Jos mietit hyvää luettavaa pienille lapsille, suuntaa kirjastoon ja lastenosaston H-hyllylle!

Muistatko, kun kerroin viime keväänä lastenkirjasta, joka sai itseltäni kirkkaasti täydet 10 pistettä? Luitko tuolloin juttuni Ville Hytösen kirjoittamasta ja Mira Malliuksen kuvittamasta Tootoo-vaari ja Tötteröauto -kirjasta?

Tämä kirja oli ihan huippu. Mutta niin ovat Hytösen muutkin lastenkirjat!

 

Ville Hytönen

Kun kirjaston H-hylly siirtyi meidän kotiimme…

Jostain käsittämättömästä syystä en ollut ennen ymmärtänyt lukea lapsilleni hytösiä. Mutta bongattuani edellisviikolla Ville Hytösen ja Mira Malliuksen uusimman uutuuden, Brontosaurus Beppen, päätin haalia kirjastosta luettavaksemme myös kaikki muut Hytösen kirjoittamat lastenkirjat. Ja useita näistä olemme jo saaneet käsiimme.

Viimeisen parin viikon aikana meillä on hykerrelty matkustavalle vauvaperheelle, Hipinäaasille, Naamarikoiralle ja Röhinämummulle, Pietimetsän asukeille ja Ötökkämaan tarinoille. Ja viimeistään näiden lukuhetkien jälkeen suosittelen kaikkia muitakin suuntaamaan pikaisesti kohti kirjastoa. 🙂

 

Hyviä lastenkirjoja / Ville Hytönen

 

Hykerryttävää huumoria

Ville Hytösen huumori on kerrassaan hykerryttävää. Se on sellaista yksinkertaisen kekseliästä ja huvittavan höpöä. Ihan täydellistä.

Vai mitä sanot siitä, että Helsinkiin matkustavaan vauvaperheeseen lukeutuvat pelkän pikkuvauvan lisäksi myös isävauva, äitivauva ja teinivauva? Tai siitä, että metsän nopein peikko on jalaton Pieti Pyllykkä, joka pomppii pitkin metsiä jättimäisellä pyllyllään? Tai siitä, että keittokattilasta putkahtaa dinosaurus? Tai pikkuötökän nimi on Ippu Pötökkä?

 

Ville Hytönen ja Mira Mallius: Brontosaurus Beppe (Into 2018)

 

Mieletöntä mielikuvitusta

Ville Hytösen saduissa ylistetään mielikuvitusta. Niissä on ihan uskomattomia juonenkäänteitä ja sellaista verbaliikkaa, jota voisin lukea lapsilleni loputtomiin. Ja lapseni tuntuvat myös kuuntelevan innoissaan. Sivun toisensa jälkeen. Kirjan kirjan perään.

Jos haluaa kasvattaa lapsiaan luovuuteen ja kekseliäisyyteen, kannattaa heille lukea ihan ehdottomasti hytösiä.

Kovin monessa muussa kirjassa en ole törmännyt sellaiseen kombinaatioon, jossa yhdistyvät näin taitava kielenkäyttö, hauska sanaleikittely, uskomaton huumori, toimiva opettavaisuus ja kekseliäs viihdyttävyys. Ja onpahan mukana myös runoja. Ja viittauksia vanhoihin satuklassikoihin. Ja loistava kuvitus!

(Toki Hytösenkin kirjoissa on suuriakin tyyli-, vivahde- ja laatueroja, mutta yhtäkään ei kannata jättää lukematta, eikä lukemista lopettaa ainakaan heti ensimmäiseen kirjaan.)

 

Ville Hytönen ja Mira Mallius: Kuka tykkää röhinämummusta? (Savukeidas 2018)

Kiitos kuvittajille!

Nimenomaan kuvitus on se, joka teki itsestäni alunperin hytösfanin. Kiitos siis ennenkaikkea Mira Mallius! (Varasin muuten kirjastosta myös kaikki ne muutkin kirjat, jotka Mallius on kuvittanut…)

Siinä missä rakastan Ville Hytösen tekstejä, olen myös hyvin ihastunut Mira Malliuksen yksinkertaisen huvittavaan kynänjälkeen. Eikä Vauvaperhe matkustaa ja Hipinäaasi apinahiisi -kirjojen kuvittaja, supersuosittu Matti Pikkujämsäkään, suinkaan jää kakkoseksi.

 

Ville Hytönen, Matti Pikkujämsä: Hipinäaasi apinahiisi (Tammi 2013) Ville Hytönen, Matti Pikkujämsä: Vauvaperhe matkustaa (Tammi 2016)

 

Ja kyllähän Virpi Pennankin kuvitukset ovat kauniita, hauskoja ja äärimmäisen taitavia.

 

Ville Hytönen, Virpi Penna: Ötökkämaan tarinat (Tammi 2018)

Ville Hytönen ja Virpi Penna: Ötökkämaan tarinat ja Ötökkämaan talvi

 

Kohti kirjastoa!

Liki jokainen Ville Hytösen lastenkirjoista ansaitsisi ikioman, syvällisen ja analyyttisen blogikirjoituksensa, mutta näiden sijaan kehotan tutustumaan kirjoihin ihan itse. Eli lyhyesti: jos mietit hyvää lukemista tämän päivän lapsille, lue heille Hytöstä.

Nämä Ville Hytösen kirjoittamat kirjat me olemme itse lukeneet viimeisen parin viikon aikana:

  • Hipinäaasi apinahiisi (kuv. Matti Pikkujämsä, Tammi 2013)
  • Ötökkämaan tarinat (kuv. Virpi Penna, Tammi 2014)
  • Vauvaperhe matkustaa (kuv. Matti Pikkujämsä, Tammi 2016)
  • Kuka pelkää naamarikoiraa? (kuv. Mira Mallius, Savukeidas 2016)
  • Tootoo-vaari ja Tötteröauto (kuv. Mira Mallius, Savukeidas 2017)
  • Pietimetsä PUUH! (kuv. Mira Mallius, Robustos 2017)
  • Kuka tykkää röhinämummusta? (kuv. Mira Mallius, Savukeidas 2017)
  • Ötökkämaan talvi (kuv. Virpi Penna, Tammi 2018)
  • Brontosaurus Beppe (kuv. Mira Mallius, Into 2018)

 

Näistä meillä taisi 4-vuotiaaseen tehdä suurimman vaikutuksen vuoden 2013 Junior Finlandia -ehdokas, Hipinäaasi apinahiisi. 5-vuotiaamme suurimmaksi suosikiksi puolestaan kohosi Pietimetsä Puuh! ja 7-vuotiaamme Vauvaperhe matkustaa. Ja itsekin olin täysin myyty ennenkaikkea juurikin tuosta viimeksi mainitusta. Ihan käsittämättömän hauska kirja! 🙂

 

Ville Hytönen ja Matti Pikkujämsä

 

Ja siinä missä naamarikoirasta ja röhinämummusta kertovissa kuvakirjoissa ihastelen ennen kaikkea Malliuksen piirroksia, nousee Pietimetsä PUUH! -tarinassa suurimpaan loistoon Hytösen tarinankertojantaidot. Miten tuollainen, päällisin puolin hyvinkin klassiselta vaikuttava, peikkosatu voikin olla niin hauska ja vivahteikas!

Suosittelen! Kaikkia näitä!

 

Ville Hytösen ja Mira Malliuksen lastenkirjoja

 

– Johanna

 

Kaikki lukemamme kirjat on lainattu kirjastosta (Tootoo-vaaria lukuunottamatta).

 

Seuraathan Taidekotia myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä!

Ihanaa, että tykkäät ja jaat! Kiitos!!

Written by taidekoti

1 Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *