä valmista väriä

Lehtiteokset voi tietysti painaa millä tahansa sävyllä, mutta me valitsimme värimaailmaksemme tällä kertaa realistisen vihreän. Väriä ei kuitenkaan kannata ottaa suoraan puhtaan vihreästä väripurkista, vaan sekoittaa se keltaisesta ja sinisestä – sekä halutessaan myös vaikka valkoisesta. Kun väriä ei sekoita täysin tasaiseksi, siihen jää hienoja ulottuvuuksia, ja painojälkeen syntyy kaunista syvyyttä ja elävyyttä.

Vaihtelemalla sekoitettavien värien suhdelukuja, saa eri teoksiin myös erilaisia sävyjä. Me esimerkiksi teimme joistain lehdistä tummemman vihreitä (enemmän sinistä) ja joistain vaaleamman vihreitä (enemmän keltaista). Valkoisella värillä saimme muutettua vihreän murretummaksi.

 

Värinsekoitusta

 

2. Käytä telaa

Yksi parhaista taidetarvikehankinnoistani on ollut ihan ehdottomasti maalitela. Tällaisen voi ostaa muutamalla eurolla taidetarvikeliikkeestä tai ihan vaan vaikkapa tavallisesta rautakaupasta. Telalla väriä saa levitettyä tasaisesti, nopeasti ja helposti. Ja lisäksi sen käyttäminen on lasten mielestä hurjan kivaa. 🙂

 

Saniaistaulut syntymässä

 

3. Levitä väri lehden takapuolelle

Kun värin levittää lehden takapuolelle, saa aikaan selväpiirteisiä painokuvioita. (Levitä väri maalausalustan ja/tai suttupaperin päällä.)

 

Saniaistaulut syntymässä

4. Paina huolella

Kun olet levittänyt värin lehden takapuolelle, nosta lehti puhtaan paperin päälle – väripuoli paperiin päin. Jotta saat painettua paperiin kunnollisen jäljen, kannattaa lehden päälle laittaa suttupaperi ja painella tämän läpi huolellisesti. Painele huolella erityisesti lehtiruodin vierestä, jotta väri siirtyy myös sen vierestä paperiin. (Älä kuitenkaan hinkkaa tai päästä lehteä liikkumaan.)

Kun olet painanut lehteä huolella, poista päällä oleva suttupaperi ja nosta lehti pois varsinaisen paperin päältä.

 

5. Käytä laadukasta paperia

Jos haluat loihtia näyttäviä sisustustauluja, kannattaa painamisessa käyttää mahdollisimman laadukasta paperia. Toki voit painaa ihan vaan vaikka kopiopaperille, mutta paksu, huokoinen paperi tuo teokseen aivan erilaista arvokkuutta.

Itse käytimme monikäyttöistä, 200-grammaista piirustuspaperia. Tämä toimi erinomaisesti, mutta varmasti vielä näyttävämpiä teoksia olisi syntynyt esimerkiksi vesiväripaperille painaen.

 

Kasvipainantaa / sisustustaulut syntymässä

 

6. Kehystä

Lasten teokset nousevat aivan uudelle tasolle, kun ne kehystää. Tottakai on kivaa, että vaikkapa jääkaapin oveen on kiinnitetty lasten piirustuksia, mutta kannattaa ehdottomasti nostaa lasten luomuksia myös kehystettyinä seinälle! Näin saa upeaa sisustustaidetta, ja samalla – mikä tärkeintä – lapsi saa kokea, että hänen tekemisiään todella arvostetaan.

 

Sisustustaulut painamalla

 

(Meillä osa teoksista pääsi heti kehyksiin, mutta varsinainen ripustus tapahtunee vasta tulevana viikonloppuna…)

 

Tarvikkeet ja ohjeet

Tässä vielä tiivistettynä tähän taideprojektiin tarvittavat välineet ja ohjeet:

 

Tarvikkeet:

  • Maalausalusta
  • Lehti (esim. sanikkaisiin kuuluva kotkansiipi)
  • Paperia (ja suttupaperia)
  • Esim. pullovärejä
  • Maalitela ja -kaukalo

 

Ohjeet:

  1. Aseta kasvi maalausalustalle takapuoli ylöspäin.
  2. Sekoita haluamasi värisävy maalikaukalossa.
  3. Levitä väriä lehden pintaan maalitelalla.
  4. Paina lehden maalipinta puhtaaseen paperiin.
  5. Aseta lehden päälle suttupaperi ja painele lehteä sen läpi.
  6. Poista suttupaperi ja lehti.
  7. Anna värin kuivua.
  8. Kehystä ja ripusta seinälle!

 

Hauskoja taidehetkiä ja ihastuttavia lopputuloksia!

– Johanna

 

Seuraathan Taidekotia myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä!

 

Sisustustaulut

7 thoughts on “Sisustustaulut painamalla. Näillä vinkeillä pienikin lapsi luo kauniita kasvitauluja.

    1. Kiitos Katri! Itsekin ihan yllätyin, miten hienoja näistä tuli. 🙂 Mekin ollaan monta kertaa painettu ruskalehdillä kuvoita, mutta jotenkin ehkäpä tämä saniaiskasvin muoto ja murrettu vihreä tekivät näistä teoksista niin kauniita, että niille tosiaan pitää löytää paikka ihan seinältä… 😉

      Ja telan kanssa väristä tosiaan tuli mielestäni paljon parempi kuin maalisudilla – kannattaa ehdottomasti testata! 🙂

  1. On kaunista. Täytyy kokeilla viikonloppuna kotona pojan kanssa. Ja töissäkin varmasti lapset innostuvat erityisesti telalla maalaamisesta☺

    1. Kiitos Hannele! Kokeilkaa ihmeessä! Tuo tela on kyllä tosiaan valtavan hyvä keksintö, ja meilläkin pojat (sekä äiti!) ovat olleet sen käytöstä tosi innoissaan. 🙂

      Tässä muuten suorat linkit muutamaan muuhun juttuun, joissa olemme käyttäneet telaa: http://taidekoti.com/2016/09/ruska/ (maalausta ruskalehtien päältä), http://taidekoti.com/2016/11/suomen-lippu/ (Suomen lippu), http://taidekoti.com/2017/03/koristetyynyt/ (kankaanpainanta) ja http://taidekoti.com/2017/04/essut/ (essut).

      1. Kiitos vielä linkeistä, löysin kivoja vinkkejä tosi paljon. Ajattelin kokeilla tuota telausta myös erityislasten kanssa, joille fyysiset rajoitteet tuottavat haasteita.

        1. Onpa kiva kuulla, että sait jutuista vinkkejä! Kiitos, kun kerroit! 🙂 Tela toimii varmasti hyvin myös erityislasten kanssa, ja valtavan hauskaa on myös esim. maalata ihan vaan reiluja vetoja tosi isolle paperille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *