Oli oikeastaan jo lähes iltapala-aika, mutta päätin antaa poikieni toteuttaa vielä toiveensa pikaisesta maalaushetkestä. Kaikki kolme alkoivat sutia värejä innoissaan, mutta kolmevuotiaalleni hetkestä muodostui erityisen tärkeä. Hän keskittyi siveltimenvetoihinsa ja halusi, että seuraan herkeämättä hänen työskentelyään. Eikä kyseessä ollutkaan pelkästään maalaus, vaan myös kiehtova tarina. Poika selosti tohkeissaan, mitä kaikkea kuvassa tapahtuu. Hän eläytyi kertomaansa ilmeillään ja äänitehosteillaan – ja loi tästä kaikesta ihastuttavan (vaikkakin aika hurjan) taidekokonaisuuden.

Maalaussatu

”Ihminen näki karhun jälkiä. Ei tiennyt, mitä ne oli. Tuli myrsky. Sitten lohikäärme lähestyi karhua päin. (Siniset on aina lohikäärmeitä, vihreät on aina myrskyjä.) Ihmisen päähän tuli jotain. Ihmisen päälle tuli lohikäärmeen tulta. Se kaatui. Sitten sen ihmisen sormeen tuli haava. Sitten se lähti kotiin. Se laittoi kotona vihreän Muumi-laastarin. Sitten se ihminen tuli takaisin. Sitten monsteri-hirviö tuli siihen. Se raapaisi ihmisen sormeen. Tuli taas haava. Sitten se laittoi kotona violetin Muumi-laastarin sormeen. Ihminen lensi leppäkertun selässä pakoon sitä monsteri-hirviötä. Se pääsikin pakoon. Se leppäkerttu oli kiltti – ei tuima, vaan kiltti. Hain päältäkin tuli lohikäärmeen tulta. Hai katsoi tuimasti sitä lohikäärmettä. Nyt tuli toinen tuli, myrskyn päältäkin tuli. Myrskykin katsoi tuimasti ja murisi, koska lohikäärme syöksi tulta. Karhu oli mennyt myrskyn alle. Karhun jäljet johtaakin sinne.”

Lapseni nauttivat omien satujensa kuuntelusta ja  haluavat kuulla ylöskirjoitetun tarinan usein monta kertaa peräkkäin. Myös veljien sadut synnyttävät monesti hyvinkin paljon kehuja, ihastelua ja naurua. Lisäksi ne tarjoavat materiaalia omia tulevia tarinoita varten – kuten yllä olevasta kertomuksesta ja muutama päivä sitten tänne kirjoittamastani pikkusadusta voi kenties huomata.

 

Written by taidekoti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *