On tullut jälleen aika varata liput alkavan kauden teatteriesityksiin, konsertteihin ja muihin lastenkulttuuritapahtumiin! Kahlattuani läpi lukuisten teattereiden ja kulttuuritalojen syysohjelmistot, olen poiminut näistä 12 kaikkein houkuttelevinta esitystä omaan kalenteriimme (4-, 6- ja 8-vuotiaille lapsillemme) – ja samalla tietysti vinkiksi teille!

Monet valitsemistani esityksistä sijaitsevat pääkaupunkiseudulla (oman espoolaisuutemme vuoksi), mutta mukana on myös muutamia ihan loistavan kuuloisia ja kulttuuriretken arvoisia näytelmiä muualta Suomesta. Ja osa oheisista esityksistä on mahdollista nähdä myös kiertueilla eri puolilla maatamme! Kannattaa tutustua!

 

Lastenkulttuuritärpit / syksy 2018

 

1. Vanhoja Disney-animaatioita / Orion / Helsingin Juhlaviikot

Helsingin Juhlaviikkojen yhteydessä esitetään legendaarisessa elokuvateatteri Orionissa vanhoja Walt Disneyn Technicolor-animaatioita 1930-50-luvuilta aitoina 35-millisinä filmikopioina! Pääosissa Mikki, Aku ja Pluto -näytökset sisältävät useita lyhytelokuvia, joiden kokonaiskesto on yhteensä 50 min.

Esitysajat: su 19.8.2018 klo 16, su 26.8. klo 14 ja su 2.9. klo 14.
Kesto: 50 min.
Liput: 6,50 / 3 €
Ikäsuositus: S
Sijainti: Eerikinkatu 15, Helsinki

Lisäinfoa täältä ja täältä.

 

2. Jazz for Kids / Espoon kulttuurikeskus

Espoon kulttuurikeskuksessa jatkuu jälleen syksyllä hieno lasten jazz-konserttien sarja! Ilmaiset konsertit järjestetään kulttuurikeskuksen flyygeliaulassa kerran kuukaudessa (lauantaisin klo 11-11.45). Syksyn 2018 konsertit ovat:

la 22.9. klo 11: Anna Wiksten, Pi Viana ja Heidi Kiviharju – laulu, Aki Hauru – kitara
la 27.10. klo 11: Riitta Paakki – piano, Joonas Riippa – rummut
la 17.11. klo 11: Nina Mya – laulu, Henri Mäntylä – piano
la 15.12. klo 11: Varre Vartiainen – kitara, Arttu Takalo – vibrafoni

Kesto: 45 min.
Liput: 0 €
Ikäsuositus: Vauvasta vaariin
Sijainti: Espoon kulttuurkeskus, Flyygeliaula (1. krs.), Tapiola, Kulttuuriaukio 2, Espoo

Lisäinfoa täältä.

 

3. Pate ja ihmeellinen eno / Sellosali

Timo Parvelan lastenromaaniin pohjautuva Pate ja ihmeellinen eno -musiikkinäytelmä saa kantaesityksensä Sellosalissa (Espoon Leppävaarassa) lauantaina 22.9.2018 klo 15. Tämän jälkeen se lähtee kiertueelle ympäri Suomen!

Esitysaika: la 22.9.2018 klo 15 (myös useita näytöksiä eri puolilla Suomea)
Kesto: n. 1 h
Liput: alk. 12 €
Ikäsuositus: Yli 3-vuotiaille
Sijainti: Sellosali, Soittoniekanaukio 1A, Espoo

Lisätietoja täältä.

 

4. Maukka, Väykkä ja suuri seikkailu / Kouvolan teatteri

Kouvolan Teatterin suurella näyttämöllä sai keväällä ensi-iltansa Maukka, Väykkä ja suuri seikkailu -musiikkinäytelmä. Nähtyäni ko. teatterin verkkosivuilta ihanan visuaalisia kuvia esityksestä, pomppasi tämä satusovitus omaan esityskalenteriimme. 🙂

Esitysajat: 29.9. – 28.11.2018
Kesto: n. 1 h 40 min.
Liput: 15 €
Ikäsuositus: Yli 4-vuotiaille
Sijainti: Kouvolan Teatteri, Salpausselänkatu 38, Kouvola

Lisätietoja täältä.

 

5. Pekka ja susi / Tapiola Sinfonietta / Kutitus-festivaali / Espoon kulttuurikeskus

Espoon kulttuurikeskuksessa vietetään jälleen lokakuussa lasten Kutitus-taidefestivaalia. Ohjelmistosta löytyy mm. Tanssiteatteri Hurjaruuthin aivan ihana Flora & Fauna, mutta myös uusia esityksiä omalle perheellemme. Tällainen on mm. Tapiola Sinfoniettan Pekka ja susi -musiikkisatu. Ja tämän haluan lasteni saavan ehdottomasti kokea!

Esitysaika: La 6.10.2018 klo 15
Kesto: n. 1 h
Liput: alk. 8/6 €
Ikäsuositus: Lapsille ja aikuisille
Sijainti: Espoon Kulttuurikeskus, Tapiolasali (2. krs.), Tapiola, Kulttuuriaukio 2, Espoo

Lisätietoja mm. täältä.

 

6. Pikku Papun Musiikkisirkus / Kutitus-festivaali / Espoon kulttuurikeskus

Toinen Kutitus-festivaalien must-valintamme on Pikku Papun Musiikkisirkus sunnuntaina 7.10.! Kun tutut Pikku Papu -laulut yhdistyvät leikkisään nykysirkukseen, ei lopputulos oikein voi olla muuta kuin upea. 🙂

Esitysaika: Su 7.10.2018 klo 15
Kesto: n. 45 min.
Liput: 15 €
Ikäsuositus: Koko perhe
Sijainti: Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali (2. krs.), Tapiola, Kulttuuriaukio 2, Espoo

Lisätietoja täältä.

 

7. Molli ja Kumma / Kurnuttava Sammakko / Turun Kaupunginteatteri

Kiertävän Kurnuttava Sammakko -teatterin syksyn 2018 uutuusesitys on Katri Kirkkopellon ihanaan satukirjaan pohjautuva Molli ja Kumma, tarina ystävyydestä, mustasukkaisuudesta ja erilaisuudesta. Esitys on toteutettu yhdessä Turun Kaupunginteatterin kanssa ja se saa kantaesityksensä 13.10.2018.

Esitysajat: Turussa 13.10. – 10.11.2018
Kesto: n. 40 min.
Liput: 13/10 €
Ikäsuositus: Yli 3-vuotiaille
Sijainti: Turun Kaupunginteatteri, Sopukka, Itäinen Rantakatu 14, Turku

Lisätietoja mm. täältä.

 

8. Billy Elliot / Tampereen Työväen Teatteri

Oi, oi, oi! Tämän haluan itse aivan ehdottomasti nähdä! Ja ainakin esikoiseni otan mukaan! 🙂 Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä saa lokakuussa (18.10.) ensi-iltansa Billy Elliot -musikaali!!!

Teatterin sivuilta ei löytynyt vielä tietoja esityksen kestosta tai ikäsuosituksesta, mutta nyt syyskaudella esityksiä on: 13.10. – 29.12.2018
Liput: 64/62/54/34 €
Sijainti: Tampereen Työväen Teatteri, Suuri näyttämö, Hämeenpuisto 28-32, Tampere

Lisätietoja täältä.

 

9. Talvisirkus Rakkaus / Tanssiteatteri Hurjaruuth

Helsinkiläisen Tanssiteatteri Hurjaruuthin tämänvuotisen Talvisirkuksen teemana on ihanasti rakkaus. Ja on selvää, että me menemme taas tänäkin vuonna koko perheen voimin ihailemaan Kaapelitehtaalle huimia sirkustemppuja, upeaa kekseliäisyyttä ja ihastuttavaa visuaalisuutta. 🙂

Esityksiä 8.11.2018- 13.1.2019
Kesto: n. 2 h (arkiaamujen ja -iltapäivien näytökset n. 1 h)
Liput: alk. 28/17 €
Ikäsuositus: Kaikille yli 3-vuotiaille, myös aikuisille
Sijainti: Kaapelitehdas, Pannuhalli, Tallberginkatu 1, Helsinki

Lisäinfoa täältä.

 

10. Tatu ja Patu supersankareina / Teatteri Hevosenkenkä

Espoolaisessa Teatteri Hevosenkengässä esitetään taas tänä syksynä huisin hienoa Tatu ja Patu supersankareina -nukketeatterinäytelmää. Ko. esityksen ensi-ilta oli 2,5 vuotta sitten – ja tuolloin saimme kokea sen kahden vanhimman lapseni kanssa. On superihanaa, että näytelmä palaa jälleen Hevosenkengän ohjelmistoon ja kuopuksemmekin pääsee nyt näkemään sen! 🙂 (Tosin myös isommat lapsemme ilmoittivat haluavansa päästä tälläkin kertaa mukaan. ”Se on niin hyvä!!!”)

Esityksiä: 15.11. – 24.11.2018
Kesto: n. 50 min.
Liput: 11,50 – 14,50 € 
Ikäsuositus: Yli 3-vuotiaille
Sijainti: Teatteri Hevosenkenkä, Juhannusmäki 2, Espoo

Lisäinfoa täältä.

 

11. Vaahteramäen Eemeli / Lappeenrannan kaupunginteatteri

Syksyn satuklassikkovalintani on Vaahteramäen Eemeli Lappeenrannan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. (Toinen hyvä vaihtoehto voisi olla Peppi Pitkätossu Porin teatterissa…) Itselläni ei ole minkäänlaista ennakkokokemusta tästä lappeenrantalaisteatterista, mutta innoissani menemme näkemään esityksen, jossa kerrotaan olevan mukana mm. teatterin koko näyttelijäkaarti ja kolmihenkinen orkesteri.

Esitysajat: 1.12. (ensi-ilta) – 19.12.2018
Liput: 30/20 €
Sijainti: Lappeenrannan kaupunginteatteri, Suuri näyttämö, Kauppakeskus IsoKristiina, Kaivokatu 5, Lappeenranta

Lisätietoja täältä.

 

12. Lumiukko-joulukonsertti / Sibeliustalo

Yksi koko syksyn kiinnostavista elämyksistä on Lahden Sibeliustalossa esitettävä Joulukonsertti, jossa Sinfonia Lahti säestää iki-ihanan Lumiukko-elokuvan!!

Esitykset: Ke 19.12.2018 klo 17.30 ja 19.30, to 20.12. klo 17.30
Kesto: n. 45 min.
Liput: 15/8 €
Sijainti: Lahden Sibeliustalo, Pääsali, Ankkurikatu 7, Lahti

Lisätietoja mm. täältä.

 

Muut!

Ja lisäksi elättelen kovasti toiveita, että ainakin nuorimmaiseni pääsee näkemään jälleen päiväkotinsa mukana espoolaisen Teatteri Hevosenkengän ja vantaalaisen Tanssiteatteri Raatikon syysuutuudet! (Eli Hevosenkengässä Sotta Pyttysen ja Raatikossa Unikon satuja!)

Ja mikäli tiedät jonkun poikkeuksellisen upean lastenesityksen, olisi ihan hurjan ihanaa kuulla siitä – ja kertoa muillekin! 🙂

 

Ihania elämyksiä!

Johanna

 

Seuraathan Taidekotia myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä!

Ihanaa, että tykkäät ja jaat! Kiitos!!

Written by taidekoti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *