Myös niinä hetkinä, kun poikieni meno alkaa käydä liian aggressiiviseksi tai muut leikit eivät tunnu millään sujuvan, hyödynnän usein taidetta. Sadut toimivat lähes aina hyvänä rauhoittajana, mutta myös oma taiteilu tuntuu palauttavan tunnelman helposti hyvinkin positiiviseksi. Olen yleensä miettinyt valmiiksi jonkin uuden taidetekemisen, joka on helppo toteuttaa sopivassa tilanteessa. Viimeisin näistä oli hiekkataiteilu.

 

Taidetta liimalla ja hiekalla

 

Helppoa ja hauskaa hiekkalaatikkopuuhaa

Kyseessä on hyvin helppo taidetekeminen, joka on kätevintä toteuttaa ulkona, ja siihen tarvitaan vain seuraavat välineet:

  • Paperia
  • Liimaa
  • Hiekkaa

Taiteilu toteutetaan seuraavasti:

  1. Paperille pursotetaan tai levitetään liimaa haluttuihin muotoihin.
  2. Liiman päälle sirotellaan hiekkaa.
  3. Teoksen annetaan kuivua ja ylimääräinen hiekka ravistellaan pois.

 

Taidetta liimalla ja hiekalla Taidetta liimalla ja hiekalla Taidetta liimalla ja hiekalla

 

”Äiti, se oli kivaa!”

Olin leikannut mustia, A4-kokoisia papereita valmiiksi kolmeen osaan. Kun lasteni mielestä kaikki omassa pihassamme alkoi yllättäen olla ihan tylsää, eikä sen paremmin trampoliinit, pallopelit, vesipyssyt, katuliidut kuin esim. majaleikitkään kuulemma olleet yhtään kivoja, patistin pojat takapihamme hiekkanurkkaukseen ja annoin heille piirustuslehtiöiden taustapahvit alustoiksi. Kukin sai taiteilla liiman ja hiekan avulla pienille papereille useamman taideteoksen – ja jälleen oli into ja ilo palannut pihapiiriimme. ”Äiti, se oli kivaa!”

 

Taidetta liimalla ja hiekalla Hiekkalaatikolla syntynyttä taidetta

Written by taidekoti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *