Tämä juttu on sinulle, joka tuskailet kaapeista pursuilevien piirustuspinojen kanssa, etsit kivaa puuhaa sadepäiviin tai mietit vaikkapa uusia, hauskoja tapoja toteuttaa lasten omakuvia. Tässä jutussa esitellään 5 tapaa hyödyntää pari euroa maksavaa PC-levyä lasten taiteilussa.

 

Taidetta muovilevyllä

 

1. Vastaisku paperipinoille

Läpinäkyvä PC-levy on mitä mainioin väline niille pienille, tuottelijaille taiteilijoille, jotka haluavat piirtää ja maalata liki jatkuvasti. On tietysti ihanaa saada nostaa seinälle lapsen piirustuksia ja maalauksia, mutta tässäkin asiassa voi välillä tuntua siltä, että liika on liikaa…

Lapsen taiteiluintoa ei kuitenkaan tarvitse jarrutella, vaan hänelle voi silloin tällöin tarjota käyttöön eri kokoisina myytävää PC-levyä, johon voi maalata sormiväreillä, kokeilla peitevärejä tai vaikkapa piirtää vesiliukoisilla vahaliiduilla. Kun teos on valmis, sen voi halutessaan valokuvata. Tämän jälkeen kuvan voi pestä pois vesihanan alla – ja tadaa – jälleen on käytössä uusi, puhdas maalauspinta.

 

Maalausta muovilevylle

 

LISÄVINKKI: Vesi- tai peiteväreillä maalatessa voi kokeilla myös suihkuttaa vettä sumutepullolla värin päälle tai vaikkapa puhallella väriä pillin avulla levyn pinnalla.

2. Omakuva sormiväreillä

PC-levyä voi hyödyntää kätevästi myös esimerkiksi omakuvien taiteilussa. Yksi kiva tapa on maalata sormiväreillä oma kasvokuva ottamalla mallia muovilevyn alla olevasta valokuvasta:

  1. Ota lapsesta kasvokuva, tulosta se ja aseta tulostettu kasvokuva pöydälle.
  2. Laske PC-levy kuvan päälle. (Kuva ja levy kannattaa teipata kiinni alustaansa.)
  3. Anna lapsen maalata omat kasvonpiirteensä mallin mukaan levylle.
  4. Halutessanne voitte ikuistaa kuvan paperille painamalla huokoisen paperin varovasti maalauksen päälle.
  5. Valokuvatkaa teos ja peskää levy uusia taiteiluja varten.

 

PC-levy / omakuva

PC-levy / monotypia

Muotokuva muovilevyllä

 

LISÄVINKKI: Samaa tekniikkaa voi kokeilla myös teippaamalla PC-levy peiliin ja ottamalla mallia suoraan omasta peilikuvasta! Tai vaihtoehtoisesti toinen voi pitää levyä kasvojensa edessä ja toinen maalata hänen kuvansa.

 

3. Omakuva akvarelliliiduilla

Valokuvaa ja muovilevyä voi hyödyntää vastaavasti myös omakuvan piirtämisessä:

  1. Aseta tulostettu kasvokuva pöydälle.
  2. Laske PC-levy kuvan päälle.
  3. Anna lapsen piirtää omien kasvojensa ääriviivat tummalla, vesiliukoisella akvarelliliidulla.
  4. Kehota lasta värittämään kasvot haluamikseen. (Väritys voi olla hyvinkin ekspressionistista!)
  5. Kastelkaa huokoinen akvarellipaperi kauttaaltaan vedellä esim. taulusienen avulla. (Mahdollisimman tasaisesti, ei liian märäksi!)
  6. Laskekaa kasteltu paperi piirroskuvan päälle ja painakaa sitä varovasti. (Tarvittaessa paperia voi kastella lisää vielä takapuolelta esim. suihkepullolla.)
  7. Kuva siirtyy paperiin!
  8. Akvarelliliidun voi pestä pois PC-levystä.

 

Monotypia

Omakuvat

Omakuva pc-levyllä

 

4. Maisemamaalausta ikkunan läpi

Yksi hauska sadepäiväpuuha on maisemamaalaus sisätiloissa:

  1. Teippaa PC-levy ikkunan sisäpintaan.
  2. Maalaa tai piirrä levyn takaa näkyvä maisema levylle sormiväreillä tai vesiliukoisilla vahaliiduilla.

 

Maisema ja PC-levy

 

Tämän taiteilun ei tietenkään tarvitse rajoittua pelkkiin sadepäiviin!  Ja sitä voi tehdä loistavasti myös vaikkapa parvekelasien läpi.

 

PC-levy ja lasten taide

 

 

5. Maalausta levyä liikuttamalla

PC-levyä voi hyödyntää myös mm. erilaisissa värileikeissä pyörittämällä, liikuttelemalla tai painelemalla levyä, tai käyttämällä vaikkapa sen reunaa värin levittäjänä.

Testaa esim. laittaa muutamia sormivärikasoja paperille ja pyörittää levyä niiden päällä! Halutessasi voit myös painaa näin syntyviä kuvioita levyltä paperille. Tai voit myös painaa vaikkapa levyn reunalla erilaisia viivakuvioita ja ruudukoita.

 

Maalausta muovilevyllä

 

Hauskoja maalaushetkiä!

– Johanna

 

P.S. TARJOLLA ALEKOODI!

Jutun kaupallinen yhteistyökumppani on Konsta Shop (konstashop.fi), joka tarjoaa Taidekodin lukijoille 5 €:n ALENNUKSEN kaikista yli 50 €:n ostoksista alennuskoodilla TAIDEKOTI5 ja 10 €:n ALENNUKSEN yli 90 €:n ostoksista alennuskoodilla TAIDEKOTI10. Alennuskoodit ovat voimassa 31.10.2017 asti.

Lue lisää Kosta Shopin ja Taidekodin yhteistyöstä: taidekoti.com/konsta-shop/.

 

Taiteilua muovilevyllä

 

Seuraathan Taidekotia myös FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä!

4 thoughts on “Yksi levy, monta tapaa taiteilla (eli 5 vinkkiä muovilevyn hyödyntämiseen)

  1. Onpas hauskoja ideoita miten hyödyntää muovilevyjä lasten taidehetkiin. Olen usein siskoni lasten lastenvahtina ja yritän aina keksiä heille hauskoja aktiviteetteja. Varsinkin tuosta maisemamaalauksesta he varmasti olisivat todella innoissaan näin syyssateilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *