Turkulaisen Linnateatterin näyttämöllä saa tänään ensi-iltansa Turun Kaupunginteatterin Tivoli, yli 4-vuotiaille suunnattu vauhdikas musikaali, jossa kieputaan aikamoisessa tunteiden vuoristoradassa. Hersyvän värikkäissä lavasteissa itketään ja nauretaan, suututaan ja surraan, pelätään ja iloitaan – ja yritetään tukahduttaa kaikki nämä ailahtelevat tunteet. Ja tottahan toki opetellaan myös päästämään ne avoimeen, puhdistavaan ja opettavaiseen vapauteen.

 

Tunteet valloillaan turkulaisessa Tivolissa

Tunnetaitoja teatterilavalla

Tivoli on Turun Kaupunginteatterin syyskauden avaus ja ihka uusi kotimainen lastennäytelmä. Käsikirjoittaja-ohjaaja Kimmo Virtanen on taikonut näyttämölle kolmen vartin mittaisen keitoksen kaikenmaailman tunteita – ja samalla pukenut koskettavaksi draamaksi yhden tämän hetken kuumimmista keskustelunaiheista. Samaan aikaan, kun päiväkodeissakin puhutaan lasten tunnetaitojen kehittämisestä ja lapsille on alkanut ilmestyä omia mindfulness-oppaita (tästä lisää myöhemmin omassa jutussaan), on Virtanen nostanut lasten tunteet ihan konkreettiselle estradille.

 

Tunteikas tyttö tiukassa kontrollissa

Turkulaisen tunnetivolin pääroolissa on Anna Victoria Erikssonin esittämä 5-vuotias Sofia-tyttö, tavallinen pieni lapsi, jolla on voimakkaat tunteet. Hän pääsee tivoliretkelle tiukkaa itsehillintää peräänkuuluttavan äitinsä sekä samoja oppeja opettelevan isänsä kanssa. Onneksi mukana on myös Sofian unikaveri, pehmohirvi Möttönen.

Sofian tivolivierailu on seikkailu mitä ihmeellisimmissä paikoissa – mutta samalla ennenkaikkea tunteiden maailmassa.

 

Tunteet pinnalla turkulaisessa Tivolissa

Tunteet tanssivat tivolissa

Virtanen on valinnut tunteiden näyttämöksi tivolin, kenties hieman kliseisen, mutta samalla niin valtavan osuvan ympäristön. Siellä päästään pikkuisen pomppimaan ja ihmettelemään. Siellä kieputaan tunteiden vuoristoradassa ja ollaan pää pyörällä karusellissa. Siellä myös muun muassa tuijotetaan omia kuvia hassuista peileistä ja kuljetaan rauhallisesti possujunassa. Siellä pelätään kummitustalossa ja nähdään, miten ilmapallot poksahtelevat tukahdutettujen tunteiden lailla.

Paitsi, että tivoli on helppo rinnastaa tunteisiin, tarjoaa tämä tapahtumapaikka Linnateatterinkin lavalla myös esteettistä ihasteltavaa. Mukana on väriä ja valoja, kirkkautta ja loistetta, hevosen päitä ja hassuja possuja. On laulua ja tanssia. On pelle ja taikuri. On narunvetoa ja nakkikojuja.

 

Tunteet pinnalla Turkulaisessa Tivolissa

Kannattaako mennä katsomaan?

Olimme oman neljävuotiaani kanssa katsomassa Tivolin viimeistä kenraaliharjoitusta tiistai-iltana Turun Kaupunginteatterin järjestämässä bloggaajatilaisuudessa. Kiitos, että saimme tulla! Mutta kannattiko? Siis lähteä Espoosta asti bussimatkalle Turkuun?

”Kannatti, kannatti, kannatti! Kyllä kannatti!”, vastaa lapseni. ”Mä luulin, et se olis ihan tylsä, mut se olikin tosi hyvä. Se oli hyvä, kun se oli hurja, ja mä tykkään kaikesta hurjasta.”

Itse olen samaa mieltä. Vietimme hienon kahdenkeskisen Turku-päivän, jonka Tivoli kruunasi onnistuneesti. Esitys oli hyvä. Tosin poikani ihastelema kummitustalo-kohtaus oli kieltämättä aika pelottava, enkä yhtään ihmettele, että osa lapsista halusi mieluummin poistua salista kuin käyttää hyväkseen tämän turvallisen tilaisuuden tutustua omiin tunteisiinsa…

 

Tunteet pinnalla turkulaisessa Tivolissa

Tunteita, tunteita

Tivoli-musikaali oli koskettava. Olihan se ihan hirveää tunnistaa Sofian tyrannimaisessa äidissä jotain myös itsestään. Ja kyllähän se oli ihan hurjan sykähdyttävää nähdä ne kaikki pienen lapsen tunteet siinä oikein esityslavalle eriteltyinä. Ja toden totta itseänikin itketti, kun Sofian tiukkis-äiti oppi jotain niin valtavan tärkeää tunteista…

Korvaani kuitenkin särähti mindfulnes-sanan liittäminen esityksen äitiin. Ei kai tunteisiin tutustuminen ole niiden torjumista? Ei kai hallitseminen ole hillitsemistä?

No, ainakin Tivoli muistuttaa loistavasti siitä, että lapsen täytyy saada tuntea ja opetella tunteita yhdessä aikuisen kanssa. Kiitos, hieno sisältö.

Suosittelen tätä esitystä kaikille yli 4-vuotiaille lapsille ja ihan jokaiselle aikuiselle. Ja itse taidan seuraavaksi lähettää Tivolin pyörteeseen (aina niin tyynen) mieheni sekä (aina niin tunteikkaan) esikoiseni. Voisi tehdä hyvää. 😉

 

Tunteet pinnalla turkulaisessa Tivolissa

 

P.S. Varautukaa siihen, että se valtavan sympaattinen ja viisas unilelu-Möttönen puhuu Turun murretta…

 

Turun Kaupunginteatterin Tivoli-musikaali Linnateatterissa (Linnankatu 31, Turku) 31.8.2016 alkaen. Suositellaan yli 4-vuotiaille. Kesto n. 45 min. Liput 10 €.

Tämän jutun kuvat on ottanut Otto-Ville Väätäinen.

Omat esityslippumme on saatu blogiyhteistyönä Turun Kaupunginteatterilta.

 

Seuraathan Taidekotia myös Facebookissa ja Instagramissa!

 

Written by taidekoti

4 Comments

katri/ Kotona ja kaupungilla

Hei, oli kiva nähdä sinut blogitilaisuudessa (vaikken valitettavasti ehtinyt tulla juttelemaan vaikka samassa pöydässä istuttiinkin). Sain sinulta blogin käyntikortin (tosi hyvä idea, enpä ollut sellaista tullut koskaan ajatelleeksi).

Tämä oli ensimmäinen bloggaajatapahtumani ja on kiva lukea mitä muut ovat kirjoittaneet. Samoista asioista voi kirjoittaa niin monella eri tapaa 🙂

Mukavaa syksyä! <3

Reply
taidekoti

Hei, kiitos viestistäsi! Joo, on tosi kiinnostavaa lukea toisenkin juttuja samasta asiasta. Hienon jutun olit kirjoittanut. 🙂

Oikein mukavaa syksyä, toivottavasti jossain taas pian nähdään! 🙂

Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *