Luin muutama viikko sitten Helsingin Sanomista jutun uusiseelantilaisesta Avril McDonaldista ja hänen juuri suomennetuista Jukka Hukka -tunnetaitokirjoistaan. Kyseisessä jutussa kerrottiin mm. siitä, miten lasten on vaikea käsitellä tunteitaan ja miten McDonald sai itse ensimmäisen paniikkikohtauksensa 8-vuotiaana.

Tämä juttu kosketti minua. Tiedän, miltä tuntuu jännittää. Tiedän, mitä tarkoittaa ahdistus. Tiedän, millaista on, kun silmissä sumenee ja koko vartalo tärisee. Tiedän myös sen, miten huolissaan äiti voikaan olla, kun huomaa omassa lapsessaan normaalia voimakkaampaa jännitystä ja herkkyyttä.

Miten lasta voi auttaa? Miten voi torjua sen, ettei jännitys ala hallita koko elämää? Miten onnistua käsittelemään myös muita vaikeita asioita?

 

Avril McDonald: Jukka Hukka -sarja (PS-kustannus 2018)

 

Haluan tehdä parhaani. Haluan kasvattaa lapsistani onnellisia ja itsevarmoja yksilöitä, joilta löytyy välineet tunnistaa, hyväksyä ja hallita omat tunteensa.

Tämä oli taustalla, kun otin yhteyttä Jukka Hukka -kirjojen kustantajaan ja pyysin mahdollisuutta tutustua näihin uusiin tunnetaitokirjoihin. Samalla sain PS-kustannukselta mahdollisuuden tarjota kaikille lukijoilleni 20 % alennusta koko sarjasta (täällä)! Lisäksi sain arvottavakseni paketin, joka sisältää kaikki viisi Jukka Hukka -kirjaa ja näihin liittyvät tunnekortit (arvo yhteensä 143 )! (Osallistumisohjeet löydät tämän jutun lopusta.)

 

Avril McDonald: Jukka Hukka ja lohikäärmevauva (PS-kustannus 2018)

 

Viisi kirjaa ja paljon tehtäviä

Jukka Hukka -sarja on Avril McDonaldin kirjoittama ja Arja Pikkupeuran suomentama. Se sisältää viisi eri teemaan liittyvää, pehmeäkantista kirjaa, ja sen laatimisessa on hyödynnetty kasvatusalan ammattilaisten osaamista. McDonald on itse luokanopettaja ja kaikki kirjojen opit on tarkistettu psykologilla.

Jukka Hukka ja hirveä harmi käsittelee itseluottamuksen vahvistamista, Jukka Hukka ja kirjava takki ystävällisyyttä ja toisten huomioimista ja Jukka Hukka ja varjohirviö pelon ja jännityksen kesyttämistä. Jukka Hukka ja Iso Hukka -kirjan teema on menetyksestä ja surusta selviäminen. Jukka Hukka ja lohikäärmevauva -kirjassa puolestaan harjoitellaan mielen rauhoittamista.

Suomenkielisiin kirjoihin on liitetty myös runsaasti kasvatustieteen tohtori Liisa Ahosen laatimia, kuhunkin satuun liittyviä ideoita ja tehtäviä, joiden avulla voi harjoitella tunnetaitoja. Kirjat on suunnattu 4-7-vuotiaille.

 

Avril McDonald: Jukka Hukka ja hirveä harmi (PS-kustannus 2018) Avril McDonald: Jukka Hukka ja Iso Hukka (PS-kustannus 2018)

 

Kiehtova kuvitus ja ruonomuotoon kirjoitetut sadut

Kirjojen ensisijainen idea on tarjota välineitä tunteiden käsittelyyn ja tunteista puhumiseen. Samalla ne ovat kuitenkin ihastuttavia, runomuotoon kirjoitettuja satukirjoja. Meillä lapset halusivat kuulla heti yhdeltä istumalta kaikki viisi satua. He nauttivat loruista, sanoista ja sisällöistä.

Ensilukemalla emme uppoutuneet kovin syvälle kirjojen sanomaan, mutta silti nämä kirjat onnistuivat koskettamaan ja herättämään ajatuksia. Ne olivat kiinnostavia. Ne vetivät puoleensa.

Itse annan isot pisteet Arja Pikkupeuran suomennokselle. Ei nimittäin ole suinkaan itsestäänselvyys, että runomuotoon kirjoitettu tarina toimii. Riimittely on todellinen taitolaji, mutta suureksi ilokseni Jukka Hukka -kirjoissa se on onnistuttu toteuttamaan hienosti.

Ja niin ovat myös kirjojen kuvitukset! Tatiana Mininan kynänjälki on persoonallisen kaunista. Se onnistuu välittämään tarinoiden tunnelmat, tunteet ja tilanteet – ja kietomaan lukijan satumaiseen lumoukseen.

 

Avril McDonald: Jukka Hukka ja varjohirviö (PS-kustannus 2018) Avril McDonald: Jukka Hukka ja kirjava takki (PS-kustannus 2018)

 

20 % alennusta ja arvonta

Kiitos Avril McDonaldille näistä kirjoista! Ja kiitos PS-kustannukselle kirjojen julkaisemisesta myös suomeksi! Ja kiitos sinulle, että luit tämän jutun!

Jos haluat hankkia ko. kirjat itsellesi, saat niistä -20 % alennusta tämän linkin kautta. (Linkki vie PS-kustannuksen kampanjasivulle, jossa voit tutustua kirjoihin tarkemmin. Itse en hyödy mahdollisesta ostostasi muuten kuin olemalla onnellinen siitä, että joku lapsi saa mahdollisuuden opetella tunnetaitoja. 🙂 )

Tuolta samalta sivulta voit ostaa alennuksella myös Jukka Hukka -kirjoihin liittyvät tunnekortit.

Voit myös voittaa nämä kaikki viisi Jukka Hukka -kirjaa ja niihin liittyvät tunnekortit kertomalla alla olevaan viestikenttään esimerkiksi sen, mikä kirjoista kuulostaa mielestäsi kaikkein kiinnostavimmalta / hyödyllisimmältä.

Voittopaketin arvo on yhteensä 143 € ja se arvotaan tiistaina 24.4.2018 klo 21.30.

Paketin voittaja ilmoitetaan tämän jutun kommenttina ja häneen ollaan yhteydessä sähköpostitse. (Voittajan tulee ilmoittaa postiosoitteensa viimeistään sunnuntaina 29.4.2018 paketin postitusta varten.)

 

Avril McDonald: Jukka Hukka -sarja (PS-kustannus 2018)

 

Onnea arvontaan! Ja antoisia hetkiä tunteiden parissa!

– Johanna

 

P.S. Luen itse parhaillani Reija Suntion Kesytä jännitys. Opas kasvattajille -kirjaa (PS-kustannus, 2015). Sain myös tämän kirjan PS-kustannukselta tutustuttavakseni, ja jo ensimmäisten sivujen perusteella suosittelen tätä ehdottomasti jokaiselle varhaiskasvatuksen ammattilaiselle ja kaikille niille vanhemmille, joiden kotoa löytyy pieni jännittäjä. 🙂

P.P.S. Jukka Hukka ja Iso Hukka -kirjan teema on menetyksestä ja surusta selviäminen. Olen aikaisemmin listannut kuolemaa käsitteleviä lastenkirjoja Terveisiä taivaaseen, Mummu! –juttuuni.

P.P.P.S. Olen myös aikaisemminkin kirjoittanut lasten tunnetaidoista, ks. Kamalan ihana päivä -kirjaa käsittelevä juttuni.

P.P.P.S. Jukka Hukka -sarjan alkuperäiset, englanninkieliset verkkosivut löytyvät osoitteesta www.feelbrave.com.

 

 

Seuraathan Taidekotia myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä!

Ihanaa, että tykkäät ja jaat! Kiitos!!

Written by taidekoti

271 Comments

Ulla Moilanen

Töihin ottaisin käyttöön kaikki Jukka-Hukka-kirjat.Tarvetta on kaikkien kirjojen käyttöön, varsinkin ystävyys aiheisen.
Myös lasten lapsien kanssa voisin kirjoja lukea ja kuvia katsella.

Reply
Minna Nurmi

Jukka Hukka ja Iso Hukka olisi meille erittäin ajankohtainen tällä hetkellä. Kaikki muukin materiaali olisi hyödyksi sekä omalle perheelle että hyvänä työkaluna omassa työssäni.

Reply
Elina

Varjohirviö vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Tosin kaikki vaikuttavat hyviltä materiaaleilta omaan työhön lastentarhanopettajana 🙂 ! Kelpaisi siis kaikki!

Reply
Outi Rinne

Jukka Hukka ja lohikäärmevauva olisi nyt päällimmäisenä levottomalle 4-vuotiaalle. Kaikki muutkin hyödyllisiä myös töissä alakoulussa.

Reply
Sanna P

Nämä kaikki kuulostavat tosi hyviltä ja sopivilta meidän perheeseen, jossa on autistinen tunnehallintaongelmainen poika. Toivottavasti voitto napsahtaisi 😀

Reply
Heidi.J

Kaikki kuulostavat tosi hyvältä. Ehkä tänään eniten nousi tuo ”rauhoittuminen ja harjoitteleminen” esille. 🙂

Reply
Kirsi

Kaikki vaikuttavat todella hyviltä, todella vaikeaa valita vain yhtä kirjaa 😊 Eniten käyttöä olisi varmasti kirjoilla Hirveä harmi, Lohikäärmevauva ja Kirjava takki. Uskoisin, että näistä olisi hurjasti apua esikoisen kanssa, jolla hieman haastetta tunteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Tällaisen kirjapaketin voitto olisi ihan mahtava juttu!!

Reply
Tuula

Mietin viime viikolla, raaskisinko ostaa paketin käytettäväksi töissä. Vaan tili tuli ja meni. Josko olisikin tuuria ja arvonnassa saisivat tunnetaitoihin hyödyn monet lapset.

Reply
hissu

ihana paketti,mielelläni lukisin pienille lastenlapsille täällä mummulassa,kirjava takki luettaisiin varmaankin ensin.

Reply
Sanna

Tavoitteenani on kasvattaa tunteensa ymmärtävä, hyväksyvä ja niistä myös rohkeasti häpeilemättä keskusteleva nuori herra. Tämä taitaa kuitenkin valitettavasti tänäkin päivänä olla hankalaa ”miesten maailmassa”, jonne pienet pojat tunnutaan yhä ohjattavan varsin nuorina. Nämä kirjat olisivat varmasti suuri apu tavoitteeni saavuttamisessa. 😊

Reply
Airi

Kirjava takki olisi meille nyt ajankohtainen kun 4 vuotias on hieman itsekäs ja pitäisi ottaa toiset enemmän huomioon.

Reply
Emiliaa

Hirveä harmi Jukka hukka on mielenkiintoisen kuuloinen, myös itsetuntemusta kehittävä kirja kiinnostaa kovasti. Näitä hyödyntäisin erityisesti lastentarhanopettajan työssäni, mutta myös oman pojan kanssa. Olisi mahtavaa voittaa!

Reply
Hippu

Aivan mahtava paketti! Kirjava takki olisi oma suosikkini, mistä olisi hyvä aloittaa. Olen täysin samaa mieltä, kun yhtä kirjaa vilkaisin, että suomentajalle kaikki kiitos upeasta työstä!

Reply
Piiti Elo

Kaikki vaikuttavat mielenkiintoisilta. Uudet tunnepaketit aina kiinnostaa, niitä voi käyttää omassa työssään yhdistellen hyviä juttuja kaikista sopivaksi omaan lapsiryhmäänsä. Tunteita ei koskaan käsitellä liikaa…

Reply
Maria

Kaikki kuulostavat mielenkiintoisilta, mutta jos yhden valitsen niin jukka hukka ja hirveä harmi.

Reply
Katri

Kaikki kirjat ja kortit olisivat kullanarvoisia työssäni! Olisi ihana voittaa juuri nämä kirjat

Reply
Anni

Kirjava takki olisi ehkä ykkösvalinta päiväkodin 3-5v ryhmässä. Kaveritaitoja ei voi liikaa harjoitella! Myös muut kirjat tulisivat suureen tarpeeseen.

Reply
Aino

Mahtava paketti! Jukka Hukka ja hirveä harmi tulisi käyttöön päiväkodissa pienryhmän kanssa 😊

Reply
Marjo

Jukka Hukka ja hirveä harmi kuulostaa tosi ajankohtaiselta kirjalta…meidän päiväkotiryhmälle ainakin.

Reply
Petra

Kirjava takki vaikuttaa tarpeelliselta ja mukavalta töihin päiväkotiin ja vastaisikin hyvin ryhmän tarpeisiin 🙂

Reply
Sari Jaakkola

Voi, nämä tulisi niin tarpeeseen meidän perhepäivähoidon parityöskentelyryhmään <3 Juuri nyt ryhmässä lapsia, jotka varmasti hyötyisivät kirjoista! Meillä perhepäivähoitajilla, kun ei ole budjettia, jolla voisimme kirjoja hankkia vrt. päiväkoteihin. Jäädään toiveikkaana odottamaan, jos onni suosisi =)

Reply
Sanna

Jukka hukka ja iso hukka -kirja herätti mielenkiintoni ensin. Tosin kaikki vaikuttivat tutustumisen arvoisilta.

Reply
Jaana Tirkkonen

Jukka Hukka ja Iso Hukka kuulostaa kaikkein mielenkiintoisimmalta, vaikkakin tunteita käsitteleviä kirjoja lasten kanssa työskentelyyn ei koskaan ole liikaa. Runon muotoon kirjoitetut sadut kuulostaa mielenkiintoiselta.

Reply
Iida Sirén

Minua kiinnostaa erityisesti lohikäärmevauva-kirja. Vaikkakin kaikki muutkin toki herättivät kiinnostuksen, niin rauhoittuminen ehkä eniten. 🙂

Reply
Minna

JukkaHukka ja varjohirviö kuulostaa parhaimmalta! Esikoinen on hirveä jännittäjä ja hänellä on usein pelkotiloja, enkä oikein tiedä miten auttaisin häntä. Näitä voisi käyttää myös päiväkodissa hyvin!

Reply
Tuuli

Jukka Hukka ja hirveä harmi olisi mieleisin, mutta muutkin kiinnostavat 🙂 Vaikuttaa tosi kivalta kirjasarjalta!

Reply
Kati

Kaikki kuulostavat mielenkiintoisilta, jos täytyisi yksi valita niin tuo missä on suru ja menetys, se on aina vähän vaikea aihe lasten kanssa. Tulisivat kyllä tarpeeseen, työkäyttöön ja ehkä tulevaisuudessa myös omaakin.

Reply
Salla

Jukka Hukka ja Kirjava takki kuulostaa erityisen kiinnostavalta. Tässä yksilökeskeisessä ajassa monen ainokaisena kasvaneen lapsen yhteisö- ja empatiataidot kaipaavat vahvistusta. Muutkin kirjat tulisivat ahkeraan käyttöön työssäni päiväkodissa. Hirmuisen ihanat kuvat ja tarinoiden kautta lasten kanssa on helpompi käsitellä vaikeitakin aiheita.

Reply
Tiina

Tämä vaikuttaa aivan mahtavalta kirjasarjalta! Omalle jännittäjälapselleni varmasti auttavin kirja olisi varjohirviö, mutta luulen että kaikista kirjoista olisi varmasti suurta hyötyä 🙂

Reply
Anna

Jukka Hukka ja kirjava takki olisi 4-vuotiaalle, kaveritaitoja harjoittelevalle ja ihmettelevälle hyvinkin ajankohtainen kirja 🙂

Reply
Jaana Ranta

Jukka Hukka ja varjohirviö kuullosti tällä hetkellä mielenkiintoisimmalta. Toki omaan päiväkotiryhmään kaikille kirjojen teemoille olisi tarvetta. Olen kovasti kiinnostunut aiheista, toivottavasti tärppäisi <3

Reply
Erja

Avosylin ottaisin vastaan! Olis mahtavaa ottaa nää käyttöön pienryhmässä ”tunteet ja vuorovaikutus”. Peukut pystyssä 👍👍

Reply
Taina

Mielenkiintoinen paketti. Kaikki kirjat kuulostavat hyvältä ja myös tunnekortit. Olisi kätevä paketti aiheesta.

Reply
Sari

Jukka Hukka ja hirveä harmi tulisi tarpeeseen tulistuvan lapseni kanssa eikä muutkaan jäisi lukematta

Reply
Emmi

Vau, mikä paketti! Tämä paketti tulisi tarpeeseen eskariluokkaan, jonka opettajana toimin. Tunnekortit ja Jukka Hukka ja varjohirviö-kirja kiinnostavat erityisesti!

Reply
Linda

Vaikea valita, kaikki vaikuttaa mielenkiintoisille!
Jukka Hukka ja lohikäärmevauva olisi ajankohtainen.

Reply
Jenni K

Jukka Hukka ja Hirveä harmi olisi kyllä ollut hurjan hyödyllinen kuluvan vuoden aikana ja todennäköisesti jatkossakin. Kaikki teemat ovat tärkeitä ja yhtä oli vaikea valita

Reply
Linnea

Kaikki!!! Mutta jos mietin mihinkä ensinmmäisenä tutustuisin niin Jukka Hukka ja kirjava takki!

Reply
Sanni

Kaikki mielenkiintoisen kuuloisia mutta kirjava takki kirjan aihe tällä hetkellä aiheellisin

Reply
Katinka

Aloitan ylihuomenna lastentarhanopettajana uudessa ryhmässä ja aivan varmasti kirjoille löytyisi monta innostunutta kuulijaa. Tunnetaitojen harjoittelun merkitystä mm. varhaiskasvatuksessa ei voi kyllä vähätellä! ❤

Reply
Elina

Kaikki kirjat olisivat hienoja työvälineitä töihin ja lapset pitäisivät niistä myös

Reply
Britt

Kaikki vaikuttavat tarpeellisilta, mutta jos pitää valita, niin Jukka Hukka ja hirveä harmi. 💗

Reply
Marja

Jukka Hukka ja kirjava takki, minulla on juuri kirjastosta kirjat lainassa ja hyviltä kyllä vaikuttivat työkäyttöön!

Reply
Lennu

Kirjava takki auttaisi tänä päivänä monia lapsia sekä aikuisia. Omien lasten lisäksi lukisin kirjoja myös työssäni päivähoitoikäisille lapsille. Tunnetaitojen vahvistusta kaivataan kipeästi varhaiskasvatuksessa uusien haasteiden edessä.

Reply
Terhi

Vau, kuulostavat ihan huippuhyviltä. Jukka Hukka ja lohikäärmevauva olisi meille tarpeen

Reply
Piia

Vaikea valinta, sillä kaikissa kirjoissa on mielenkiintoinen teema. Lukisin mielelläni lapsille!

Reply
Anne

Varmasti upea tunnetaitoharjoitusmatsku! Ryhmässäni on lapsia, joille jokaiselle löytyy heille sopiva tarina. Hienoa, että on Liisa Ahosen vinkkejä. Luen parhaillaan hänen kirjaansa 😊

Reply
Lotta

Kirjoista tällä hetkellä eniten tulisi käyttöön itsetunnosta tai itsesäätelystä kertovat kirjat. Koko kirjasarja olisi varmasti hyvä paketti, jota voisin työssäni lasten kansaa käyttää.

Reply
Anna Männistö

Kaikkiin kirjoihin olisi kiinnostava tutustua. Kirjava takki ja hirveä harmi nyt ainakin kiinnostaisivat!

Reply
Hanna

Tää olis vaan niin huippu juttu ja käyttöä olisi jo ihan kotonakin lapsille. Ja töissä myös.

Reply
Katarina

Jukka Hukka ja varjohirviö kuulostaa tähän hetkeen kiinnostavimmalta, koska tyttöni kaikessa reippaudessaan jännittää ja pelkää välillä vähän kummiakin asioita. Myös muut kirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta.

Reply
HENNA

Jukka Hukka ja varjohirviö kiinnostaisi kovasti (muutkin kyllä) ja tunnekortit tulisivat ahkeraan käyttöön 🙂

Reply
Leena-Maija Järvenkallas

Kaikki kirjat ovat aivan ihania. Ehkä mieluisin olisi kuitenkin Jukka hukka ja hirveä harmi sillä vahva itsetunto auttaa jokaisessa tilanteessa

Reply
Minna

Kaikki kirjat olisivat ahkerassa käytössä työssäni, mutta varmasti niitä luettaisiin myös meillä kotonakin. Kirjava takki olisi ehkä ensimmäinen kirja jonka lukisimme.

Reply
Johanna T.

Näillä materiaaleilla olisi erittäin paljon käyttöä. Mukava ja innostava uusi materiaali olisi enemmän kuin tervetullut. ❤️

Reply
Kirsi J.

Vaikea valita, mutta ehkäpä Jukka Hukka ja kirjava takki olisi ryhmässäni nyt se kaikkein ajankohtaisin luettava.

Reply
Noora

Jukka Hukka ja Kirjava takki kuulostaa tälle kaudelle sopivimmalta, kaikki tulisivat tarpeeseen. Käyttäisin töissä lastentarhanopettajana ja myös kotona omien lasten kanssa 😊

Reply
Maiju M

Jukka Hukka ja lohikäärmevauva kuulostaa sopivalta tämän hetkiseen arkeen. Varmaan kaikista olisi hyötyä

Reply
Marie

Hirveä harmi kuulostaa tällä hetkellä omiin tarpeisiin sopivimmalta mutta kaikki tulisi ehdottomasti tarpeeseen! 🙂

Reply
Erika Asklöf

Kaikki kuulostavat mahtavilta ja hyödyllisiltä, erityisesti Jukka Hukka ja Kirjava takki!

Reply
Marika

Kaikki kiinnostaisi todella paljon. Olisi pitkäksi aikaa mielenkiintoista ja ajankohtaista luettavaa.

Reply
Hanna

Jukka Hukka ja Hirveä harmi tuntui tarpeellisimmalta ja sopivimmalta tähän hetkeen. Loistavalta paketilta kuulostaa! Toivottavasti arpaonnea on matkassa.

Reply
Mirjam Linnapuomi

Tärkeä teema tunnetaidot!
Ehkä eniten kiinnostaa Jukka Hukka ja varjohirviö.

Reply
Ann-Maaret Heikkinen

Oijoi, noi kaikki on mielenkiintoisia ja tulis tarpeeseen + mun kautta niistä hyötyis tosi moni muukin! <3

Reply
Tinja

Kirjat tulisivat tarpeeseen työssäni päiväkodissa😊 Mielelläni tutustuisin kaikkiin!

Reply
Elina

Kaikki kirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta ja tärkeiltä. Erityisimmin kiinnostuin kuitenkin Jukka Hukka ja lohikäärmevauvasta.

Reply
Leena Kaijanlaakso

Jukka Hukka ja hirveä harmi on ehkä se mistä lasten kanssa haluaisin aloittaa. Kaikki kirjoissa olevat tunteet ovat tärkeitä ja kirjojen avulla niitä on hyvä käsitellä. Kuvitus näyttää mielenkiintoiselta ja riimimuotoon kirjoitettu teksti tuo oman lisänsä lasten kanssa luettaviin kirjoihin. On tärkeää että lapset saavat tutustua laajasti eri tyyppisiin kirjoittamisen muotoihin. Nämä kirjat laajentavat sekä itsetuntemusta että tuovat laajempaa tutustumista kirjallisuuteen.

Reply
Mira

Jukka Hukka ja hirveä harmi. Kaikki kirjat varmasti mahtavia. Itseluottamusta ei voi koskaan tukea liikaa ja oman lapsen kasvatuksessa haluan tätä tukea erityisesti. Työskentelen eri päiväkodeissa ja siellä käyttäisin myös näitä kirjoja

Reply
Ruut

Olen tätä pakettia haaveillut töihin käyttöön eli päiväkotiin tulisi monen lapsen iloksi.

Reply
Annette

Kaikkihan nuo olisivat ihania ❤ Mutta jos on pakko valita niin itsetunnon ja itseluottamuksen vahvistaminen on tällä hetkellä lähinnä sydäntäni.

Reply
Rosa-Maria Sottinen-Martinez

Kaikki kirjat mielenkiintoisia. Töihin tulisivat erittäin tarpeeseen

Reply
Anu

Kyllä tämä on pakettina paras! Hirveä harmi-kirjalla aloittaisin, jos yksi pitäisi valita.

Reply
Päivi Isopahkala

Tunteiden käsittely lasten kanssa todella tärkeää. Erilaiset materiaalit kiinnostaa aina. Elikkäs kaikki kiinnostaa.

Reply
Hanna

Hirveä harmi kuulostaa erityisen tarpeelliselta. Kaikista olisi hyötyä työssä ja kotonakin.

Reply
Linda

Töissä päiväkodissa kaikki olisivat hyödyllisiä, mielenkiintoisia ja tarpeellisia. Nyt on lasten kanssa käyty paljon läpi kaveritaitoja ja ystävällisyyttä kaikkia kohtaan joten tuo Jukka Hukka ja kirjava takki tulisi heti käyttöön!

Reply
Mari Haukilehto

Kaikki kirjat tulisivat kovaan käyttöön! Olen vaikeavammaisten lasten puheterapeutti.

Reply
Hanna

Ihana että kirjoja on sarjaksi asti. Sama päähenkilö, joka johdattaa käsittelemään erilaisia tunteita, on huippu juttu! Muutenkin kirjat vaikuttavat todella mielenkiintoisilta kokonaisuudessaan! 🙂

Reply
Jenni

Kun pitää valita, niin kyllä se on Jukka Hukka ja hirveä harmi sekä tunnekortit, jotka herättävät ensimmäisinä mielenkiintoni.

Reply
Santero

Kaikki kuulostavat todella hyviltä!! Jos yksi pitää nostaa ylitse muiden niin….. hirveä harmi!
Tulisivat kaikki varmasti kovaan käyttöön päiväkotiimme! 👍

Reply
Hanna Mäenpää

Täytyy sanoa että kaikki kirjat ja kortit vaikuttavat tosi hyviltä. En ole vielä päässyt niitä lähemmin katsomaan mutta mielenkiintoa kyllä löytyy.

Reply
Laura

Jukka Hukka ja hirveä harmi. Itseluottamuksen ja itsetunnon tukeminen on tärkeä osa työtäni kasvattajana. Tämä kirja sopisi erityisen hyvin teemaltaan lapsiryhmälleni.

Reply
Marika

Kaikki kirjat ja kortit vaikuttavat tosi hyödyllisiltä, niin kotiin kuin töihinkin päiväkotiin. Erityisesti Jukka Hukka ja hirveä harmi sekä Jukka Hukka ja lohikäärmevauva olisivat nyt ajankohtaisia meille kotiin.

Reply
Minna Lindfors

Jukka Hukka ja varjohirviö, olisi meille tähän hetkeen sopiva kirja. Kaikki kirjat loistavia ja tulisi aktiiviseen käyttöön.

Reply
Viivi Vatanen

Hirveä harmi ja lohikäärmevauva tulisivat tosi tarpeeseen ihanan juuri 4 vuotta täyttäneen poikaseni kanssa.

Reply
Kati Jokinen

Kuullostaa todella hyvälle sarjalle!! Tunnetaidot ovat tämän päivän juttu! Eskarilaisten kanssa niitä painottaen käsitellyt koko vuoden ❤️

Reply
Jonna Hurme

Oi tää sarja ois niin täydellinen vaikeiden asioiden käsittelyssä. Koko sarja kiinnostaa, etenkin Jukka hukka ja iso hukka.

Reply
MM

Hirveä harmi -kirja kiinnostaa kaikista eniten, mutta myös kaikki muut vaikuttavat hyviltä.

Reply
Katja

Upea paketti ja vaikea valinta… Kirjava takki olisi juuri tällä hetkellä ajankohtainen ryhmässämme.

Reply
Iris

Kaikki kirjat tulisivat varmasti aktiiviseen käyttöön töissä asiakkaiden kanssa. Kotonakin ainakin hirveä harmi ja lohikäärmevauva olisivat hyödyksi.

Reply
Sari Halme

Jukka Hukka ja kirjava takki sopisi tähän päivään, valitettavasti itsekeskeisyys vaan lisääntyy.

Reply
Iina

Tällä hetkellä tarpeeseen tulisi pelkoja ja jännitystä käsittelevä kirja. Koko sarja kyllä kiinnostaa kovasti.

Reply
Mari

Hyvä kirjasarja! Kaikissa hyvät ja ajankohtaiset aiheet. Lohikäärmevauva erityisesti olisi työkäytössä tällä hetkellä tarpeellinen

Reply
Mervi Seikola

Kuulostaa täydelliseltä ja niin ajankohtaiselta kirjapaketilta tunnekortteineen. Jukka Hukka ja kirjava takki olisi hyvä aloituskirja.

Reply
Mervi Seikola

Kuulostaa täydelliseltä ja niin ajankohtaiselta kirjapaketilta tunnekortteineen. Jukka Hukka ja kirjava takki olisi hyvä aloitus kirja.

Reply
Paula stafsula

Varmasti joka aiheesta on hyötyä lapsille.omaa ryhmää varten ottaisin kaikki, mutta aloittaisin kirjavasta takista:)

Reply
Mira H.

Jukka Hukka ja Kirjava takki olis nyt varmaan omassa elämässä ajankohtainen mutta mielelläänhän nuo työkaluiksi ottaisi kun hoitovapaalta työn pariin taas palaan!

Reply
Heidi

Kaikki Jukka Hukka kirjat vaikuttavat erittäin mielenkiintoisilta ja hyödyllisiltä, mutta juuri tähän hetkeen sopisi lohikäärmevauva. Olen töissä päiväkodissa ja kaikki kirjat tulisivat tarpeeseen työpaikalla. Samalla työkaverit saisivat tutustua kyseiseen kirjasarjaan. Kirjoista olisi siis hyötyä monille kasvattajille ❤️

Reply
Tiia

Jukka Hukka ja hirveä harmi olisi tällä hetkellä osuvin ryhmässäni kuin kotonakin. Kaikki kirjat tulisivat kuitenkin ahkeraan käyttöön. ❤

Reply
Heli

Jukka Hukka ja hirveä harmi, olisi ajankohtaisin, mutta mielelläni kaikki ottaisin käyttöön ryhmässäni.

Reply
Marika

Perhepäivähoitoryhmässämme tämä kirjasarja/tunnekortit tulisivat tarpeeseen. Tällä hetkellä ryhmässä on haasteellisia tunnetilanteita päivittäin, joten kirjoista ja korteista olisi meille kaikille suuri apu.

Reply
Eeva Haataja

Kaikki kirjat tulisivat hyvään käyttöön. Olen lastentarhanopettaja ja kuuden lapsen isoäiti. Toivottavasti onni suosii arvonnassa. 😊

Reply
Sonja

Kaikki sarjan kirjat ja tunnekortit sopisivat täydentämään valmistuvan lastentarhanopettajan materiaalivarastoja 😊

Reply
Terhi Arohonka

Kaikki kuulostavat hyviltä, mutta tähän hetkeen ehkä parhaiten Jukka Hukka ja kirjava takki 🙂

Reply
Leena

Kaikki kirjat kuulostavat mielenkiintoisilta. Jukka Hukka ja kirjava takki tuntuu tällä hetkellä ajankohtaiselta. Kirjat tulisivat käyttöön päiväkodilla ja omassa työssäni. =)

Reply
Kati Koskinen

Päivitän ammattitaitoani sosiaalikasvattajasta sosionomiksi. Suunnittelen opinnäytetyön tekemistä tunnetaidoista ja sos-em haasteista. Kirjapaketti olisi mainio paketti kokonaisuudessaan. Erityisesti haluaisin tutustua kortteihin.

Reply
Iida-maria

Kaikki kuulostavat mielenkiintoisilta ja hyviltä, mutta jukka hukka ja lohikäärmevauva ehkä ylitse muiden 🙂

Reply
anna

Jukka Hukka ja Iso Hukka olisi ajankohtainen, vaikkakin kaikista saisi hyödyn kotona sekä töissä. <3

Reply
Marjo

Jukka Hukka ja Iso Hukka olisi varmasti hyödyllinen kirja sijaisvanhemmalle, hänen käsitellessä menetyksiä huostaanotetun lapsen kanssa. Kaikki tosin kuulostaa ja näyttää hyvältä😊

Reply
Ruut Kuuppo

Erityisesti Jukka Hukka ja hirveä harmi olisi mielenkiintoinen. Toki kaikki muutkin vaikuttavat oivallusilta teoksilta käsitellä tunteita lasten kanssa.

Reply
Heli Hautakangas

Kaikki Jukka Hukka kirjat ja tunnekortit olisivat varmasti oivallisia:) Ne tulisivat kyllä kakkosluokkalaisilla käyttöön.

Reply
Laura

Hirveä harmi kirja tulis töissä (päiväkoti) käyttöön, ihan varmasti muutkin. Kortitkin vaikuttaa hyviltä. Tunnetaitoja ei voi liikaa harjoitella!!

Reply
Henna

Eniten kiinnostaisi varjohirviö tai kirjava takki mutta kaikki kirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta ja hyödyllisiltä. 🙂

Reply
Hanna Wärri

Jukka Hukka ja hirveä harmi olisi todennäköisesti kaikkein tarpeellisin, sillä tunnesäätelyn harjoittelemista ja käsittelemistä tarvitaan jatkuvasti enemmän ja enemmän.

Reply
Tiina

Kaikki kuulostavat hyviltä, ehkä nuo Hirveä harmi sekä Kirjava takki tulisivat eniten tarpeeseen juuri nyt sekä kotona omien lasten kanssa että töissä päiväkodissa.

Reply
Nanna

Jukka Hukka ja hirveä harmi. Moni kiukku ja jumi voisi helpottua, jos luottaa ja uskop itseensä.

Reply
Jemina

Erityisesti huomioni kiinnittyi Jukka Hukka ja Iso Hukka- kirjaan, sillä kirjan esittelyteksti oli paitsi kaunis kuvaus kirjan sisällöstä myös elämästä ylipäätänsä. Kuvauksesta välittyi hyvin sensitiivinen lähestymistapa, jonka kautta lapselle jopa ylivoimaisen vaikeiden asioiden käsittely tapahtuu turvallisessa ilmapiirissä. Innolla lähtisin kokeilemaan kirjoja työssä lastentarhanopettajana sekä erityisesti lähellä olevien pienten ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet suuria pettymyksiä.

Reply
Margit Kirsilä

Eskariopena totean, että kaikki kirjat on hyödyllisiä ja ahkeraan käyttöön tulisivat kaikki! Mielenkiintoni kuitenkin kohdistui itsetunnon vahvistamiseen ensimmäisenä.

Reply
Tiina Huttunen

Vaikea olisi noista parasta valita, sillä kaikissa käsitellään niin hyviä ja tärkeitä teemoja. Aloittaisin ehkä Hirveästä harmista ja Kirjavasta takista. Käyttäisin sekä kotona äitinä että töissä lastentarhanopettajana.

Reply
Kiki

Koko sarja on hyvä ja kiinnostava. Parhaat lienevät ”hirveä harmi” ja ”kirjava takki”.

Reply
Sanna Koivula

Kaikki kirjat kuulostavat hyviltä ja käyttöä löytyisi kaikille! Jos yksi pitää nostaa niin varmaankin se olisi tuo Hirveä harmi.

Reply
Tuulia

Kaikki kirjat kuulostavat todella kiinnostavilta! Mutta erityisesti ”kirjava takki” 🙂

Reply
NinaK

Jukka Hukka ja hirveä harmi vaikuttaa sellaiselta, joka olisi niin kotona kuin työssänikin ajankohtainen.

Reply
Sanna

Nämä kaikki olisivat erityisen tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita päiväkotiryhmäni lapsille. Olen jo jonkin aikaa silmäillyt tätä kirjasarjaa!

Reply
Tuija

Jukka Hukka kirjat tulisivat käyttööni töissä, jossa opettelemme lasten kanssa tunne- ja vuorovaikutustaitoja eri tavoin.. Jukka Hukat olis hieno juttu tähän tarkoitukseen.

Reply
Sonja L

Jukka Hukka ja hirveä harmi kuulostaa tarpeellisimmalle tällä hetkellä – kaikki tulisivat kyllä käyttöön! Ihana kirjasarja, HALUAN!

Reply
Virve

Näiden tärkeiden taitojen äärellä kaipaisin nimenomaan lapsille suunnattuja kirjoja ja tämä sarja vaikuttaa erinomaiselta siihen tarpeeseen!

Reply
Irja Könönen

Kaikki kirjat ja kortit kuullostavat todella mielenkiintoisilta ja käyttökelpoisilta. Jos nyt pitää kuitenkin valita yksi, niin valitsen Jukka Hukka ja Iso Hukka.

Reply
Inka

Kaikki kirjat on varmasti lukemisen arvoisia, mutta erityisesti tunnetaitoja ja kommunikointia muiden kanssa harjoitellaan tällä hetkellä 🙂
Ensilukemiseksi valikoituisivat Hirveä harmi, Lohikäärme vauva ja Kirjava takki.

Reply
Sanna

Jukka hukka ja hirveä harmi ois meille just nyt ajankohtainen ja uskoisin kirjan antavan avaimia asioiden käsittelyyn. Kaikki nuo kirjat haluaisin lukea ja hyödyntää omien lasteni kanssa sekä töissä.

Reply
Saara Rinta-Filppula

Kaikki kirjat kuulostavat hyviltä ja kirjojen aiheet ovat tärkeitä! Erityisesti kuitenkin Jukka Hukka ja hirveä harmi on aihe, johon jatkuvasti törmää päiväkodin arjessa ja sitä olisi mahtava päästä työstämään kirjan ja tunnekorttien avulla. Olenkin etsiskellyt tällaista kirjasarjaa, joten toivotaan parasta arpaonnen suhteen! 😊

Reply
Inkeri Siitonen

Lohikäärmevauvaan tarttuisin ensimmäiseksi. Kuulostavat mielenkiintoisilta kaikki!

Reply
Kati Takamaa

Teen töitä traumataustaisten lasten kanssa, ja olen rakentanut itselleni oman materiaalipaketin. Nyt nämä ihanat Jukka Hukka-kirjat pompahtivat eteeni ja olen myyty. Tunnetaitoja/juttuja 2-17 vuotiaiden kanssa,tässä olisi paketti minulle henkilökohtaiseen käyttööni nyt ja tulevaisuudessa.

Reply
Katariina Pyökäri-Hänninen

Erittäin tarpeellisia kaikki, mutta erityisesti Hirveä harmi olisi lähellä sydäntä 🙂

Reply
Jenni

Vaikuttaa lupaavalta paketilta! Ensimmäiseksi haluaisin tutustua Jukka Hukka ja hirveä harmi -kirjaan. Käyttöä olisi kaikille!

Reply
JennaH.

Vau, ihan mahtava paketti!!! Haaveilin juuri pari päivää sitten jostakin Jukka Hukka -kirjasta, mutta en yksinkertaisesti osannut valita näistä vain yhtä, ja koko setti valitettavasti on lompakolleni liikaa. Todella vaikeaa siis valita, mikä kirjoista kuulostaa kiinnostavimmalta tai hyödyllisimmältä – oman lapsen kanssa juuri tällä hetkellä ehkä ensimmäisenä lukisin Jukka Hukka ja lohikäärmevauvan. Kirjat ja kortit tulisivat myös heti käyttöön päiväkotiryhmässäni!

Reply
Anita Valkealahti

Mahtavaa, että tällaisia tunnekirjoja ilmestyy!!!😊Näitä olisi ilo lukea töissä, jossa juuri panostetaan tunnetaitojen harjoittelua lasten kanssa. Harjoittelijoita ja hyötyjiä kirjoista löytyy myös kotoa! Harmin tunteita käsittelevä kirja olisi erityisen ajankohtainen nyt.😉❤

Reply
Päivi Toivola

Jukka Hukka ja hirveä harmi kulostaa mielenkiintoiselle. Varmasti muillekin tarinoille olisi käyttöä niin töissä kuin kotona omien lastenkin kanssa. Näistä tarinoista olisi myös kiva kokeilla tehdä nukketeatteriesityksiä.

Reply
Tuire Miettinen

Ajatus on hankkia kaikki kirjat. Tulisivat käyttöön omaan työhön sekä omien lasten kanssa luettavaksi.

Reply
Mari

Hei. Kaikki kirjat olisi huippuja, voisin käyttää niitä töissäni. Olen varannut kaikki kirjastosta, mutta hirvee jono ja mikä onni olisi omistaa kirjat ja tunnekortit niin voisi käyttää niitä heti silloin kun niitä tarvitsee. Ja muutenkin lukea kirjoja. 🙂

Reply
Päivi

Tärkeitä aiheita kaikki ja jokaiselle kirjalle (ja korteille) olisi käyttöä työpaikallani pienten lasten sekä alakoululaisten kanssa. Tähän hetkeen kuitenkin eniten Jukka Hukka ja kirjava takki. Lasten kanssa keskustellaan lähes päivittäin ystävällisyydestä ja toisten huomioimisesta. Se kun ei valitettavasti ole jokaiselle itsestäänselvyys.

Reply
Meri

Kirjava Takki tulisi heti käyttöön omassa lapsiryhmässä 🙂 Käyttöä löytyy muillekin paljon.

Reply
Päivi

Lohikäärmevauva tai hirveä harmi olisivat kiinnostavimmat. En osaa valita kumpi… tunnetaitoja harjoitellaan joka päivä meidän 4 ja 5v:n kanssa. Lisäksi perheemme on saanut erityisen pikkuveljen tänä vuonna, joten tunteita tullaan käsittelemään jatkossakin

Reply
Jessica Heikkilä

Menis käyttöön niin kotona kuin tulevaisuudessa töissä. Etenki rauhoittumisen opettelu kiinnostais ekana 🙂

Reply
Mervi

Nämä varmasti tulisi oikeinkin käyttöön sekä suomenkielen että sisällön vuoksi meidän lapsikatraalle. Näin ulkosuomalaisina kirjat sisällöltään toisivat varmasti monta positiivista oivallusta meidän elämään.

Reply
Sanna Huhta

Varmasti koko paketti tulisi käyttöön niin töissä kuin kotonakin, mutta erityisesti haluaisin tutustua kirjaan Hirveä harmi.

Reply
Jutta

Hirveä harmi olisi ehdottomasti lukulistan kärkipäässä. Koko paketti tuli käyttöön niin kotona kuin töissäkin.

Reply
Annika Nikula

Täällä tuleva lastenohjaaja olisi innoissaan mistä vaan noista kirjoista ja ehdottomasti noista korteista 👍 toivottavasti arpaonni suosii 🤗

Reply
Johanna

Upea paketti! 😍 Opetan ensi kuussa lähihoitajaopiskelijoille opintokokonaisuutta, jossa käsitellään lasten kirjallisuutta menetelmänä perheiden ja lasten kohtaamissa haastavissa tilanteissa. Jukka Hukka-paketti tulisi todelliseen hyötykäyttöön!

Reply
Virve Kupiainen

Työssäni päiväkodissa olisivat todella hyödyllisiä. Kotona myös kaksi pientä poikaa harjoittelee tunteidensa kanssa elämistä, joten käyttöön tulisivat kotonakin! Kirjat kuulostavat ja näyttävät hyviltä 😊

Reply
Saima

”Hirveä harmi” kuulostaa lohdullisen ihanalta, jos se harmi vaikka edes vähän helpottaisi jollakin pienellä ihmisellä tämän kirjan myötä. Ihana kirjasarja kokonaisuudessaan!
Lahjoittaisin sarjan omaan päiväkotiin, lasten ja aikuisten iloksi.

Reply
Kati Sjöman

Kirjava takki ja Hirveä harmi olisivat ensisijaiset.Tunnekortit kiinnostavat myös kovasti.Töissä kaikilla sarjan kirjoilla olisi varmasti käyttöä!

Reply
Pirjo Kujala

Jukka Hukka ja varjohirviö. Tämä kirjasarja olisi kyllä kiva saada meidän ryhmikseen 🤗

Reply
Laura

Hirvittävän tärkeitä juttuja, ystävällisyyttä ei ole koskaan liikaa, joten ehkä sen lukisin ensin. Mutta kaikki tärkeitä ja kaikki haluan lukea omille lapsille ja työssänikin.

Reply
Huli81

Mahtavaa! Jälleen hyvä ja hyödyllinen vinkki niin koti- kuin työelämäänkin. KIITOS! Ensimmäisenä tarttuisin Jukka Hukka ja lohikäärmevauva -kirjaan. Ehdottomasti mukana arvonnassa!

Reply
Maisa

Kaikki kuulostavan mielenkiintoisilta! Mutta ehkäpä viimeisimpänä mainittu, eli Jukka Hukka ja lohikäärmevauva -kirja kuulostaa houkuttelevimmalta. 🐉 Kohdeyleisökin on kirjoille jo mietitty 😄🤔

Reply
Heli Juntunen

Lohikäärmevauva kuulostaa tällä hetkellä tarpeellisimmalta, mut kaikki tulisi varmasti käyttöön 🙂

Reply
Hannaa

Jukka Hukka ja hirveä harmi osuu juuri tämän päivän tarpeisiin parhaiten. Kaikille kyllä töissä tarvetta.

Reply
Maarit

Jukka Hukka – kirjoista erityisesti Kirjava takki olisi meidän ryhmään hyvä kirja! Mieluusti kaikki kirjat & kortit ottaisin kokeiluun. 🙂

Reply
Milla

Kaikki kirjat kuulostavat loistavilta ja tässä olisi mahtava paketti töissä käytettäväksi tunnetaitojen opetteluun. Tällä hetkellä olen töissä päiväkodissa avusteisessa erityisryhmässä, joten tarvetta olisi! :3

Reply
Kati Kuusmas

Varjohirviö tuntuu parhaimmalta 2-3 -vuotiaille. Pahoja unia ja uusia pelottavia asioita ilmenee pienen mielessä paljon. Auttaisiko tämä kirja pelon käsittelyssä. Ihana kirjasarja ❤️

Reply
Eeva

Kaikki kirjat varmasti tarpeellisia ja mielenkiintoisia työtä ajatellen. Varjohirviö näyttäisi houkuttelevan ensimmäisenä tutustumaan sisältöön☺

Reply
Anu L

Mukana olen arvonnassa! Nämä kirjat olisivat kovassa käytössä, kunhan omaksi saisin! JukkaHukka ja kirjava takki- kirjaan olen saanut tutustua, mutta omana ei ole vielä yhtäkään.

Reply
Elise H.

Vaikuttaapa upealta kirjasarjalta, hienoa, että tällainen on olemassa! Olen ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂

Reply
Inka

Kaikki kirjat vaikuttaa hyviltä ja mielenkiintoisilta. Kaveritaitoihin liittyvät kirjat on aina hyviä! Toisaalta näistä kirjoista myös jukka hukka ja varjohirviö olisi erityisen käyttökelpoinen, koska koen, että minulla ei ole riittävästi keinoja jännittävien lasten tukemiseen. Kiitos myös jutun lopussa olleesta kirja vinkistä aiheeseen liittyen!

Reply
Mia

Jukka Hukka ja kirjava takki olisi kirjoista se jonka valitsisin jos vain yhden saisi valita. Jokapäiväistä asiaa ihan joka lapsiryhmässä.

Reply
Satu Hartikainen-Lindfors

Satu H-L
Kirjava takki. Sen lukisin lasten kanssa ensimmäiseksi. Vuorovaikutustaitoja ja toisten huomioimista pitää harjoitella ja ylläpitää joka hetki. Hyviä aiheita kaikki

Reply
Kiira

Todella mielenkiintoisen ja tarpeellisen tuntuisia kirjoja oman työn tueksi. Mikä tahansa/kaikki kelpaisi.

Reply
Henna Le

Näistä kirjoista Jukka Hukka ja iso hukka kiinnostaisi eniten, sillä surun käsittelyyn on aika vähän lapsille suunnattuja kirjoja. Koko sarjan voittaisin enemmän kuin mielelläni!

Reply
Henna Räsänen

Olen tanssipedagogi ja opetan lastentanssia. Olisi kiehtovaa kehittää näistä kirjoista tanssiharjoitteita lapsille . Itsetunto jo pienenä kunniaan!

Reply
Aila

Meille tarpeen tulisi tuo itseluottamuksen kasvattaminen ja pelon selättäminen… Näiden kanssa painitaan vähän väliä…

Reply
Aira Kitinprami

Jukka Hukka ja varjohirviö olisi tarpeen lapsiryhmässäni, sillä vastaavia kirjoja on vähän ja tarve on suuri.

Reply
Tuija

Mielestäni mielenkiintoisimmalta kuulostaisi Jukka Hukka ja Lohikäärmevauva. Kirjoista olisi valtava hyöty töissäni lasten parissa!

Reply
Kaija T

Jukka Hukka ja lohikäärmevauva kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta kaikille olisi käyttöä työssä.

Reply
Sarita Ketonen

Aivan loistava koko sarajapaketin 😘👌 Tunteiden käsittely on kallisarvoinen asia opetella jo pienestä pitäen. Antamalla lapsille tälläisiä mahdollisuuuksia, ojennamme lapselle elämän evääksi yhden tärkeimmistä helmistä.

Reply
taidekoti

Suuren suuret kiitokset kaikille osallistumisesta arvontaan! Arvonta on nyt suoritettu ja voittajalle on lähetetty asiasta sähköpostia. 🙂

Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *