Tällä viikolla keittiömme suuri pöytä on peittynyt joulunpunaiseen grafiikkaan, ja nyt kasa käsinpainettuja kortteja odottaa enää postitustoimenpiteitä.

 

DIY-joulukortit

 

Pieni pala perinteistä lapsuudenjoulua

Useat ystävämme lähettävät hyvänjouluntoivotuksensa nykyään digitaalisesti, ja välillä mekin mietimme, pitäisikö perinteinen joulukorttirumba unohtaa ja siirtyä ns. nykyaikaan. Mutta joka joulu ryhdymme viime metreillä tähän massiiviseen projektiin – ja olemme jälleen hurjan tyytyväisiä saadessamme postittaa ystäville, sukulaisille ja tuttaville taas pienen palan sitä perinteistä lapsuutemme joulutunnelmaa.

On toki ihanaa, kun puhelin piippailee joulun alla eri kanaviin ilmestyvistä tervehdyksistä, mutta kyllä vielä ihanampaa on edelleen noukkia ihan oikeasta postilaatikosta sympaattisia kuvia vanhojen kavereiden tonttulakkipäisistä lapsista tai vaikkapa ihastella omin käsin askarreltuja luomuksia. On myös todella kiva huomata, että monet vanhat tutut ja kaukaisemmatkin sukulaiset muistavat meitä yhä joka vuosi ainakin pienen hetken.

 

DIY-joulukortti

 

Korttileikkejä

Hienoa on myös nähdä, miten suurta iloa omat lapset saavat vanhoistakin postikorteista. Meille konkreettiset kortit merkitsevät paljon muutakin kuin muodollisuutta syntymäpäiväpaketin päällä tai sitä yhtä hienoa hetkeä joulun alla. Nyt joulukorttiprojektista innostuneina otimme taas esiin isot kasat vanhoja syntymäpäivä- ja joulukortteja, joita on jälleen ihasteltu ja tutkittu. Ja lukemattomia kertoja olen ehtinyt varmistaa, mitkä korteista ovat kunkin pojan ihan ikiomia.

Näillä vanhoilla korteilla on ehditty muutaman päivän aikana myös leikkiä synttärijuhlia ja joulukekkereitä, korttikauppaa ja posteljoonia. Kortit ovat toimineet pääsylippuina erilaisiin esityksiin ja taideteoksina museoiden näyttelyissä. Niiden kanssa on muun muassa tehty temppuja ja niistä on yritetty rakentaa taloja.

 

DIY-joulukortit

 

Hienoa ja helppoa

En suinkaan oleta, että kaikki säilövät meidän korttejamme vuodesta toiseen, saatikka tutkivat niitä useaan otteeseen! Mutta ihanaa, jos joku ilahtuu löytäessään postilaatikostaan jouluisen painokuvan meidän oman esikoisemme piirtämistä kolmesta hassusta, harvasta ja hontelosta (ja samalla niin hienosta!) kuusesta…

Saimme idean tämänvuotisiin kortteihimme yhdestä 5-vuotiaan esikoisemme kuvataidekoulussa tekemästä grafiikkatyöstä. Sattumalta olin muutama viikko sitten ostanut Tigeristä leimasimen tekemiseen tarkoitetun askartelupakkauksen, jota pystyimme hyödyntämään loistavasti joulukorttiemme valmistuksessa. Poikamme piirsi kumisen levyn pintaan kuusikuvioita, joihin kaiverrettiin urat yhteisvoimin. Tämän jälkeen laattaan levitettiin punaista maalia ja se painettiin akvarellipaperille. Sama maalinlevitys- ja paino-operaatio toistettiin kymmeniä kertoja – ja nyt näyttää lupaavalta, että kortit saadaan postiin jopa ennen ihan viimeistä mahdollista postituspäivää.

 

Joulukortit painamalla

DIY-joulukortteja

4 thoughts on “Joulukorttinostalgiaa

  1. Hieno idea taas :-). Meilläkin leikitään vanhoilla synttärikorteilla ja luetaan niitä kerta toisen jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *